Aarteen etsintää pääosin 1700-luvun maisemissa

R. L. Stevenson, Aarresaari. Dramatisointi ja ohjaus Mari Kahri. Musiikki Ilkka Kahri. Ensi-ilta Kuusankoskitalon ulkoilmanäyttämöllä 8.8.2008.

Kuusankosken nuorten esitys kertoi Aarresaari-kirjan tarinaa. Kyseessä on realistisen tuntuinen kuvaus 1700-luvun elämästä jossain rannikkokaupungissa. Jim Hawkins –niminen poika, jota Joni Tuisku hyvin elävästi esitti, asuu kapakoitsijaäitinsä kanssa ja auttelee tätä huushollihommissa. Kapakkaan kokoontuu tietenkin kaikenlaista porukkaa ja siellä kuulee juoruja.

Käy ilmi, että jonkin aikaa sitten on kuollut pelottava merimies, jolta otaksutaan jääneen paljon rahaa, kokonainen aarre. Suuri osa tapahtumista pyöriikin aarteen etsinnän ympärillä. Monella tuntui olevan tietoa aarteesta ja vielä useammalla oli halu päästä saaliinjaolle.

Kuusankosken esityksessä tanssittiin, tapeltiin ja juostiin. Näyttämökoroke toimi erinomaisesti sekä kapakkana että laivana ja sivustoille pääsi juoksemaan pakoon kilpailevaa aarteenetsintäjoukkiota. Kapakassa syntyi tämän tästä tappelunnujakka, jossain vaiheessa miekkailtiinkin ja peräkkäin juoksua oli monta kertaa.

Ohjaaja näytti myös harrastaneen pysäytettyjä kohtauksia, jolloin näyttelijät jämähtivät paikalleen tiettyihin asentoihin kuin veitsellä leikaten. Muutama reipas laulu säesti toimintaa. Kun juoni vielä piti pihdeissään, mikä oli katsellessa. Totta kai yleisöä kiinnosti, kuka aarteen lopulta löytää, miten löytö onnistuu ja millainen tuo aarre on.

Nuoret olivat sisäistäneet roolinsa ja antautuivat tarinan maailmaan. Joni Tuiskun lisäksi erityisesti Piia Ryhänen, Emmi Löppönen ja Sofia Pulkka eläytyivät kulloiseenkin tehtäväänsä ja replikoivat selkeästi. Nuoret näyttelijät tuntuivat myös nauttivan siitä, että koko ajan oli menoa ja melskettä. Ja esimerkiksi eläinnaamioiden takana liikkuminen sujui vielä tavallistakin luontevammin.

Mutta sitä en ymmärtänyt, minkä takia esitykseen oli tuotu nykyajan juttuja? Omena päivässä pitää tohtorin loitolla, on tietenkin ihan viisas lause, mutta oliko 1700-luvun lause? Ja oliko tuolloin risteilyemäntiä, karaokelaulantaa tai bingoa? Osaksi näiden nykyjuttujen takia itse aarteen etsintäkin tavallaan unohtui jossain vaiheessa. Esitys muuttui pelleilyksi.

Tämä oli mielestäni sääli, sillä olisin halunnut pysyä tarinan maailmassa. En tiedä miten lapsikatsojat asian ottivat, mutta luulisi heidän eläytyvän tarinaan vielä aikuistakin innokkaammin. Pelleily katkaisi tarinan ja vei koko esityksen aivan toiselle tasolle. Onneksi loppupuolella palattiin taas tarinan maailmaan.

Ritva Sorvali

Elimäki aloittaa räväkästi kesäteatterikauden

Gustav von Numers, Pastori Jussilainen. Ohjaus Keijo Romppainen. Esitys Elimäen kesäteatterissa 11.6.2006.

Elimäen kesäteatteri kuvaa tämän kesän esityksessään osuvasti ja kainostelematta miehen turhamaisuutta, omahyväisyyttä, itsetyytyväisyyttä ja suoranaista sokeutta. Niin osuvasti, että yleisö ei voi muuta kuin nauraa pastori Jussilaisen uholle ja ärhentelylle.

Vaikka Numersin Pastori Jussilainen on esitetty ensimmäisen kerran jo 1895, se tuntuu edelleen ajankohtaiselta. Erityisesti naispappeusasiahan keskusteluttaa edelleen. Näytelmän alussa pastori Elias Jussilainen nimittäin uhoaa, että jo on maailman kirjat sekaisin, kun nainen on hyväksytty opiskelijaksi yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Apua!

Jussilainen perustelee närkästystään sillä itsestään selvyydellä, että naisen äly ei riitä Raamatun lukemiseen. Jussilainen muistaa kuulleensa hyvän ohjeen: polta kirja mieluummin kuin että antaisit sen naisen käsiin. Ja mitä siitäkään tulisi, jos naiset pääsisivät pönttöön valittamaan synnytyskipujaan.

Elimäen esityksessä Kari Aalto leventelee voimallisesti pastorina ja yrittää saada huushollinsa naiset kuriin. Vaimo tottelee kiltisti, mutta palvelijat panevat hanttiin. Ja kun anoppi kotiutuu Helsingin reissultaan järjestelemään tyttärensä taloutta, pastorin valta murenee ihan silmissä. Pastori ei voi muuta kuin lähteä saarnareissuilleen ja jättää naiset hallitsemaan pappilaa.

Kiistaa käydään pastorin inhoamasta siivoamisesta sekä koulun ja kansanopiston pystyssä pitämisestä. Siivoamisessa pastori jää häviölle, kun naiset kokoavat voimansa. Kouluasioissa pastori on monen tulen välissä, kun paikalliset körtit vaativat häneltä lujempaa uskoa ja kaiken maallisen kieltämistä. Körtit vastustavat kouluja, kansanopistoa, tanssia, arpajaisia ja tietenkin viinan juontia.

Elimäen esityksessä ei äänijänteitä säästellä, kun vaikkapa vävy ja anoppi ottavat yhteen. Hannele Nupponen anoppina touhuaa voimiaan säästämättä tyttärensä hyväksi. Palvelijat saavat kuulla kunniansa ja jopa körttiuskovaiset saavat kyytiä, kun anoppi heiluttaa luutaansa. Sisätiloissa kovan äänen voisi kokea haitalliseksi, mutta ulkona se häviää metsäiseen maisemaan.

Elimäen näyttelijät ovat kaikki hyvin juonessa mukana. Kari Aalto ärhentelee pääroolissa, lamaantuu anopin kynsissä, innostuu ihanan Lillyn tulosta ja humaltuu konjakista. Terttu Laitinen yrittää Lindgrenskana panna pastorille kampoihin ja Leena Takala Mari-piikana kävellä honkkelehtii hyvin piikamaisesti.

Körttiläiset Pekka Nupponen, Esko Perälä ja Terho Happonen luovat kukin omanlaisensa isäntämiehen. Yksi puhkeaa joka käänteessä veret seisauttavaan saarnaan, toinen yrittää hieman toppuutella. Pastori katsoo luonnollisesti kieroon liian innokasta saarnamiestä, sillä tämä on selvästikin astunut hänen tontilleen.

Elimäen esityksestä jäi hymy suupieleen ja tuhti olo. Kesäteatteriin tavallaan kuuluu, että painetaan täysillä menemään. Näin elimäkeläiset tekevät, ja yleisö viihtyy.

Hunttalan Matti huvittaa ja ajatteluttaa

Simo Hämäläinen, Hunttalan Matti. Ohjaus Katri ja Jan Nyquist. Ensi-ilta Iitin kirkonkylän kesäteatterissa pe 29.6.2007. Hunttalan Mattina Leevi Lassila.

Iitin kesäteatteri on löytänyt mainion tekstin. Hunttalan Matissa päästään katsomaan läheltä kunnan napamiesten touhuja. Mikäpä olisikaan sen hauskempaa kuin nauraa päättäjille. Tähän tarjoutuu Iitissä hyvä mahdollisuus.

Hunttalan Matti tulee kuntaan taskut täynnä rahaa eikä tiedä mihin niitä sijoittaisi. Niinpä pidetään kunnan johtohenkilöiden kanssa saunailtoja. Matti esittää että kuntaan pitää perustaa tehdas. Soraharju on, rantoja on, vain tehdas puuttuu.

Matti on mukava mies, tarjoilu pelaa, Matti maksaa. Kunnanisät eivät ole uskoa silmiään ja korviaan, tällainen onnenpotku meidän kuntaan. Saunailtojen huumoria kuvaa hyvin kunnan pamppujen toisilleen antamat alushousujen pukemisohjeet: keltainen eteen ja ruskea taakse.

Leevi Lassila esittää oivallisesti liikemies Hunttalaa. Puku päällä, hymy huulessa, helppo on mukavan miehen kanssa asioida. Sari Tyrväisen kunnanhallituksen puheenjohtaja on myös oivallisesti tehty rooli. Tosin nainen painetaan päätöksenteossa hieman taustalle, taputteluja sinne ja tänne, mutta vastuuta hän joutunee kantamaan siinä missä muutkin.

Mikko Pesälä esittää huvittavasti kunnanvaltuuston puheenjohtajaa Oskari Sievästä. Kun Sievänen sanoo, että hän on niin monissa liemissä keitetty että hän kyllä tietää, sanomiset saavat Pesälän sanomina aivan uutta laajuutta. Mikko Pesälä istuu hyvin Iitin kesäteatteriporukkaan ja tuo siihen omalla taustallaan aivan uutta väriä.

Paikkakunnan lehdellä on tärkeä rooli, sen pitää olla hankkeiden takana. Olli Korpela esittää uutta päätoimittajaa, joka ei oikein tiedä millä tuolilla istua. Veli-Matti Tiihosen esittämä paikallinen yrittäjä Roippola on rahoineen ja sieluineen mukana tehdashankkeessa. Osa kuntalaisista puuhaa kuitenkin mielenosoitusta.

Näytelmä kuvaa miten kaikki kuuntelevat mielellään Hunttalan Matin kaavailemia hankkeita, kukapa ei haluaisi kuntaan työpaikkoja. Ainoastaan Jenni Vilénin esittämä nuori Maija katsoo asioita kylmän rauhallisesti. Niinpä tulikin mieleen, että hallituksissa ja valtuustoissa pitäisi olla kaiken ikäisiä ja mahdollisimman monitaustaisia ihmisiä.

