Monisyinen maahanmuuttajaromaani

Pajtim Statovci, Kissani Jugoslavia. Otava 2014. Finlandiaehdokas 2014.

Kissani Jugoslavia ei ole kaikkein helpoimmin avautuvia romaaneja. Siinä eletään kahtaalla, Suomessa ja Jugoslaviassa. Ja ilmeisesti eletään myös useiden vuosikymmenten aikana. Lapset kasvavat ja muuttuvat, aikuiset jämähtävät enemmän paikoilleen.

Ihmisten lisäksi tarinaa kuljettavat eläimet, kissat ja käärmeet. Erityisesti kissa nousee isoon rooliin, onhan se jo kirjan nimessäkin. Kissalla sanotaan olevan yhdeksän henkeä, sitäkö kissa tässäkin kirjassa tarkoittaa, kestävyyttä, kykyä pudota aina jaloilleen vai mitä tapahtuisi.

Ainakin yksi kirjan kissoista on puhuva kissa. Kirjan päähenkilö tapaa tämän kissan baarissa, jossa se ”loikki tyytyväisenä paikasta toiseen ja rupatteli tuttavilleen”. Kun kissa huomasi kirjan päähenkilön, se hymyili tälle ja nosti ”kätensä kauluspaitansa ylimmälle napille avasi sen ja lähti kävelemään minua kohti”.

Eli ainakin tämä kissa on vähintään puoliksi ihminen, sillä kissa rupeaa seurustelemaan päähenkilön kanssa. Kissoja pujahtelee myöhemminkin kirjan sivuilla ja päähenkilö ottaa asuntoonsa myös käärmeen. Mitä kissat ja käärmeet kertovat, sitä en ole vielä täysin tajunnut.

Muuten kirjassa puhutaan erilaisuudesta, maahanmuuttajan epätoivoisesta asemasta kantaväestön keskuudessa. Etenkin aikuiset muuttajat saattavat jäädä paitsioon, lapset sopeutuvat helpommin. Balkanilaisen ja suomalaisen kulttuurin erot vaikeuttavat aikuisten sopeutumista. Suomessa esimerkiksi nainen on vapaampi ja itsenäisempi, mitä balkanilaismiesten on vaikea sietää.

Tässä kirjassa kuvataan naisten ja miesten välisiä ristiriitoja, vanhempien ja lasten välisiä ristiriitoja ja suomalaisten ja maahanmuuttajien välisiä kahnauksia. Mutta kaikkein kovimmaksi noussee kuvatun maahanmuuttajaperheen isän ja lasten välinen kuilu. Isä elää sitkeästi jossain ikiaikaisessa yhteiskunnassa, mutta hänen lapsistaan tulee nykysuomalaisia.

Lapset pärjäävät, aikuisilla on vaikeaa.

Ritva Sorvali