Yhteisen tekemisen meininki

Jorma Ollila – Harri Saukkomaa, Mahdoton menestys. Otava 2013

Nokiaa kuvaavan kirjan alaotsikko on Kasvun paikkana Nokia. Siitä tämä kirja nimenomaan kertoo, työstä Nokia-nimisessä yhtiössä aina 1980-luvulta 2000-luvulle eli noin parikymmentä vuotta. Tuota ajasta 14 vuotta yhtiön toimitusjohtajana.

Vaikka ei tietäisi mitään kännyköiden tekemisestä ohjelmistoista puhumattakaan, kirjasta välittyy valtava tekemisen meininki. Näyttää siltä, että 24 tuntia vuorokaudessa ei riitä vaan jostain pitäisi saada lisäaikaa. Toimitusjohtajan työ on minuuttipeliä ja vaikutusalueena koko maailma. Samalla viikolla hän saattaa matkustaa Amerikkaan ja Kiinaan, kotona ehtii ehkä käydä kääntymässä.

Myös muilta nokialaisilta vaadittiin samanlaista sitoutumista yhtiöön. Silloin kun oli kiire, kelloa ei katsottu vaan jokainen painoi täysillä. Sitouttamalla ja vastuuta ja valtaa jakamalla Nokiaan oli tämän kirjan mukaan saatu syntymään tietynlainen Nokian henki, joka sai porukan innostumaan. Tämä oli yksi mahdottoman menestyksen kivijalka. 

Kun yhtiö koko ajan kasvoi, toimitusjohtajan vastuu kasvoi samalla mitalla. Kun uhkatekijöitä väijyi yhä useammin ilmassa, asioihin piti puuttua entistä nopeammin ja tehokkaammin. Kun kilpailijoita tuli koko ajan lisää, tämänkin edellytti yhä nopeampaa reagointia. Kun kyseessä oli uusi kehittyvä ala, vaikea oli kenenkään aina varmasti tietää, mitä milloinkin olisi pitänyt tehdä.

Kirjan yksi viesti on se, että menestys on vaarallisempaa kuin kriisit. Menestys laiskistaa, ellei asiaa tiedosta ja koko ajan varo. Kriisit pitävät vireänä. Silloin kun menee hyvin, pitäisi osata katsota vuosia eteenpäin. Nokia kasvoi ja kehittyi noin 20 vuoden ajan aina 2010-luvulle. Sitten tapahtui jotain. Mutta siitä tämä kirja ei enää kerro.   

Mahdoton menestys on läkähdyttävä kirja. Siinä riennetään ikään kuin tulipalosta toiseen minuuttiaikataululla. Mutta kirjasta välittyy myös tekemisen ilo, yhteisen onnistumisen noste ja eräänlainen yhteisöllisyys: me teimme sen yhdessä. Monia tekijöitä nostetaan esille.

Ritva Sorvali