Iitin kesäteatteri juhlii 20-vuotista taivaltaan hyvällä esityksellä. Esitys sekä hymyilyttää että ajatteluttaa. Enempää ei voi kesäteatterilta vaatia.

Ritva Sorvali

Hyviä laulajia Korvenkylässä

Tähti ja meripoika. Käsikirjoitus Arto Nieminen. Ohjaus Arimo Haltsonen, ohjausassistentti Hannele Kainulainen. Laulujen sovitus Sami Viitalo. Olavi Virtana Simo-Pekka Patrikainen, Marjana Kristiina Juutilainen ja Ilpona Kyösti Vuorela. Ensi-ilta Korvenkylän kesäteatterissa 27.6.2007.

Korvenkylän tämän kesän näytelmä kertoo laulaja Olavi Virrasta (1915-1972) ja hänen elämäänsä sivunneista ihmisistä. Tarinan lomassa lauletaan Olavi Virran lauluja. Pääosa ajasta eletään 1950-lukua, pallohameiden ja tennistossujen aikaa.

Simo-Pekka Patrikainen on osuva valinta Olavi Virraksi. Sekä ulkonäkönsä että laulutaitonsa ansiosta hän luo hyvin uskottavan kuvan laulajasta. Myös Kyösti Vuorelan esittämä Ilpo, tuleva laulaja, on hyvä valinta sekä laulun että näyttelijätyön osalta.

Laulujen osalta Korvenkylän esitys onnistuu. Hyvin toimivat myös tyttöjen tanssit. Niitä olisi kuitenkin saanut olla paljon paljon enemmän, sillä melko monessa kohtauksessa näyttämö on pitkät ajat lähes tyhjä. Tanssityttöjen reipas ja letkeä meno toi energiaa lavalle sekä yleisöön.

Arto Niemisen käsikirjoitus korostaa tuhlailevaa ja juopottelevaa laulajaelämää. Mirja Noposen napakasti esittämä Irene-vaimo yrittää aluksi pitää järjestystä yllä, mutta väsyy ja lähtee. Ilmeisesti sen jälkeen tähden elämä olikin jonkintasoista alamäkeä, vaikka Kristiina Juutilaisen esittämä Marja yritti antaa sivustatukea joka käänteessä.

Käsikirjoitukselta olisin odottanut syvempää otetta Olavi Virran elämään. Tarina olisi voinut lähteä kauempaa, jo lapsuudesta. Nyt jäi epäselväksi, mistä Virta sai kimmokkeen laulamiseensa ja mikä häntä siinä siivitti eteenpäin. Ei kai se pelkkä raha voinut olla.

Käsikirjoitus korosti tilannekomiikkaa ja viinanhuuruista vitsailua. Tämä oli varmaan osa Olavi Virran elämää, mutta muutakin on pitänyt olla, jotta ihmisestä tulee kansansuosikki. Tätä muuta jäin kaipaamaan.

Orkesteri hoiti omansa osansa taitavasti. Erityisesti on nostettava esiin Sami Viitalo, joka laulujen sovituksen ja musiikin johdon lisäksi soitti ja lauloi itsekin sekä esitti ainakin kahta roolia, tuottajaa ja erityisen ärsyttävää järjestysmiestä.

Korvenkyläläiset ovat taas koonneet voimansa ja tehneet kesän urotyönsä. Toivottavasti ilmat suosivat. Ensi-illassa esitystä haittasi vain muutama pieni saderyöppy.

Ritva Sorvali

Iitissä huijataan hurskaasti runomuodossa

Moliere, Tartuffe eli Herra Hurskainen. Suomennos Matti Rossi. Ohjaus Katri ja Jan Nyquist. Hurskaisena Olli Korpela, Orgonina Jan Nyquist, Elmirenä Milja Simonen ja kamarineito Dorinena Sari Rajulin. Ensi-ilta Iitin Harrastajateatterissa pe 27.6.2008.

Molieren Tartuffe on varmaan yksi maailman näytelmäkirjallisuuden taitavimpia tekopyhyyden ja ahneuden kuvauksia. Samalla se on kuvaus siitä, miten kilttiä ihmistä on helppo huijata ja miten vaikea tätä on saada avaamaan silmiään.

Näytelmä tapahtuu Orgonin talossa ja perheessä. Tekopyhä Hurskainen on asettunut taloon asumaan ja elelee siellä isännän suosiossa. Muu perhe näkee vieraan rahanahneen ”hurskauden” läpi, mutta isäntä Orgon palvoo tätä ”pyhää miestä”.

Orgon oivaltaa tilanteen vasta kun näkee omin silmin hurskaan käyvän käsiksi hänen vaimoonsa.

Runokieli soljuu hyvin

Iitin Harrastajateatteri esitti runomuotoisen Tartuffen ihailtavan selkeästi. Runokieli soljui näyttelijöiden suussa niin ilmeikkäänä, että välillä suorastaan unohti, että tämä on runoa. Myös tekstin painotukset olivat paikoillaan, joten tunnekuohut tulivat ilmi näinkin sanottuna.

Näytelmän alussa oli useampikin pitkä esittelymonologi. Nämä vaativat näyttelijältä melkoista sanansuoltoa. Leena Pajunen esitti topakasti ensimmäisen tällaisen monologin talon isännän äitinä rouva Pernellenä, joka jos mahdollista on vielä isäntääkin ihastuneempi Hurskaiseen. Muutkin näytelmän noin kymmenen näyttelijää selvisivät runotekstistään oivallisesti.

Erityisesti Sari Rajulin oli taas erinomaisen ilmeikäs ja napakkasanainen, tällä kertaa kamarineito Dorinena. Dorine näkee selkeästi Hurskaisen tekopyhyyden. Ohjaaja Jan Nyquist itse esitti hellyttävästi hurskaaseen vieraaseensa mieltynyttä kilttiä isäntä Orgonia. Orgon-parka joutuu suorastaan pakoilemaan talon naisia, kun nämä yrittävät puhua hänelle järkeä.

Hurskastelulla suosioon

Itse Hurskaista esitti erinomaisesti kiemurrellen ja silmiään muljautellen Olli Korpela. Tämä henkilö oli oivaltavasti puettukin ikään kuin mustaan munkin kaapuun, jotta hurskaus hänestä oikein huokuisi. Riitta Liskin suunnittelema puvustus myötäili ilmeisesti ainakin viitteellisesti Molieren ajan eli 1600-luvun tyyliä.

Tartuffe on hyvä valinta kesäteatterinäytelmäksi. Se on hauska ja samalla täyttä asiaa. Tekopyhyys, hurskastelu ja juonittelu eivät suinkaan ole hävinneet maailmasta vaan kukoistavat myös meidän aikanamme. Edelleen tarvitaan ihmisiä, jotka näkevät tämän kaiken läpi ja keksivät keinot mokoman paljastamiseen.

Ritva Sorvali

Iloista rosvoilua Korvenkylässä

Thornbjorn Egner, Kolme iloista rosvoa. Laulunäytelmä. Ohjaus Arimo Haltsonen, ohjausassistentti Hannele Kainulainen. Musiikin ja laulujen sovitus ja äänentoiston suunnittelu Sami Viitalo. Rosvot: Kyösti Vuorela, Henry Holopainen ja Eero Kivistö. Ensi-ilta Korvenkylän kesäteatterissa ke 25.6.2008.

Korvenkylän Kolme iloista rosvoa on riemastuttava esitys. Tarinassa kuvattu Kaardemumman väki esitetään Korvenkylässä sellaisella antaumuksella, että aikuinenkin hykertelee koko ajan. Kyseessä on kuitenkin tuttu lastenklassikko.

Liekö missään maailmassa näin kotiseuturakasta joukkoa kuin Kaardemumman väki. Suurella kotiseutuylpeydellä Kaardemummassa järjestetään kesäjuhlia, huomioidaan kaupunkilaisten merkkipäiviä ja yritetään sietää ja ymmärtää myös kovan kurin kannattajaa Sohvi-Neitiä.

Harmia kaupunkilaisten elämään tuovat kuitenkin rosvot. Nämä ryöstelevät kauppoja. Tarinassa seurataan vuoroin rosvojen ja vuoroin kaupunkilaisten elämää. Rosvoilla on elätettävänä myös leijona, joten senkin takia heidän täytyy käydä aika ajoin kauppiaiden varastoilla.

Jouko Mattilan ja Mirja Nopasen esittämä poliisimestaripariskunta on huvittava, samoin topakka Sohvi-Neiti. Esityksen parhaita jaksoja olivatkin rosvojen järjestämät Sohvi-Neidin varastamiset ja takaisintuomiset. Eiväthän rosvot voineet kuvitella että heidän kotiapulaisekseen varastamansa Sohvi-Neiti laittaakin heidät itsensä töihin.

Esityksen laulut olivat reippaita ja selkeitä ja kuuluivat koko ajan hyvin. Korvenkyläläiset myös osaavat ja uskaltavat laulaa. Hyvin kuuluivat myös repliikit, joten suuri kiitos ja kunnia tämän puolen vastuuhenkilölle Sami Viitalolle.

Korvenkylän esityksen aikana huomaa ajattelevansa, kuinka sopuisasti elämä voisikaan kulua ja miten yksinkertaista kaikki onkaan. Ihminen haluaa vain kuulua johonkin, olla tarpeellinen jollekin ja saada vatsansa täyteen. Kun rosvoille järjestetään työpaikat, loppuu rosvoilu kertaheitolla. Kaardemummassa tämä ymmärretään.

Joten ei muuta kuin kesävieraiden kanssa taas Korvenkylään. Siellä tulee hyvä mieli kaikille.

Ritva Sorvali

Anjalankoskella vakavasti ja huumorilla perheestä

Marjo Niemi, Juakse ko hullu. Ohjaus Mari Kahri. Pääroolissa 6-vuotiaana urheilijalupauksena Minna Mikkola. Ensi-ilta Anjalankoskella Ummeljoen Sörkässä 16.6. 2006.

Anjalankosken tämän kesän näytelmä pohtii yhden perheen kiperää tilannetta:

Isä ryyppää. Äiti odottaa viimeisillään toista lasta. Talon rakentaminen on kesken, vaikka talvi on jo tuloillaan. Mummo on kuollut.

Näytelmän käsiohjelmassa kerrotaan sen rakenne: Mummun muistotilaisuuden yhteydessä muistelemme Härmän perheen vaiheita ennen Aino-mummon kuolemaa.

