Afrikkalainen satu Gustafista

Suomessa on kohistu kenialaisesta Mannerheim-elokuvasta. Tätä 40-minuuttista elokuvaa voi nyt katsella Yle areenasta.

Onhan siinä Gustaf-niminen sotasankari pääroolissa ja Gustafin kodin televisiosta katsotaan välähdys ilmeisesti Suomen sotia kuvaavaa elokuvaa.  Lisäksi lopussa lauletaan afrikkalaisittain ääntäen Finlandia. Mutta mitä muuta suomalaista siinä on?

Kyseessä on aivan selvästi afrikkalainen satu. Sadunkertoja istuu majassaan liuta lapsia ympärillään. Kertoja kertoo Gustafista, joka jäi lapsena täysorvoksi ja jonka sukulaiset kasvattivat. Sukulaisnainen puuhaa Gustafille myös vaimon, Anastasian.

Gustaf on tyypillinen sadun henkilö, hän saattaa itsensä vaaraan rakastumalla esimiehensä vaimoon. Sittemmin hän rakastuu Kittyyn, joka puolestaan torjuu hänet. Gustafin elämässä seikkailee kolme naista, mutta lopulta hän jää yksin.

Sadunkertoja opettaa lapsia. Näin käy jos antaa työn viedä koko elämän eikä arvosta perhettä. Kyseessä on opettavainen satu. Hyvätapaisuus on ainoa keino onnistua ihmissuhteissa eikä Gustaf ole hyvä näissä asioissa.     

Elokuvassa on muitakin opetuksia: Sodassa ihminen kadottaa jotain sielustaan. Elämä on kuin vuoristo, siinä on ylämäkiä ja alamäkiä. Näitä asioita sadunkertoja toistaa useampaan kertaan, ja lapset kuuntelevat.

Elokuva näyttää afrikkalaisia maisemia, alkeellisia koteja, mutta myös yhden varakkaamman näköisen kodin, Anastasian kodin. Kuten monissa televisiokeskusteluissa on kerrottu, elokuva on tehty halvalla, pienesti, vaatimattomasti. Opettavaisena satuna se kuitenkin toimii.

Ritva Sorvali