Mustia autoja, sadetta, tupakansavua
Hella W. Uusi kotimainen elokuva. Käsikirjoitus Outi Nyytäjä, Ohjaus Juha Vuolijoki. Pääroolissa Tiina Weckström.2011.
Kirjailija, kansanedustaja, yleisradion pääjohtaja ja liikenainen Hella Wuolijoesta saisi varmaan monta elokuvaa, kuten ohjaaja Juha Vuolijoki on televisiohaastatteluissa kertonut. Vuolijoen elokuva Hella W kertoo pääosin viime sotien ajasta, jolloin Hella Vuolijoki yritti toimia rauhanvälittäjänä, mutta tuomittiin vankilaan vakoojana.
Jonkin verran elokuvassa tosin sivutaan myös 1920-1930-lukuja ja muun muassa Iitissä sijainneen Vuolijoen Marlebäckin kartanon asioita. Nimenomaan Iitin maisemat tuovat myös maalaismaiseman muuten pääosin kaupunkimaiseen elokuvaan.
Tupakansavu leijailee jatkuvasti henkilöiden ja kameran välissä. Ja kun pitää johonkin lähteä, yleensä sataa. Sateenvarjojen alla kyyhötetään tämän tästä, ja sateessa luikertelevat myös mustien autojen jonot päämääräänsä. Mustat autot ja vaiteliaat miehet varjostavat päähenkilön elämää.
Elokuva kertoo välähdyksittäin Hella Vuolijoen kirjoittamisesta, talousongelmista, matkoista, näytelmien ensi-illoista ja suhteesta tyttäreen. Kaiken kaikkiaan päähenkilö vaikutti yksinäiseltä ja hylätyltä. Tämä näkyi etenkin sota-ajan kuulustelujen ja kuljetusten yhteydessä.
Vankila-aika on elokuvan kiinnostavin osa. Siinä muuten vilkas kamera rauhoittuu kuvaamaan sellissään mykkänä istuvaa Hellaa ja katsoja melkeinpä näkee, mitä tämä ajattelee. Kuulustelijoiden, vartijoiden ja vankitovereiden ihmettelevä ja osin jopa vahingoniloinen asenne kuuluisaa vankia kohtaan tulee näkyviin.
Hella Vuolijoki oli oman aikansa maahanmuuttaja. Hän sai Suomessa paljon aikaan, mutta herätti myös ristiriitoja, jopa kateutta. Elokuva Hella W tarjoaa mahtavia kuvakulmia tämän vaikuttajanaisen elämään. Juuri kuvauksellisuutensa takia elokuvan katsoo varmaan mielellään uudelleen. Myös musiikki loi omaa kohtalonomaista tunnelmaansa läpi elokuvan.
Ritva Sorvali
Tytöt hurjina Sisko tahtoisin jäädä -elokuvassa
Sisko tahtoisin jäädä. Uusi kotimainen elokuva 2010. Käsikirjoitus Laura Suhonen, ohjaus Marja Pyykkö. Päärooleissa Ada Kukkonen ja Sara Melleri.
Sisko tahtoisin jäädä on ravisuttava elokuva nuorista. Siinä murrosikäiset koulutytöt Emilia ja Siiri ystävystyvät ja riehaantuvat aivan hurjaan menoon. Ennen niin tasainen Emilia haluaa ilmeisesti näyttää rajummalle Siirille, että kyllä täältäkin pesee ja panee vielä paremmaksi.
Tytöt varastavat kaupoista, pahoinpitelevät yhden vanhuksen, tulevat kotiin milloin tulevat, pinnaavat koulusta ja tekevät kaiken kaikkiaan mitä haluavat. Miten tällaiseen pitäisi suhtautua? Vanhemmat ja koulu ovat ymmällä etenkin Emilian suhteen, joka ei aikaisemmin ollut tällainen. Poliisi laittaa riehujat putkaan.
Monta kertaa sai pelätä tyttöjen puolesta, kun he juoksevat hurjaa vauhtia liukuportaissa, pyöräilevät vaarallisen näköisesti samalla pyörällä ja hortoilevat humalassa milloin missäkin. Heille olisi voinut sattua mitä vain. Tavallaan he käyttäytyvät kuten samanikäiset pojat. Tyttöjen tekeminä varkaudet ja pahoinpitelyt näyttävät ikään kuin hurjemmilta.