Kirjailija kertoo tarinaa sekä sadun että realismin keinoin. Mummo nousee kesken hautajaisten arkustaan ja perheen kuusivuotiaan Saara-tyttären mielikuvituksen loihtima supersankari Rambo Stallone on vahvasti mukana esityksessä. Nämä molemmat ilmiöt luovat tarinaan sadun lumoa.

Saara-tyttö on itsekin supersankari, suomalainen Peppi Pitkätossu, joka pitää perheestään huolta. Tämä tuli mieleen katsellessa Minna Mikkolan energistä pikkutyttöä, joka tosiaan juoksi kuin hullu pitkin Sörkän tanssilavaa.

Saara elää eräänlaista kaikkivoipaisuuden vaihetta. Hän on vahva ja pystyy muuttamaan kaiken. Hän juoksee kuin hullu ja pystyy saattamaan perheen elämän oikealle tolalle. Minna Mikkola oli heittäytynyt täysillä Saaran rooliin ja loi hyvin kaikkeen pystyvän tytön kuvan.

Antero Raanojan esittämä setämies koulutti Saarasta urheilijaa. Tällä poikamiessedällä oli vielä toiveita saada omakin koulutettava, sillä hän vastaili ahkerasti kirjeenvaihtoilmoituksiin ja sopi tapaamisia eri naisten kanssa. Sedän arat aviohankkeet toivat näytelmään huumoria.

Esityksessä on myös lauluja. Laulut kertovat kunkin roolihenkilön tuntemuksista, toiveista ja odotuksista. Erityisesti juuri Antero Raanojan esittämä poikamiehen laulu kertoi hyvin ja hupaisesti tämän henkilön tilanteesta.

Pappi oli tärkeässä roolissa, olihan hän sekä hautajaisten että lopun ristiäistenkin seremoniamestari. Pappi venyi perheen tukijana roolista toiseen.

Juakse ku hullu on energinen ja ajatuksia herättävä näytelmä. Marjo Niemi suorastaan yllättää uutena kirjailijana. Näytelmässä on asiaa, huumoria, vauhtia, ja romantiikkaa. Joten se sopii sekä talvi- että kesäteatteriin.

Koko perheen sadunomainen kesänäytelmä Iitissä

Melkein Sulosilmä. Käsikirjoitus ja sovitus Kimmo Rämä. Ohjaus Katri ja Jan Nyquist. Puvustuksen suunnittelu Riitta Liski. Esitys Iitin kesäteatterissa 21.6.2006.

Iitin tämän kesän näytelmä kertoo ovelan sadun keinoin, miten rahoja voi saada ja miten ne toisaalta voi myös menettää, miten valtaa voi saada, ja miten sen voi menettää. Konsulttitoimiston eläintyöntekijät neuvovat asiakkaitaan olemaan ilkeitä. Nykyään kun on niin vaikea olla ilkeä ilman ammattilaisten apua.

Sari Tyrväinen tekee erinomaisen roolin kettuna, jolla on ongelmia naapurinsa kanssa. Naapurin jänistä kun ei millään tahdo saada pataan. Konsultit neuvovat, että naapuri on saatava pois omalta pihaltaan ketun pihalle, ketun omaan ympäristöön.

Omassa ympäristössään kettu on vahvoilla ja pystyy valtaamaan jäniksen.

Eläinten lisäksi näytelmässä on tyttö, opettajia, talonmies ja monia muita henkilöitä. Oikeastaan henkilöitä saattaa olla jopa hieman liikaa. Kaikkiin rooleihin ei ole eri näyttelijää, vaan monella näyttelijällä on kaksi roolia.

Yksi näytelmän kohokohta on karamellikauppias Hannes W. Nilkin ilmaantuminen näyttämölle. Leevi Lassila esitti suorastaan hurmaavasti tätä ovelaa herraa ja erityisesti Hanneksen laulu oli aivan omaa luokkaansa. Näytelmän lopulla Lassila esitti vielä koulutettua asianajajaa.

Tarinassa on häivähdyksiä useammastakin sadusta, joita nivovat yhteen konsulttitoimiston rahanhimoiset eläinhahmot. Ehkä lapset löytävät sikermästä kunkin sadun tutut ainekset.

Aikuisena olisin katsellut useampaakin konsulttitoimiston ilkeyksiä neuvovaa toimeksiantoa. Kiristys, kiskonta, uhkailu ja uuvutus liikeideana olisivat tarjonneet hyviä kohtauksia näyttämölle. Nyt niistä nähtiin vasta alkupaloja.

—

Kaikille etsitään pari Jaalan Korallihäissä

Korallihäät. Käsikirjoitus ja ohjaus Nina Petelius-Lehto. Esitys Jaalan kesäteatterissa 4.7.2007.

Jaalan tuttu kesäteatteriryhmä on taas ohjaksissa, kun esitetään Korallihäitä. Korallihäät tarkoittaa 35-vuotishääpäivää. Eletään jossain maaseudulla, jossa kyläläiset ja paluumuuttajat järjestävät yhdessä juhlaa Sirkalle ja Erkille.

Nina Petelius-Lehdon teksti kuljettaa rinnakkain kolmea eri sukupolvea. Korallihääpari on näytelmän mummo ja pappa, keski-ikäisiä edustavat heidän tyttärensä ja tämän sulhasehdokas, nuoria taas tyttären tytöt. Näytelmässä eletään kaksi vuorokautta, pienessä pihapiirissä, valmistaudutaan juhliin ja ollaan juhlissa. Muut kyläläiset ovat pääosin keski-ikäisiä.

Ovelasti Petelius-Lehto luo tilanteita, joissa joku puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä ja syntyy väärinkäsityksiä. Rakkaudesta on puute kaikissa ikäryhmissä. Rakkaudesta voisi myös puhua, toivoo korallimorsian. Edes kerran kymmenessä vuodessa voisi sanoa jotain sinnepäin. Vaikeaa se tosin on.

Auli Kallio esittää tuttuun vähäeleiseen ja hupaisaan tapaansa korallimorsian Sirkkaa. Hääpuku osoittautuu ongelmaksi, erityisesti sen päälle mahtuminen. Timo Soimakallio korallisulhasena yrittää noudattaa naisten suoltamia ohjeita: lämmitä sauna, hae koivut, sovita pukua, leikkauta tukka. Ohjeita satelee niin tiuhaan, että on paras hipsiä kuulomatkan ulkopuolelle.

Aija Kajama-Nikulan Eeva etsii itselleen miestä sekä netin kautta että muillakin konsteilla. Verkot on viritetty joka järveen.

Eeva saa miehenetsimiskaverin koralliparin eronneesta tyttärestä Hellevistä, jota esittää topakasti Tiina Klemola. Kaikkiin rooleihin oli löytynyt sovipa esittäjä. Repliikkien muistaminen varmaan paranee koko ajan, esityskertojen myötä.

Häät ovat teemana tässä kesänäytelmässä. Niinpä kaikille kynnelle kykeneville yritetään saada pari. Meno on ikään kuin Kesäyön unelmassa, tosin pareja ei vaihdeta. Haku on päällä myös tytöillä, mutta aikuisten valvova silmä estää näiden suunnitelmat vielä tällä kertaa.

+++

Näytelmän ohjaaja ja käsikirjoittaja Nina Petelius-Lehto on ollut vuoden virkavapaalla Kouvolan teatterista. Tänä aikana hän on ohjannut ainakin viime talven Nurmilinnut Kuusaalle, Elimäen Jättipotin ja ainakin kaksi näytelmää Jaalan kesäteatteriin, viimekesäisen ja nyt tämän Korallihäät. Lisäksi hän on kirjoittanut Korallihäät. Virkavapaa on kulunut paljolti teatterin merkeissä.

On todella hienoa, että meidän seudullemme kasvaa ohjaajia ja näytelmäkirjailijoita. Kymenlaakson kesäteatteriperinne on vahva, jokainen kunta pitää kunnia-asianaan saada aikaan kesäteatterinäytelmän. Hyvistä teksteistä on pulaa. Nyt on syntynyt uusi hyvä kesäteatteriteksti, Korallihäät. Kiitos Nina Petelius-Lehto ja hyvää jatkoa myös kirjailijanuralle.

Seitsemän veljestä temmeltää Korvenkylässä

Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä. Sovitus, ohjaus ja lavastuksen suunnittelu Arimo Haltsonen. Ohjausassistentti Hannele Kainulainen. Sävellykset Sami Viitalo ja Arimo Haltsonen. Musiikin sovitus Sami Viitalo. Korvenkylän kesäteatteri 29.6.2006.

Korvenkylän kesäteatteri on jo monena kesänä suorastaan yllättänyt esitystensä tasolla ja rohkeilla aihevalinnoilla. Kiven Seitsemän veljestä kuuluu näihin rohkeisiin valintoihin. Myös veljesten rooleihin oli löydetty Korvenkylässä sopivat esittäjät.

Esitys alkaa juohevasti veljesten esittelyllä. Tuo esittely käy hyvin päinsä toukolaisten keksimän pilkkalaulun avulla: Tässä ompi velisarja. Naiset laulavat laulua ja veljekset tulevat kukin vuorollaan pokkailemaan.

Seitsemän veljestähän on miesten näytelmä. Kaikki päähenkilöt ovat miehiä ja romaanin tappelunnujakat käydään kylän miehiä vastaan. Korvenkylän esityksessä tappelut on jätetty väliin, sillä kyläläisiä esittävät naiset. Naiset kertovat tarinaa, naiset laulavat esityksen lauluja, naiset uhkaavat veljeksiä susina ja härkinä.

Korvenkylän lavastus mahdollistaa toiminnan. Näyttämön takaosaan oli rakennettu kaareva silta, jota pitkin saattoi juosta ja josta käsin voi esittää monia kohtauksia kuten esimerkiksi saunakohtauksen ja hiidenkivikohtauksen. Korkealta sillalta käsin voi myös katsella maisemaa.

Esimerkiksi kun ihailtiin milloin mitäkin tienoota, ihailu sai pontta, kun se esitettiin korkealta sillalta: tuolla on sonnimäen hongisto, tuolla impivaara, tuolla näkyy Jukolan talo. Myös kohtausten vaihtelu etunäyttämön ja sillan välillä toi esitykseen ilmavuutta.

Arimo Haltsosen sovitukseen oli otettu pitkiä monologeja. Näitä monologeja on ainakin Aapolla, Juhanilla ja Laurilla sekä Taula-Matilla. Ne vaativat todella paljon sekä esittäjiltä että yleisöltä. Yllättävän hyvin yleisön mielenkiinto kuitenkin säilyi, ja todennäköisesti monologit vielä paranevat esityskertojen myötä.

