Kertooko Kymenlaakson laulu meistä?

Olen nyt kaksi kertaa katsonut Kouvolaa kuvaavan tv-sarjan Kymenlaakson laulu. Etenkin nyt toisella kerralla mietin koko ajan, mitä Pirkka-Pekka Petelius haluaa kotiseudustaan kertoa? Miksi sarjan päähenkilö toimi niin kuin toimi, miksi hänellä oli niin heikko itsetunto kuin oli?

Erityisesti äiti nousee esiin. Ritva Oksasen esittämä ynseä äitityyppi pystyy nujertamaan kenet tahansa. Ovelaa on tavallaan se, että äiti toimii ikään kuin pojan parhaaksi, mutta samalla nitistää tätä kaikin tavoin: koskaan sinusta ei ole ollut mihinkään, alusta alkaen olen tiennyt että sinusta ei tule mitään, kaikessa olet epäonnistunut.

Lisäksi sarja ilmeisesti halusi sanoa, että kymenlaaksolainen huumori on eräänlaista toiselle nauramisen huumoria. Jo sarjan alussa Fabian saa linja-autossa nimenmuutoksellaan aikaiseksi makeat naurut, koulukaverin mielestä mies ei voi hölmömmin toimia. Sama nauru toistuu viimeisessä osassa, kun entiset koulukaverit lukevat lehdestä Fabianin naisystävän kommentteja.

Fabian on kouluttautunut ja tekee terapeutin töitä, kun taas koulukaverit ovat menneet tehtaaseen. Vaikka nähdystä terapiasta voinee olla montaa mieltä, ilmeisesti koulukavereita risoo, että jätkä on olevinaan meitä parempi. Tulee tänne kertomaan miten pitäisi elää. Fabian on kuuluisa ja menestynyt. Eikö Kymenlaaksossa kestetä jonkun menestystä?

Tämän tästä sarjassa sivuttiin myös kansalaissodan aikaa, kuinka nykykuusaalaisten isovanhemmat olivat tuolloin tappaneet toisiaan. Tästäkö juontaa juurensa se katkeruus ja pahansuopuus, joka sarjasta ikään kuin välittyy? Kymijoki virtaili moneen kertaan mahtavasti taustalla, luonto kukoisti, mutta ihmiset pilaavat kaiken.

Pitäisikö meidän mennä peilin eteen? Jos olemme näin pahansuopia, toisillemme vahingoniloisesti nauravia, toisen menestyksestä katkeria, eihän täällä voi mikään menestyä. Kun joku keksii hyvä idean, hän tarvitsee muiden tukea eikä suinkaan maton alta vetämistä. Kymenlaakson laulua kannattanee mietiskellä.

Ritva Sorvali 2012