Kaiken riehumisen taustalla on ilmeisesti jokin Siirin juttu, josta elokuvassa ei valitettavasti kerrottu. Tosin Siirin äiti näytti lepsuuden huipulta, hän esitti muka nuoria ymmärtävää aikuista, joka sallii kaiken. Joten sitä kautta Siirin jatkuvan uhoamisen tavallaan ymmärsi. Kun äiti ei vastustanut mitään, tytön piti koko ajan lisätä volyymiä.
Emilian isä yrittää panna tytölleen kampoihin, mutta lepsuuntuu hänkin tai oikeastaan väsyy taisteluun. Pikkusisko on Emilialle tärkein kiinnekohta vanhaan elämäntyyliin. Emilialla on muutenkin tavallaan terve pohja, joten hän pysähtyy aina välillä miettimään, missä mennään, mitä tuli taas tehtyä.
Sisko tahtoisin jäädä –elokuva pysäyttää ainakin aikuisen miettimään omia vastuitaan ja vaikutusmahdollisuuksiaan. Miten paljon nuorille pitäisi antaa vapautta ja miten paljon näitä pitäisi kontrolloida? Tätä kysymystä joutuu jokainen aikuissukupolvi yhä uudelleen pohtimaan. Liekö asiaan ainoaa oikeaa vastausta.
Elokuva ei moralisoi vaan näyttää. Katsoja saa tehdä omat tulkintansa ja muodostaa oman mielipiteensä. Nuoruus on hurjaa ja riskialtista. Voiko sen äärellä muuta tehdä kuin panna kädet kyynärpäitä myöten ristiin ja toivoa parasta? Uskon että elokuva herättää keskustelua sekä nuorten että aikuisten kesken.
Ritva Sorvali
Täällä Pohjantähden alla pysäyttää
Täällä Pohjantähden alla. Uusi kotimainen elokuva 2010, käsikirjoitus, ohjaus ja elokuvan tuotto Timo Koivusalo. Kuva-Portti Kouvola.
Timo Koivusalon uusi elokuva Pohjantähdestä suorastaan yllättää koskettavuudellaan ja napakalla leikkauksellaan. Jo elokuvan alku lähtee hyvin elokuvamaisesti liikkeelle, tarinaa kerrotaan kuvilla ja toiminnalla ei niinkään puheella. Samoin lopussa elokuvallinen ote vahvistuu. Ja elokuva loppuu suorastaan erinomaisesti Akselin kotiintuloon. Ilkka Koivula sopii hyvin Akselin rooliin.
Sotajaksoja olisin sen sijaan vähentänyt. Tietenkin sodassa on ollut monenlaista vaihetta ja punaisten rintamat olivat hajallaan, mutta sotakohtaukset olivat niin samantapaisia, että ne olisi voinut lopettaa lyhyempään. Paljon mielenkiintoisempaa oli vankileirielämä, kaikki se mikä siellä tapahtui. Tätä jaksoa olisin kasvattanut.
Ihailin monta kertaa elokuvan käsikirjoittajaa, kuinka hän oli pystynyt kiteyttämään keskeiset asiat lyhyisiin repliikkeihin ja valaiseviin kuviin. Vaikka on lukenut Pohjantähden ja nähnyt siitä eri versioita, silti Koivusalon elokuva tuo jotain uutta esille. Ehkä tässä korostuu se, että torpparillakin on ylpeytensä. Jos pastori toimii väärin, hän saa todellakin tuntea toimintansa seuraukset nahoissaan.
Melko isoon rooliin nousee Laurilan yksinkertainen aikuinen poika, joka mölyää monta kertaa lähikuvana kotinurkassaan ja myöhemmin vaivaistalolla. Ilmeisesti Koivusalo haluaa näyttää tätä hahmoa kaiken hulluuden symbolina. Tällaisia me olimme, tältä se ulkopuolisen silmissä näytti. Ja päällimmäiseksi jäi mieleen ajatus voi hävinneitä, mutta vielä enemmän, voi voittajia!
Ritva Sorvali