Monologeissa korostui romaanin kuvaaman ajan usko yliluonnollisiin voimiin. Noidat ja noituus olivat monen tarinan taustalla, veljeksethän kokivat elävänsä luonnon voimien armoilla. Monologit tarjosivat myös suvantopaikkoja muuten railakkaaseen menoon ja tiuhaan replikointiin.

Korvenkylän Seitsemän veljestä alkaa erinomaisesti ja myös lopussa päästään oivalliseen sovintojuhlatunnelmaan. Tosin loppu tulee ikään kuin yllättäen, sillä hyvin paljon juuri loppupuolen tarinaa on jouduttu karsimaan. Esityksen keskivaiheilla tuntui, että monet kohtaukset olivat turhan tuttuja aiemmista esityksistä.

Kaupunkilaiset yrittävät huijata maalaisia

Liisa Heiskanen, Kesäkeikka. Ohj. Nina Petelius-Lehto. Esitys Jaalan kesäteatterissa

su 9.7.2006.

Jaalan Kesäkeikka on huvittava ja hyvin esitetty näytelmä. Koko ajan yleisö nauttii näytelmän käänteistä. Kaupunkilaisparivaljakko Hemmo Huitura ja Sannamari Levikari tekevät jo heti alussa suunnitelman, jolla on tarkoitus viedä maalaisilta sekä tukit että rantapalstat.

Ilkka Sainio esittää oivallisesti lipevää huijaria Hemmo Huituraa. Tämä yrittää päästä omaisuuksiin käsiksi vikittelemällä rikkaan talon tytärtä sekä myös hienosteluun taipuvaista ja kaupunkilaisia ihailevaa emäntää, jota Auli Kallio puolestaan hyvin oivaltavasti esittää.

Aija Kajama-Nikula esittää tänä vuonna räväkästi kylän juorueukkoa, jonka kuukauden kohokohta on päästä kirkolle nostamaan eläkerahoja ja kuskaamaan niillä kaljaa kotona norkoilevalle aikamiespojalleen Untolle. Kirkonkyläreissuilla kuulee samalla mukavasti paikkakunnan asioita.

Huvittavia ovat myös molempien päätalojen vanhat isännät. Ilkka Tokkolan esittämä Kalle Kukkura kulkee vaivalloisesti kepin kanssa ja Timo Soimakallion esittämä Tuppuran vaari on jo vuosikymmenet palveluttanut itseään kuistille viltin alle. Molemmilla isännillä on hoksottimet kuitenkin erinomaisessa kunnossa.

Kylän viimeisiä nuoria yritetään saada naimisiin ja molemmilla onkin nyt suorastaan kaksi kosijaa, helsinkiläinen ja maalainen. Jääköön paljastamatta kumpi perii voiton.

Kesäkeikka kuuluu siihen perinteisen suomalaisen kirjallisuuden valtavirtaan, jossa kaupunkilainen on paha, rahanahne, laiska, ylpeä ja epäluotettava. Maalainen on pääosin hyvä, ahkera ja luottavainenkin, ainakin siihen asti kunnes toisin todistetaan.

Nina Petelius-Lehdon ohjaus on saanut näytelmän huumorin ja samalla myös perusasiat hyvin esiin. Missään vaiheessa tarina ei pysähtynyt vaan aina tuli uutta käännettä esiin. Joten onneksi olkoon Jaalan kesäteatteri!

Kätkäläinen vahtii lakkasoitaan Elimäellä

Simo Hämäläinen, Kätkäläinen. Ohjaus Veli-Matti Karén. Ensi-ilta Elimäen kesäteatterissa su 12.6.2005.

Elimäen kesäteatteri avasi paikallisen kesäteatterikauden. Aurinkoisessa säässä esitettiin Simo Hämäläisen kirjoittama Kätkäläinen, joka onkin perinteistä kesäteatteriainesta. Siinä elelee laiskansitkeä ukonrehjake Kätkäläinen ja tämän vaimo, ahkeraakin ahkerampi Iitamaria.

Kätkäläisen pariskunta sanailee napakkaan tyyliin. Iitamaria napottaa Kätkän kaupunkimatkoista ja juopottelusta, mutta etenkin tämän laiskuudesta. Kätkä puolestaan yrittää kartuttaa tulopuolta varmistamalla, että kukaan muu ei pääse käsiksi hänen pankkiinsa, lakkasoihin.

Eero Perälä on kuin luotu Kätkän rooliin. Piippu suussa, lapikkaat jalassa ja hatunreuhka päässä Perälän Kätkä varmistaa eri tavoin, että suo pysyy hänen hoteissaan. Terttu Laitisen huivipäinen Iitamaria kurkkii tämän tästä ikkunasta kahvitassi kädessä ja huutelee ukkoa kahville.

Maaseutu ja kaupunki vastakkain

Näytelmän kuvaamalla seudulla Kätkävaaran tietämissä kyyristellään lentokoneen metelin alla. Metsäyhtiön kone lannoittaa yhtiön metsiä ja säikyttelee kyläläisiä. Maalaiset elävät puhtaasti, mutta kaupungista tulee paha, myrkynkylväjä.

Paitsi metsiensä ja marjojensa puolesta isännät pelkäävät myös tyttäriensä turmelemista. Siihenkin konnantyöhön myrkkyä kylvävät paskakuskit ovat onnen omiaan. Niinpä naapurin isäntä kulkee kytiksessä pesäpallomailan kanssa.

Kaupunki osoittaa pahuutensa myös viemällä Kätkän kulkuvälineen, auton. Auto on katsastusmiehen mielestä siinä kunnossa, että lupa ei tule kysymykseenkään, joten Kätkä jää ilman menopeliä.

Vaikuttavat tehosteet, isänmaallinen musiikki

Jari Rinne oli tehnyt esityksen tehosteet ja hyvin oli tehnytkin. Kun lentokone ”lentää” esityspaikan yllä, niin yleisökin kyyristelee kuten näytelmän henkilöt. Ja kun Kätkä posauttelee maastoon virittämiään pommeja muiden marjastajien pelotukseksi, niin koko tanner tömähtää.

Näytelmä alkaa juhlavasti Finlandialla. Muutenkin musiikki on juhlavaa ja toimii eräänlaisena vastakohtana suhteellisen arkiselle menolle. Eihän Kätkäläisillä eikä heidän naapurillaan Hurskaisilla ole juuri muuta toimitettavaa kuin vahtia tyttäriään tai lakkasoitaan kaupungin ryöstäjäjoukoilta.

Elimäen näyttelijäjoukko esitti Kätkäläisen tarinan tasaisen varmasti. Esko Perälän lisäksi näyttelijöistä nousi esiin Pekka Nupponen joka esitti paitsi naapuria Hurskaista myös sutkia kauppiasta. Kauppiaana Nupponen oli hyvin tavoittanut replikointiinsa tumman kansanosan puheenpartta.

Veli-Matti Karén oli saanut esitykseen napakan sävyn. Minkään asian päälle ei jääty makaamaan vaan tilanne muuttui koko ajan. Loppu tuli kuitenkin niin nopeasti, että sitä ei oikein älynnytkään. Oikeastaan näytelmä pääsi loppumaan ikään kuin salaa.

—–

Laulunäytelmä Kuivalan nuorisotalolla

Uusi Teatteri Utti aloitti tämän talvisen näytelmänsä nostalgisesti laululla ”Luona vanhan veräjän”. Samantapaisia laulunumeroita kuultiin pitkin esitystä. Laulut oli sovitettu vastaamaan näytelmän kulloistakin tilannetta. Milloin joku haikaili rakkautensa perään tai milloin olivat ”rahat loppu jukulauta”.

Näytelmä kertoo hupailun tyyliin tuiki tavallisesta Soramäen kunnasta. Kunnassa ei ole miesmuistiin tapahtunut mitään. Eikä nytkään tapahtuisi, ellei kunnan johto olisi joutunut nousemaan varpailleen. Kunnan kassa on nimittäin tyhjä, ja huhu tarkastajan tulosta vahvistuu vahvistumistaan.

Mies joka ei osannut sanoa Ei, on Soramäen seurakunnan uusi pappi. Tätä epäillään myös Soramäen kunnan talouden tarkastajaksi. Niinpä housut tutisevat sekä pankinjohtajalla että kunnanjohtajalla ja muutamilla muillakin kermaan kuuluvilla.

Pelastusta rahojen loppumiseen haetaan – mistäpä muualta kuin Kiinasta. Näytelmän lopulla nähdäänkin mainio kiinalaisdelegaatio kunnan vieraana. Ari Hännikäinen johtaa oivallisesti kiinalaisryhmää kuten myös koko näytelmän juontoa Oskari-ruunana.

Näytelmässä on lähes parikymmentä roolia. Kunnan asukkaat haikailevat rakkautensa ja rahojensa perään. Erityisesti kauppiasta esittänyt Antti Niemi vakuutti sekä näyttelijänä että laulajana. Jaana Kokkonen liikkui luontevasti ja replikoi selkeästi. Huvittavan rakastavan parin tekivät Reijo Piepponen ja Leila Saarman-Palmu.

Yhteislaulut kuulostivatkin kaiken kaikkiaan hyviltä. Myös jotkut soololaulajat kuten jo mainittu Antti Niemi saivat varmaan äänensä kuulumaan salin yli. Jotkut olisivat kuitenkin tarvinneet mikrofonin avukseen.

Nyt nimittäin näyttämö oli rakennettu pitkänmuotoisen salin toiseen päähän. Näin ollen osa katsojista jää melko kaukana esiintyjistä. Tämä saattaa aiheuttaa kuuluvuusongelmia.

—–

Mies joka ei osannut sanoa Ei. Jussi Kylätaskun elokuvakäsikirjoituksen pohjalta näytelmäksi kirjoittanut Matti Kuikkaniemi. Sovitus ja ohjaus Arimo Haltsonen.

Lauluopastus Päivi Federley, soittajat Hannu Taskinen ja Jyri Miettinen. Esitys Kuivalan nuorisotalolla su 21.1. klo 15.00. Uusi Teatteri Utti.

Laulut ja suolikonsulentti pelastivat Utin esityksen

Outi ”POPP” Ahola –Erikka Jussila, Hypermarket- laulunäytelmä. Ohjaus Eeva Vauhkonen.

