Katariina Suuren nuoruusvuodet Venäjän hovissa

Laila Hirvisaari, Minä, Katariina. Otava 2012.

Laila Hirvisaari kirjoittaa Venäjän keisarinnasta Katariina Suuresta noin 600-sivuisen romaanin eikä pääse vielä edes kruunajaisiin. Eli kirjan sivut käsittelevät Katariinan nuoruutta ja ensimmäisiä vuosia Venäjän hovissa suuriruhtinattarena ei vielä keisarinnana.

Katariina II Suuri eli vuosina 1729-1796 ja puolet tuosta ajasta hän hallitsi Venäjää eli vuodet 1762-1796. Ilmeisesti Laila Hirvisaari tekee aiheesta vielä vähintään toisen tiiliskiven, sillä vielä kiinnostavampaa kuin Katariinan nuoruus on hänen hallitusaikansa.

Tässä nuoruuskirjassa eletään vuotta 1796 eli Katariinan viimeistä vuotta. Hän on loukannut jalkansa ja sänkypotilaana sanelee muistelmiaan uskotulleen Leolle. Leo on ollut mukana kaikissa vaiheissa, joten hän keskustelee Katariinan kanssa noista vuosista ja samalla merkitsee niitä muistiin. Muistelmien kautta käydään nuoruutta läpi.

Venäjän hovi näyttää olleen 1700-luvulla melkoinen käärmeenpesä. Hallitsijat pelkäävät murhayrityksiä ja vartioittavat itseään yötä päivää, tuskin he uskaltavat edes nukkua. Oikeastaan he juhlivat koko ajan, naiskeisarinnat vaihtavat rakastajia ja muita suosikkeja ja lahjovat näitä orjilla ja maatiloilla.

Taustalla hallitsee ortodoksinen kirkko. Sinne mennään saamaan synnit anteeksi. Keisarin vallan ottaa se kuka kulloinkin siihen kykenee. Kun edellinen keisarinna Elisabeth kuolee, valtaan pitäisi nousta Pietari III:nnen, mutta hänestä ei siihen ole. Niinpä hänen virallinen vaimonsa Katariina II valitaan keisarinnaksi. 

Laila Hirvisaari on paneutunut Katariina elämään oikein antaumuksella. Etenkin tämän miesjutut on kuvattu tarkkaan, samoin vallanvaihtokeskustelut Elisabethin kanssa. Äidin onnea ei Katariinalle kirjan mukaan suotu. Aina kun hän sai pusattua lapsen maailmaan, lapsi riistettiin häneltä ja vietiin imettäjien hoitoon. Hän näki lapsiaan harvoin ja silloinkin vain matkan päästä.

Ritva Sorvali