Noitavainojen älä anna enää koskaan puhjeta
Leena Virtanen, Noitanaisen älä anna elää. Wsoy 2013.
Kun lukee Leena Virtasen kirjaa Noitanaisen älä anna elää, tuntuu koko ajan siltä, että eihän tämä voi olla totta. Eivät ihmiset ole voineet olla näin hulluja. Tietysti voi ajatella, että se oli silloin, 1600-luvulla. Mutta pääsihän Hitlerkin valtaan aivan meidän aikanamme ja sai aikaan huomattavasti hurjemman vainon juutalaisia kohtaan. Ja meidän aikaamme on myös Stalinin ilmiantokulttuuri ja puhdistusoperaatio Neuvostoliitossa. Noitavainojen syntyminen on siis edelleen mahdollista.
Joten kirjaa Noitanaisen älä anna elää on luettava varoittavana esimerkkinä siitä, mitä ei saa päästää enää koskaan tapahtumaan. Kenelläkään ei ole oikeutta esimerkiksi rodun, aseman tai ammatin oikeutuksella asettua toisten yläpuolelle ja sieltä käsin jaella mielivaltaisia tuomioita. Noitakuulusteluihin ilmiannettiin nimittäin ihmisiä ihan miten sattui tai niihin seulottiin kaikki vähänkin erilaiset, menestyvimmät, rohkeimmat, heikoimmat, vahvimmat.
Kaikkein hurjinta oli se, millä tavalla noita ilmiantoja saatiin aikaan. Noitakuulusteluihin haettuja naisia kidutettiin, jotta heidät saatiin ensinnäkin tunnustamaan yhteytensä paholaiseen ja samalla antamaan ilmi kaikki ne, jotka olivat samoissa pidoissa Kyöpelinvuorella juhlineet. Papit ja nimismiehet tutkivat tarkkaan, millä eläimellä kukin epäilty noitavaimo oli noihin juhliin lentänyt ja millaisen merkin paholainen oli keneenkin painanut.
Hurjinta oli se, että juuri ne naiset, jotka olivat parantaneet toisia, saaneet lehmät lypsämään paremmin tai muuten edistäneet yhteisön elämää, olivat eniten vaaravyöhykkeessä. Ja kun joku oli ilmiannettu, yli-innokkaat tutkijat katsoivat velvollisuudekseen viedä asian loppuun, eli saada syytetyille kuolemantuomio. Leena Virtanen kirjoittaa pääasiassa Ahvenenmaan tilanteesta, jossa seitsemän naista mestattiin noitina 1660-1670-luvuilla.
Esimerkinomaisena rinnalla kulkee samanaikainen Ruotsin tilanne, jossa noin 400 ihmistä mestattiin samasta syystä. Ruotsin tilanteen tekee kauhistuttavaksi se, että siellä kaikki alkoi lasten ilmiannoista ja muutenkin lapset olivat koko ajan vahvasti mukana. Vaikutti siltä, että ilmiantajilla ei ollut mitään vastuuta. Kuka tahansa saattoi ilmiantaa kenet tahansa, jolloin tutkijat ryhtyivät kuulustelemaan kohdetta. Ja jollei muuten niin kiduttamalla tämä lopulta myönsi olleensa paholaisen pidoissa.
Leena Virtasen tutkimus on askeettinen ja tosikertomuksiin pitäytyvä. Päälähteinä hänellä ovat asiasta tehdyt tuomiokirjat, joista voi lukea, millä perusteella kukakin nainen on tuomittu. Kyseessä oli tavallisten kansannaisten ja koulutettujen virkamiesten välinen taistelu eikä naisilla ollut paljon mahdollisuuksia oikeusoppineita ja pappeja vastaan. Jos olisin oikeusoppinut tai pappi, Leena Virtasen kuvaama naisten kohtelu todella nolottaisi noiden ammattikuntien puolesta.
Ritva Sorvali