Musiikki Elovalinnan orkesteri: Hannu Taskinen, Jyri Miettinen, Pertti Kallio ja Lasse Porvari. Esitys Kuivalan nuorisoseurantalolla 25.1.09 klo 18.00. Uusi Teatteri Utti.

Tekstin valinta lienee a ja o etenkin harrastajateattereiden toiminnassa. Olen nähnyt Utissa monia hyviä tekstejä. Hypermarket ei valitettavasti kuulu näiden joukkoon.

Etenkin esityksen alkupuolen tekstin kaksimielisyydet eivät huvittaneet minua eivätkä näköjään muutakaan yleisöä. Ei myöskään naisasian yksioikoinen saarnaaminen. Esityksen alkupuolella teksti toimi oikeastaan vain Ari Hännikäisen esittämän teollisuusvartijan venäläisen vaimon Suomeen kotouttamisen osalta.

Loppupuoli pelasti paljon. Etenkin suolikonsulentin seikkaperäinen luento siitä, miten tärkeää jokapäiväinen suolentyhjentäminen on, oli virkistävää kuunneltavaa. Muutenkin teksti tiheni loppupuolella eikä enää puhuttu pelkästään siitä kuka haluaisi kenenkin kanssa sänkyyn.

Mummojen asiallinen asiakkaan rooli tuntui koko ajan hyvältä. Heitä näytti ihan oikeasti kiinnostavan tarjousten määrä ja kaupassa haahuilu.

Laulut kantavat kaiken aikaa. Ja Utin näyttelijät osoittautuivat myös hyviksi laulajiksi. Äänentoistokin pelaa, kaikki kuuluu ja myös näkyy, sillä katsomoa on takaosasta korotettu. Voisiko tätä näytelmää edes ajatella esitettävän ilman lauluja? Ei voisi. Valitettavasti lauluja oli vain yhdeksän kappaletta.

Esimerkiksi Petra Lehmusmetsä on ilmeikäs näyttelijä ja hyvä laulaja. Harmi että hänestäkin oli tehty vain miesten perään vaikertaja. Onneksi hän saattoi lauluissa sentään irrotella. Yksioikoinen rooli harmitti monen muunkin näyttelijän kohdalla.

Kaupan seinät olivat täynnä tavaraa. Tämä tuntui hyvältä, ei kerta kaikkiaan voinut unohtaa että oltiin koko ajan kaupassa, Elovalinnassa. Tämänkään takia esimerkiksi sänkyjuttujen kovaääninen kailottaminen asiakkaiden aikana ei tuntunut edes uskottavalta.

Onneksi aina välillä sentään kuultiin lauluja ja etenkin muutama loppupuolen kohtaus jo hieman hymyilytti. Mutta koska Utissa on näin hyvät näyttelijät ja tila la laitteet on entrattu entistä ehommiksi, toivottavasti näytelmävalinta ensi talvena onnistuu paremmin.

Ritva Sorvali

Naiset taistelevat hurmurin huomiosta

Maiju Lassila, Naistenhurmaaja. Ohjaus Katri ja Jan Nyquist. Ensi-ilta Kouvolan kesäteatterissa pe 14.11.2006.

Kouvolan kesäteatterin Naistenhurmaaja kertoo siitä, kuinka vieras mies tulee kylään ja hurmaa kaikki kylän akat. Yhdestä miehestä ei kovin monelle riitä, joten naiset yltyvät jopa tappelemaan tästä kallisarvoisesta saaliista.

Naistenhurmaaja on kirjailija Maiju Lassilan (1868-1917) pienoisnäytelmä, jota ei liene kovin paljon esitetty. Lassilan tiedetään asuneen Kouvolassa vuosina 1911-12 ja kirjoittaneen tuolloin melkoisen määrän teoksia. Liekö hän tuolloin kirjoittanut Naistenhurmaajankin??

Näytelmä koostuu erillisistä kohtauksista, joiden väliin sopivat erinomaisesti esityksessä kuullut Alfred Tannerin laulut. Oikeastaan tuntui aivan siltä kuin nuo laulut olisi varta vasten tehty tätä näytelmää varten. Kun kalusteita kannettiin näyttämölle ja sieltä pois, Tannerin laulut siivittivät vaihtoja.

Laulu on muutenkin tärkeässä roolissa. Niinpä yhdessäkin kohtauksessa kylänakat eivät tiedä laulaako renkutusta vai virttä. He kun eivät tiedä ollako sillä kertaa hurskaita vai maallisia? Niinpä naiset laulavat säkeen sieltä toisen täältä.

Näytelmän keskiössä on pariskunta Antti ja Katri Tyni. Kimmo Puhakan esittämä Antti on jo ikämies, mutta Balbina Käen Katri-vaimo taas nuori nainen. Joten tässäkin on naistenhurmaajalle otollista maaperää. Kyläläiset filosofoivatkin, että kylmää on maata vanhan vieressä, itkulta siinä maistuu naurukin.

Jari Lukkarin hurmuri saa esitykseen eloa heti kun tulee näyttämölle. Mainitun nuoren emännän lisäksi myös iäkkäämmät akat terhentyvät. Pirkko Virénin Matleena ja Johanna Nenosen Marketta ovatkin erinomainen eukkoparivaljakko. He vievät tietoa eteenpäin, laulavat laulua tilanteen mukaan ja innostuvat hurmaajasta.

Pastori Juoppi on nimensä mukaisesti viinamäen miehiä ja terästää pullolla mieltään hoipertaessaan hautajaisista toisiin. Kylässä tuntuukin kuolevan eukko viikossa, sillä jokapäiväisenä asiana puhutaan milloin kenenkin hautajaisten veisaamisesta.

Naistenhurmaaja alkaa hitaanlaisesti, mutta vähitellen näytelmän sävy alkaa paljastua. Viimeistään itse hurmaajan astuttua näyttämölle, esitys on myynyt itsensä yleisölle.

Vaikka huumori on päällimmäisenä, myös elämän raadollisuus tunkee läpi.

Naistenhurmaaja lieneekin ensisijaisesti tragikomedia. Tähän suuntaan ohjaavat myös välilaulujen sanat. Vaikka miten päällä maan päällä melskaisi niin laulun kertosäkeen mukaan, madon suu on viimeinen ovi.

—-

Naiset taistelevat hurmurin huomiosta

Maiju Lassila, Naistenhurmaaja. Ohjaus Katri ja Jan Nyquist. Ensi-ilta Kouvolan kesäteatterissa pe 14.11.2006.

Naistenhurmaaja alkaa hitaanlaisesti, mutta vähitellen näytelmän sävy alkaa paljastua. Viimeistään itse hurmaajan astuttua näyttämölle, esitys on myynyt itsensä yleisölle.

Vaikka huumori on päällimmäisenä, myös elämän raadollisuus tunkee läpi.

—-

Mustalaisleiri muuttaa Haminaan

Maksim Gorki&Emil Lotianu, Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen. Musikaali. Ohjaus Joel Elstelä. Näytelmäksi kirjoittanut Martti Pulakka. Esitys Haminan Teatterissa 13.7.2008. Päärooleissa: Marianne Simola, Lauri Miettinen, Sirkka Peippo, Veera Lehtinen, Raimo Kaistala, Markku Porkka ja Pentti Hannula.

Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen kertoo mustalaisten ylpeydestä, kuoleman halveksimisesta, kauniista naisista ja liikkuvasta elämästä. Vaikka tarinassa on muutamia keskeisiä roolihenkilöitä, kukaan heistä ei tule oikein lähelle katsojaa.

Mietin juuri sitä mistä johtuu, että henkilöt jäävät niin etäisiksi? Miksi en surrut kenenkään kuolemaa? Johtuuko se siitä, että alkuperäinen tarinakaan ei kertonut heistä juuri mitään yksilöllistä? He ovat heimonsa joidenkin ominaisuuksien edustajia, tyyppejä.

Haminan esitys tästä tarinasta oli aivan erinomainen Tanssitytöt tanssivat railakkaasti, laulajat lauloivat selkeästi ja vahvasti. Esityksen alkupuolella äänet kuuluivat suorastaan liiankin vahvoina. Vallien rinteitä käytettiin hyvin eritasokohauksiin, ja hevosella saattoi karauttaa näyttämön läpi.

Hevosia onkin mukana suorastaan neljä kappaletta, lisäksi on vuohia ja koira. Vankkurit ja myyntipöydät luovat nekin vaikutelmaa liikkuvasta elämästä. Pyssyt paukkuvat, kun sotilaat ahdistelevat mustalaisia. Samat näyttelijät esittävät sekä mustalaisia että kaupungin väkeä ja sotilaita.

Kiinnostavin kohtaus nähtiin, kun kaupungin mahtimies Antal Siladi toi lahjoja mustalaiskaunottarelle Raddalle. Radda ilmeisesti nautti miesten kiusaamisesta ja saikin siitä esityksen lopussa kohtalokkaan rangaistuksen.

Ilmeisesti Mustalaisleirissä tärkeintä ei olekaan tarina vaan laulut ja tanssit. Kun tämän tietää jo katsomaan mennessään, saa mitä odottaakin.

Ritva Sorvali

Napakka esitys Bernarda Alban talosta

Valkealan Nuorten Teatteri esitti Nuorisoseuran talolla viime viikonloppuna Lorcan näytelmän Bernarda Alban talo. Näytelmässä perheen isä on kuollut ja leskiäiti Bernarda määrää sekä itselleen että viidelle naimattomalle aikuiselle tyttärelleen kahdeksan vuoden suruajan, jona aikana kukaan ei saa poistua talosta.

Esimerkiksi ainoa miespuolinen henkilö, jota tytöillä on mahdollisuus nähdä, on vanhimman tyttären sulhanen Pepe. Sisarukset keskittävätkin mielenkiintonsa Pepen vierailujen seuraamiseen ja ottavat tästä kielletystä hedelmästä kaiken irti. Asiat kehittyvät niin pitkälle, että näytelmä päättyy Romeota ja Juliaa muistuttavaan tragediaan.

Valkealan Nuorisoseuran talon salin keskelle oli rakennettu suuri valkoisella liinalla peitetty pöytä, jota ympäröivät valkoiset tuolit. Yleisö istui salin seinustoilla. Näyttelijät oli puettu pääasiassa mustiin, olihan suruaika, esityksen värit olivat musta ja valkoinen. Pöydän äärellä äiti komensi tyttäriään ja tutkaili palvelijansa mielenliikkeitä.

