Sota rikkoi ihmiset

Anitta Kaitajärvi, Rikotut kuvat. Myllylahti 2014.

Anitta Kaitajärvi kirjoittaa sotien jälkeisestä tilanteesta, lähinnä 1940-luvun lopusta. Tuolloin miehet palasivat rintamalta, sotavankeudesta ja kuka mistäkin. Vaikka ennen sotia oli menty innoissaan naimisiin, sota oli muuttanut monet asiat. Romaanin kuvaamassa perheessä oli luultu että poika ja aviomies Asser oli kuollut sodassa. Sankarihaudalla oli hänen laattansa, hautajaiset oli pidetty.

Kun mies nyt ilmaantuu laihtuneena ja nälkiintyneenä kotiin ja kertoo olleensa venäläisten vankina, miten siinä pitäisi olla. Vaimo on tällä välin saanut lapsen venäläisen sotavangin kanssa, miten tämänkin nyt kertoisi. Kuinka talon elämä asettuu uusiin uriin, kun mies ei juuri puhu eikä pukahda. Talossa evakkona asuneet inkeriläiset pitää palauttaa Neuvostoliittoon, mikä sekin rassaa talon asukkaita.

Kaitajärvi kuvaa hyvin sitä, miten ihmisten tunteet eivät pysty nopeasti asettumaan uuteen asentoon. Ei edes miehen äiti saa kunnolla kontaktia umpimieliseen Asser-poikaansa, vaimo joutuu olemaan varuillaan, kun miehestä ei saa selvää. Asser kuljeskelee pyssyineen metsässä, puhuu outoja ja rupeaa vahtimaan vaimonsa menemisiä.

Vaikka moni jäi henkiin sodasta, hän saattoi tulla sieltä aivan eri ihmisenä kuin sinne meni. Näin varmaan kävi etenkin sotavangeiksi joutuneille ja kuolleeksi julistetutuille. On ehkä kohtuutonta odottaakin, että ihminen ilman mitään apua pystyisi löytämään paikkansa perheessään ja kyläyhteisössään kaiken kokemansa jälkeen. Tästä Anitta Kaitajärvi ansiokkaasti kirjoittaa.

Ritva Sorvali