Dementoitunut isoäiti tuo oman lisänsä surupukuisten naisten kirjoon. Isoäiti elää nuoruudessaan, puhuu unistaan ja laulaa rakkaudesta. Hänkin on innostunut Pepestä ja kehuu olevansa tämän sulhanen. Näytelmässä on kahdeksan naisroolia eikä yhtään miestä. Miehet kuitenkin hallitsevat näiden naisten elämää.

Ohjaaja Lotta Savolainen oli tehnyt napakan ja selkeän esityksen. Voimakas musiikki erotti kohtaukset toisistaan ja kertoi sekin henkilöiden tunnetiloista, syntyi vaikutelma, että todella oltiin Bernarda Alban talossa. Yleisö pääsi vain ruokasaliin, mutta roolihenkilöillä oli käytössään talon muutkin huoneet,

Ritva Sorvali

Nostalginen maitolaiturinäytelmä Jaalassa

Juha Salminen, Maitolaiturin prinssit ja prinsessat. Ohjaus Lasse Salminen. Esitys Liikasenmäellä Jaalan kesäteatterissa 2.7.2008.

Jaalan kesäteatterinäytelmä pyöri nimensä mukaan maitolaiturin ympärillä. Maitolaiturin vaiheita kertailtiin kertojien ja eri kohtausten avulla 1950-luvulta nykypäiviin. Näytelmä kertoi kuinka maitolaituri on ollut kylän kohtauspaikka ja kuinka sitä on käytetty mitä moninaisimpiin tarkoituksiin.

Laiturin kupeelle on sovittu tapaamisia ja itse kopissa on opeteltu milloin mitäkin elämässä tarpeellista. Kopin kyljessä on ilmoitettu tärkeimmät tapahtumat kuten viikonlopun tanssit ja maitotonkia yhdessä laiturille nostellessa on samalla kuultu, mitä naapurille kuuluu.

Merkittävää on ollut myös linjurin odottaminen maitolaiturin portailla. Ja kun kaupunkimatkoilla on tullut otettua liian monta kupillista, on maitolaiturin kopissa voinut turvallisesti nukkua selvään päivään. Linjuri on myös saattanut tuoda koppiin aivan tuntemattomiakin kulkumiehiä.

Jos nuorten rooleihin olisi löytynyt enemmän noin parikymppisiä näyttelijöitä, vihjailut maitolaiturikopin tarjoamiin mahdollisuuksiin, olisivat olleet vielä nähtyäkin uskottavampia. Mutta kesäteatteri on paikkakuntansa näköinen myös ikärakenteen osalta ja hyvä niin.

Niinpä Jaalan väki koululaisista eläkeläisiin kertoili maitolaiturin tarinaa. Esimerkiksi lasten hääleikki maitolaiturin kupeella tuntui tutulta ja herätti varmaan monissa katsojissa nostalgisia muistoja. Kautta aikojen lapset ovat leikkineet aikuisten elämää.

Kertojat vetivät myös yleisön mukaan tarinaan osoittamalla sille kysymyksiä tyyliin, näinhän te ajattelette? Kohtausten lomassa kuultiin muutama laulu kuten ”Kaikki on ihanasti rempallaan”. Musikantit Alpo Kunnasluoto ja Jukka Antila säestivät lauluja. Kaikki sujui Jaalassa kotoisan leppoisasti.

Ritva Sorvali

Saiturilla kova työ rahojen piilottelussa

Moliere, Saituri. Ohjaus Erkki Teittinen. Saiturina Jorma Liukkonen. Ensi-ilta Anjalankosken teatterissa Ummeljoen Sörkässä 18.6.2005.

Anjalankosken Saituri esitettiin tavallaan nykyajassa. Ainakin pääosa näyttelijöistä oli farkuissa, jakkupuvussa tai muussa nykyajan vaatteessa. Tosin saituri itse oli puettu ikään kuin viitteellisesti johonkin vanhemman ajan asuun.

Nykyaikaistamisella halutaan ilmeisesti sanoa, että näytelmän kuvaamaa saituutta tai kieroilua on nykyaikanakin. Tosin katsoja kyllä hoksaisi tämän muutenkin. Kun näytelmä siirretään osittain nykyaikaan, sen uskottavuus joiltain osin kärsii. Esimerkiksi naimisiinmenotavat ovat Molieren ajoista muuttuneet.

Osa näyttelijöistä oli aivan tosissaan roolihenkilönsä tilanteessa. Osa vain ikään kuin näytteli sitä. Eli näyttelijöiden asenne tarinaan vaihteli kuten heidän asunsakin. Osa eli ikään kuin täysillä Molieren aikaa ja osa katseli sinne nykyajasta käsin.

Parhaiten roolissaan viihtyi saituri Harpagon. Ihan surku tuli tätä Jorma Liukkosen esittämää miestä, kun hän suorastaan hikipäässä vahti rahalipastaan ja juoksutti sitä piilosta toiseen. Raha täytti saiturin mielen niin kerta kaikkiaan, että hän näki kaikki muut ihmiset vain potentiaalisina varkaina.

Jorma Liukkonen olikin esityksen sielu. Hän oli alusta alkaen niin rahojensa lumoissa, että suorastaan näki miten hänen ajatuksensakin askartelivat vain niiden parissa. Hän näki kaiken kauppana. Erityisesti kaupankäynnin kannalta hän otti naimisiinmenot ja hänelle ajankohtaiset omien lasten naittamiset.

Eräänlaisena vastavoimana Liukkoselle hääri Ritva Muhosen esittämä Frosine. Frosinen työnä oli toimittaa asioita. Saiturinkin asioita hän toimitti, mutta eipä hänenkään imartelu- ja puhetaitonsa yltänyt niin korkealle, että hän olisi saanut saiturin hellittämään kukkaronauhojaan edes palkanmaksun ajaksi.

Olli-Pekka Lattu hikoili mestari Jacquesin roolissa myöskin aivan tosissaan. Hän oli valmis koska tahansa ottamaan isännältään selkäsaunan, juoksutti viestiä henkilöltä toiselle, aiheutti lisää ongelmia ja toimi kaiken kaikkiaan esityksen loppupuolen piristeenä.

Kun naimakaupat ovat tässä näytelmässä niin suuressa roolissa kuin ovat, niin olisi ollut hyvä saada molempien sulhasten rooliin miespuoliset esittäjät. Vaikka Piitu Himanen esitti Cleantensa aivan antaumuksella, niin jollain tavoin verottaa uskottavuutta se, että nainen esittää avioon pyrkivää sulhasmiestä.

——

Valkealan Simpauttajassa puhutaan paljon

Heikki Turunen, Simpauttaja. Sovitus ja ohjaus Petteri Wirkkala. Ensi-ilta Valkealan kesäteatterissa 15.7. 2005. Nimiroolissa Esko Olenius.

Heikki Turunen on eräänlainen tyhjentyneen ja tyhjenevän maaseudun apostoli. Simpauttajassakin surraan monisanaisesti nuorten lähtöä kotikonnuilta. Kaupunki nähdään pahana, pelottavanakin. Oikea elämä on maaseudulla.

Valkealan Simpauttajassa on paljon hyviä roolitöitä. Itse Simpauttajakin Esko Oleniuksen esittämänä tuntuu mielenkiintoiselta, vaikka erityisesti tälle roolihenkilölle onkin ahdettu hieman liikaa repliikkejä.

Nuori Imppa Jyri Turusen esittämänä on juuri sopivan arka miehuutensa kynnyksellä. Muutkin näytelmän nuoret miehet vakuuttavat erilaisilla rooleillaan, niin Jaakko Pasin Kauniin Jomppa kuin Vesa Hasun esittämä juopottelukaveri Hemmokin.

Myös isäntämiehet sanailevat tutun tuntuisesti. Omalta pohjaltaan nousevat niin Jukka Junnolan Hilppa Ryynänen kuin Eero Hasun Kuuno Taivainen. Myös Jouko Lieko ja Simo Nykänen Pirtamon isänä ja poikana tuntuvat osiinsa sopivilta.

Naiset hääräävät enemmän taustalla, kylänakat. Leena Huuhilon esittämä hehkeä Julia tosin pyllyilee tietoisesti miesten edessä ja eroaa näin muista akoista. Kun Julia pyörittää sekä kylänukkoja että Simputtajaa, muut akat paapattavat taustalla.

Yksi näytelmän parhaista kohtauksista näytellään, kun Sirkka-Liisa Pukin esittämä Kaurapellon Lyyli tulee katsomaan, miten Julia viettää ensimmäisen vapaailtansa aviomiehen lähdettyä savotalle. Lyyli keksii vaikka mitä puhumista, jotta ei tarvitsisi lähteä mihinkään ja näkisi Julian koko illan kulun.

Suorastaan liikuttava on Anna-Liisa Janhusen esittämän Eeli Ryynäsen huoli pojastaan Otosta. Ari Teräväinen esittää Ottoa, käsiohjelman mukaan Impan höpelöä veljeä, sopivan eleettömästi. Otto liikuskelee nurkissa ja rannoilla ja on koukussa Juliaan niin kuin kylän muutkin miehet.

Maaseutuasiaa monin sanoin

Näyttelijöiden osalta Simpauttajaa voi vain kehua. Mutta sovittaja olisi voinut lyhentää joitakuita maaseudun asiaa selittäviä kohtia. Muutaman kerran esityksessä on suorastaan eräänlainen tiedonjakamisen tuntu. Halutaan kertoa jotain asiaa eikä kohtauksella ole muuta jännitettä.

Sen sijaan esimerkki hyvästä ja jännitteisestä kohtauksesta on edellä mainittu Kaurapellon Lyylin kyttäyskyläreissu. Toinen hyvä kohtaus on esimerkiksi se kohtaus, jossa Kuuno ottaa kirveen käteensä ja pyytää Simpauttajaa kiertämään tahkoa.

Kun kesäteatteriin tullaan yleensä koko perheenä, runsas navan alapuolinen kielenkäyttö saattaa joitakuita hämätä. Siitä ja sen kestävyydestä puhutaan hartaasti. Sen sijaan paskasta puhuminen kuuluu pienviljelijän toimenkuvaan, joten esimerkiksi Hilpan ja Impan tiukka sanailu esimerkiksi lannanlevityksessä on aivan paikallaan.

Mutta mikä tai kuka on herra Simpauttaja? Onko Simpauttajassa mitään hyvää? Miten elää mies, joka näyttää välittävän vain omasta hyvinvoinnistaan? Onko Simpauttaja vain renki renkien joukossa vai jotain muutakin? Valkealan esityksen jälkeenkin Simpauttaja on edelleen arvoitus.

—

Mitä polttariyönä oikein tapahtui?

Robin Hawdon, Täydelliset häät. Ohjaus Eija-Liisa Pokki. Esitys Kouvolan kesäteatterissa 19.7.2005.

Täydelliset häät on farssi, jossa eletään hääpäivän aamua hotellin hääsviitissä. Sulhanen on viettänyt edellisen yön polttareissa eikä muista mitään. Mutta hääsviitissä hänen vierestään heräävä vieras nuori nainen muistaa lähes kaiken.

Kuka kukin on ja missä kenenkin pitäisi olla, siitä kiistellään. Esityksen kaksi pariskuntaa ja hotellin siivooja saavat aikaan melkoisen ihmissuhdesotkun. Onneksi käytössä on hääsviitin kaksi huonetta, joihin vuorotellen pakenemalla sotkuja voi selvitellä.

Kimmo Rämä taiteilee sulhasena kahden naisen välissä. Hänen bestmaninsa Matti Filppu joutuu tavallaan päärooliin, hänen pitää paikata sulhasen edellisen yön hölmöilyt. Taitavasti Filppu puhuu ja elehtii yhtäälle yhtä toisaalle toista.

Eija Teittisen esittämä henkilö joutuu väärään sänkyyn ja yrittää piilotella hääsviitin sopukoissa. Heini Kallion esittämä morsian puolestaan suhtautuu hääsviitissä liikuskeleviin naisiin yllättävänkin kärsivällisesti. Balbina Käen siivooja esittää tottelevaisesti milloin ketäkin.

Täydellisissä häissä on vain seitsemän roolihenkilöä. Edellä mainittua viisikkoa pienemmissä rooleissa ovat Pirkko Virénin anoppi ja Marjaleena Weissmanin hotellin johtaja.

Esityksen alkupuoli sujuu hitaanlaisesti henkilöiden ihmetellessä tilannettaan. Loppupuolella vauhti kiihtyy, henkilöt ajavat toisiaan takaa ja myös muualla hotellissa alkaa tapahtua. Kun jaksaa katsoa alkupuolen esittelyjakson, loppu palkitsee.

Erityisen hyvä kohtaus on lopun nopeutettu nauhalta tuleva selostusjakso, jossa sulhanen kertoo morsiamelle, miten kaikki oikein menikään. Tämä jakso on farssia parhaimmillaan ja on samalla esityksen loppuhuipennus.

Täydelliset häät on hulluttelu. Asiaa siitä ei kannata etsiä, sanomasta puhumattakaan. Mutta kesäillan piristeeksi se lienee paikallaan. Pastellinsävyinen lavastus ja puvustus vahvistaa hulluttelulinjaa.

—

Suutarin tyttären pihalla nuukaillaan Iitissä

Suutarin tyttären pihalla. Käsikirjoitus Reino Helismaa ja Toivo Kärki. Ohjaus Katri ja Jan Nyquist. Musiikin johto Lasse Heinonen. Esitys Iitin kesäteatterissa su 5.7.2009.

Noin 10 asteen lämmössä ja jatkuvan sateen uhan alla tuntui koomiselta, kun Suutarin tyttären näyttelijät tämän tästä esityksen aikana valittivat kuumuuttaan. Ilmeisesti Helismaan ja Kärjen aikoina kesät vielä olivat kuumia. Onhan näytelmä käsiohjelman mukaan kirjoitettu jo vuonna 1954.

Käsiohjelma kertoi myös, että näytelmän nimilaulu oli vuosikausia pannassa, koska sen ajateltiin vihjailevan presidentinrouva Alli Paasikiveen, jonka isä oli jalkinekauppias. Kun laulu muutettiin muotoon ”Konsulin tyttären pihalla”, se sai luvan soida radiossa. Myös näytelmässä konsulin tytär on tärkeässä roolissa.

Näytelmä pyörii rahan ja rakkauden ympärillä. Olli Korpelan esittämä suutari Asarias Kitunen on nimensä mukaisesti todellinen kitupiikki. Hänen eräänlaisena vastaparinaan on Reijo Leinon Kullervo Kölvi, rikkaan talollisen poika, joka rehentelee omaisuuksillaan ja esimerkiksi kosimistilanteessa luettelee maansa ja manttaalinsa.

Rakkauden puolella Leena Pajusen esittämä suutarin tytär haluaa ihanteellisesti vain rakkautta, mutta Ulla Rosenlewin ”konsulin tytär” rahastaa mielellään myös tällä saralla. Erittäin huvittava kohtaus syntyy, kun konsulin tytär pikku hiprakassa palaa juhlista tärkeilevän asioitsija Rikhard Rämäsen (Jarmo Tähtinen) kanssa.

Koko ajan kaksinkerroin köpöttävä Jenni Vilénin mummo on saanut parikseen oman nuukailijansa, tilan täysihoidossa majailevan hoososoomi puhuvan skottimiehen, jota Irma Jäppinen esitti.

Nuukailu ja rehentely sävyttävät keskusteluja. Sotkua syntyy, kun väärät henkilöt ovat väärissä paikoissa, ja komiikkaa syntyy etenkin aitan rappusen toistuvasta narahduksesta. Sari Rajulinin tuomari mesoaa ihan tolkuttomasti. Tämä kohtaus saatellaan pian oikeisiin uomiinsa, mutta melkoista oikeuslaitoksen kritiikkiä ehditään nähdä.

Ittiläiset esittävät Suutarin tyttären uljaasti. Tarina on mikä on, ei siitä varmaan tämän kummempaa esitystä pysty kehittämään. Muutama kohtaus huvitti ihan oikeasti.

Ritva Sorvali

Takametsien itsenäisyystaistelu kunnan hankkeita vastaan

Eero Schroderus, Amalia ja aikamiespojat. Ohjaus Eeva Vauhkonen. Ensi-ilta Valkealan kesäteatterissa 21.7.2006. Laulujen esittäjä Petri Ryynänen.

Valkealan kesänäytelmä sekä huvittaa että liikuttaa. Sekä tekstinä että esityksenä se on täysosuma. Se kertoo sekä perinteisestä maaseudusta että aivan nykyasioista ja onnistuu sekä viihdyttämään että ajatteluttamaan.

Näytelmän teksti soljuu valkealalaisilta juohevasti. Lisäksi teksti on hyvin maanläheisen konkreettista ja vyöryttää esiin luontevia tilanteita. Kun esimerkiksi aikamiespoikien maastossa alkaa kuljeksia nuoria naisia, on poikien ruvettava harjoittelemaan tanssimista. Näytelmän tilanteet on saatu hyvin esille.

Esityksen laulut kuten Nälkämaan laulu ja Täällä Pohjantähden alla ovat eräänlainen kannanotto päähenkilöiden tilanteeseen. Petri Ryynäsen esittämät laulut täydensivät hyvin näytelmän jo muutenkin suomalaiskansallista tunnelmaa.

Tapahtumat sijoittuvat Kainuussa, vaarojen kupeessa, olevaan Kostonjärven kylään. Takametsien taloa asuttavat hieman dementoitunut Amalia, poikien entinen hoitotäti ja aikamiespojat Reiska ja Tane.

Amalian nimiroolin tulkitsee erinomaisen ilmeikkäästi Tellervo Priha. Aikamiespoikina Ari Teräväinen ja Jussi Toivonen puolustavat kotikontuaan sekä kasvatusäitiään Amaliaa hyvin tosissaan. Tämä kolmikko joutuukin taistelemaan koko muuta maailmaa vastaan.

Kylälle tulee nimittäin vilskettä, kun liikemies Bertil Rökke on päättänyt rakentaa sinne laskettelukeskuksen. Kunnan johtoporras lähtee innolla mukaan, mutta ainoaksi esteeksi nousee se, että kyseisen mäennyppylän omistavat aikamiespojat. Ja pojathan ei todellakaan ole halukkaita myymään heille niin rakasta kotitilaansa!

Anna-Liisa Janhunen kunnanjohtajana kiroaa oikein sydämenpohjasta, kun taas uusi konkurssiuutinen hänet tavoittaa. Hän tekee suunnitelman kunnanhallituksen puheenjohtajan Matti Järventaustan kanssa uuden yrityksen saamisesta kuntaan. Lasketteluyrittäjää on tuettava ja aikamiespojat on saatava ruotuun. Jotain on tehtävä.

Mutta kunnanjohtaja joutuu kiroamaan vielä monta kertaa. Näytelmässä törmäävät nimittäin vastakkain perussuomalainen halu seisoa omalla konnullaan ja suuremman tahon tarve, joka järkyttää tuota yksilön itsenäisyyttä. Kunnanjohtokin haluaa hyvää, se haluaa kuntaan yrittäjän. Pitäisikö aikamiespoikien siis väistyä suuremman edun tieltä? Vai yrittävätkö kaupunkilaiset taas kerran huijata maalaisia ja nyt vielä kunnanjohdon tuella?

Kaikki on sitä miltä se saadaan näyttämään. Niinpä Amalia yritetään saada näyttämään mahdollisimman dementoituneelta, jotta hänet voitaisiin ikään kuin hyvässä tarkoituksessa kuskata vanhainkotiin.

Sama on tilanne poikien suhteen. Heillä on jo valmiiksi hullunpaperit plakkarissa ja sosiaalisihteeri virkaholhoojana, mutta mikä mahtanee olla poikien tilanne tässä suhteessa? Kun tarpeeksi ärsyttää, hullaantuu sitä viisaampikin. Ja kun hirvikivääri on valmiiksi tuvan seinustalla, saattaa tulla tehdyksi hullujakin tekoja.

Amalia ja aikamiespojat on erinomainen kesäteatterinäytelmä. Ja vaikka se on alun perin sijoitettu jonnekin vaarojen tuntumaan, käsitellyt asiat sopivat myös meidän seudullemme. Varmaan kaikki kuntien touhuissa mukana olleet tunnistavat näytelmässä esitetyt tilanteet, joten aikamiespoikien ongelman voi nähdä eräänlaisena puheenvuorona myös paikallisiin kiistakysymyksiin.

Valkealan nuorissa on voimaa

Marja Louhija-Hector, Kadonneet lapset, musiikkinäytelmä. Ohjaus Eeva Vauhkonen. Esitys Valkealatalossa 23.5.2007. Laulujen ohjaus Jari Rinne. Musiikki: Rocking Rolling Living Loving Band. Lavalla yhteensä parikymmentä nuorta.

Kadonneet lapset on edelleen ajankohtainen näytelmä, vaikka sen lähtökohdat ovat 1970-luvulla. Edelleen nuorten on vaikea löytää paikkaansa, edelleen taistellaan työpaikoista, edelleen nuoret osaavat yllättää ja käyttäytyvät aikuisten mielestä oudosti.

Esityksessä kuultiin parikymmentä Hectorin laulua. Monet olivat tuttuja ennestään, joten aina ei haitannut, vaikka sanoja ei kuullutkaan. Muutaman kerran olisi kuitenkin toivonut, että musiikki olisi ollut pienemmällä ja sanat kuuluneet selvemmin. Hectorin lauluissa myös sanat ovat todella vaikuttavia ja yllättävän ajankohtaisia.

Näytelmässä puhutaan Antin katoamisesta. Oikeastaan ollaan oikeussalissa ja nuoria kuulustellaan Antin vaiheista. Koko ajan etsitään syitä Antin häviämiseen ja samalla kartoitetaan sitä, millainen Antti oli. Antti oli ilmeisesti hieman tavallistakin vaikeampi nuori.

Vaikutti siltä että nuoret esiintyjät pääsivät esityksen myötä yhä paremmin sisään laulujen maailmaan. Vai tottuivatko korvat paremmin esityksen myötä kuuntelemaan lauluja jonkin kaikuvassa urheiluhallissa? Jossain vaiheessa miksaaja olisi voinut hieman hiljentää volyymiä.

Suosikkilauluni oli Ei mittään, jonka nuoret esittivät selkeästi ja reippaasti. Se on todella monimielisesti. Toinen todella hyvä laulu oli Tuntematon sotilas, joka esitettiin reippaasti marssien. Tietysti myös tutut Lumi teki enkelin eteiseen, Liisa pien ja nimilaulu Kadonneet lapset olivat vaikuttavia.

Hyvältä tuntui nuorten innostunut ja paneutuva ote. Tuntui suorastaan ylpeältä katsella ja kuunnella heidän energistä esitystään.

Ritva Sorvali

Valkealan näytelmässä nauretaan miehille

Matti Wanne, Kuin telkkä pöntöstä. Ohjaus Eeva Vauhkonen. Esitys Valkealan kesäteatterissa Hirsmäen museoalueella 19.7.2009.

Valkealan tämän kesän näytelmässä on oikeastaan kaikki oleelliset kesäteatterin elementit. Puhumaton ja saamaton jukuripää tilanomistaja Eerikki (Ari Teräväinen), ja tämän vastapainoksi puhuva ja aikaansaapa lomakodin omistaja Eevi (Päivi Teräväinen) selvittelevät perin pohjin suhteitaan jopa yli 20 vuoden takaa.

Toinen pari juoksee koko ajan näyttämöä ympäri. Seppo Pöntisen esittämä Unski on siipeillyt puoli vuotta Mirva Pelkosen esittämän Lyydia-neidin luona, ja neiti on tietenkin elätellyt toiveita hääkelloista. Kun paljastuu että Unskilla on perhe pohjoisessa, alkaa peräkkäin juoksu. Tämä pari vaihtuvine edesottamuksineen toi kieltämättä vauhtia esitykseen.

Miesten puhumattomuus jatkuu nuorissa. Vesa Toukkarin maanmittausinsinööri Jaatinen ei saa ainakaan naisasioissa sanaa suutaan, vaikka asia on selvä. Kun miehet ovat tässä suhteessa mitä ovat, on Lea Karhun esittämällä toiminnannaisella tiedossa varma markkinarako.

Valkealan esityksessä nauretaankin miehille. Heistä löytyy jos jonkinlaista koheltajaa. Naiset pitävät paikkakuntaa pystyssä. Naiskunnanjohtaja (Anna-Liisa Janhunen) yrittää topakasti saada kylälle tietä, ja Anu Teräväisen esittämä maanmittarin apulainen yrittää hänkin saada miesväkeen vauhtia.

Vauhdikkaasti siirryttiin asiasta toiseen, kun yksi kohtaus alkoi hiipua, joltain suunnalta työntyi jo toinen esille. Ainoastaan kosiskelukohtauksissa jäätiin ehkä turhaan tuleen makaamaan. Liekö ollut tarkoituksellista vai tahatonta, mutta vähemmälläkin olisi ymmärtänyt mistä oli kyse.

Kaiken kohelluksen ohella Valkealan tämänvuotisessa esityksessä on ripaus asiaakin. Joten Kuin telkkä pöntöstä on hyvä kesäteatterinäytelmä, naurusta ei jää tyhjä maku. Voi miettiä vaikkapa sitä, mitä voitti tai hävisi esimerkiksi Eerikki jättäessään aikoinaan naisensa ja lentäessään suhteesta kuin telkkä pöntöstä?

Ritva Sorvali

Tirvan Vaimoke päättää hauskasti kesäteatterikauden

Hilja Valtonen, Vaimoke. Dramatisointi Jorma Kairimo. Ohjaus Minna Pasi. Esitys Tirvan Seuralassa pe 25.8.2006.

Hauskasti, eläytyen ja innostuneesti esittivät tirvalaiset Hilja Valtosen Vaimokkeen.

Täysi sali yleisöä eli esityksen mukana ja nautti henkilöiden kommelluksista. Kaikkiin rooleihin oli löytynyt mitä sopivin esittäjä.

Ohjaaja liikutteli joukkoa reippaaseen tahtiin. Näytelmän tytöt hääräsivät enimmäkseen kotona äitinsä kanssa ja näytelmän miehet taas remusivat läheisellä klubilla. Hetkessä siirrähdettiin paikasta toiseen.

Tarina kertoo perheestä, jossa on neljä tytärtä. Kolme vanhinta on jo naimisissa, nuorin pääsee juuri koulusta. Kun nuorimmallekin tiettyjen kommellusten jälkeen ilmaantuu kosija, pääsee äiti vauhtiin kapioita puuhaamaan.

Äiti on perheen pää. Tyttöjen isä hissuttelee taustalla ja kokee viikon juhlahetken, kun pääsee yksikseen kuuntelemaan lauantain toivottuja levyjä. Isä antaa suosiolla vaimonsa johtaa, tällä kun on siihen sekä haluja että kykyjä.

Vaimokkeen maailmassa miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Molemmilla on oma erityinen maailmansa, johon toisella osapuolella ei ole juuri menemistä. Miehet pakenevat kotielämää klubille, ja naiset odottavat heitä sieltä yön tunteina kaulin kädessä.

Yleensä miesten humalassa remuaminen tuntuu teatterissa tylsältä, mutta Tirvalla siinä nautti. Ehkä syynä tähän oli ohjaajan napakka tyylittelevä ote ja tietysti se, että naiset kuitenkin loppujen lopuksi määräsivät kaapin paikan.

Remuaminen huvitti senkin takia, että miehet hoilasivat tuttuja vanhoja iskelmiä.

Iskelmät oli valittu niin, että ne sopivat erinomaisesti juuri kyseisen näytelmän

juoneen. Huvittavia olivat myös tarinat, joissa kerrottiin miten Pulliselle, Koljoselle ja tietyille muille miehille oli naisten kanssa käynyt.

Ei ihme että Vaimoke on ollut suosittu myös elokuvana. Ansa Ikonen ja Tauno Palo ovat Vaimokkeen päärooleissa ottaneet valkokankaalla yhteen lukuisat kerrat suomalaisten iloksi. Tirvalla näytelmä esitettiin vakavissaan, mutta samalla tietty huumori silmäkulmassa, joten mikä oli katsellessa.

Kesäteatterikausi on avattu –

Saukonkalliolla vauhdikkaasti roolista toiseen

Jari Tervo, Rikos ja rakkaus. Dramatisointi Pekka Milonoff ja Hanna Kirjavainen. Ohjaus Kimmo Rämä, videotaustat Marko Kivioja. Rooleissa Juho-Heikki Ollikainen, Anna-Maija Raikamo, Marjo-Liisa Holttinen, Vi-li Holttinen, Balbina Käki ja Kimmo Rämä. Esitys M Hämärä ry Saukonkallion tanssilavalla Iitissä ti 10.6.2008.

Jari Tervon Rovaniemelle sijoitetut tarinat kertovat rehevästä elämästä, jossa viina ja rikokset ovat usein kohtalaisessa roolissa. Rikos ja rakkaus on yksi tällainen tarina. Siinä rovaniemeläinen Räikkösten suku on sotkeentunut rikollisiin puuhiin venäläisten kanssa, perheen poika Marsipaani Räikkönen murhataan alussa, ja poliisi selvittelee asiaa. Esityksessä käytetään aiheeseen sopivaa kieltä.

Teatteri M Hämärä ry esittää tarinan neljän näyttelijän voimin. Muutamissa rooleissa käytetään videokuvaa, mutta pääosin neljä näyttelijää vaihtaa koko ajan roolia ja tarina etenee. Kaiken kaikkiaan rooleja on kolmisenkymmentä, joten näyttelijät joutuvat todella vauhdikkaasti vaihtamaan asua ja olomuotoa, poliisista rikolliseksi, miehestä naiseksi ja päinvastoin.

Se että sama näyttelijä esittää monta roolia, tuo esitykseen aivan oman lisänsä. Tuolloin oikein korostuu se, että on todellakin sattumaa, kummalle puolelle ihminen sattuu kuulumaan, poliiseihin vai rikollisiin, miehiin vai naisiin. Siirtymät ovat usein vaikuttavia, kuten esimerkiksi sekin siirtymä, jossa Anna-Maija Raikamo muuttuu suitsait huorasta papiksi. Huvittava ja samalla havainnollinen oli myös Raikamon taikinalla höystetty kotiäidin tilannekatsaus.

Tarinan alussa ja lopussa on lasten osuus. Nämä latelevat lapsen näkökulmasta aikuisilta kuulemiaan ja itse tulkitsemiaan elämän totuuksia, kuten esimerkiksi lausahdus: huorilla on ihania meikkejä. Poliiseista Tervo antaa kaikkea muuta kuin mairittelevan kuvan: Rovaniemen poliisit näyttävän surutta vetävän välistä ainakin rikollisten viinoja ja naisia – mahdollisesti rahojakin.

Esityksen lavastus on tehty kokonaan koivusta. Koivun rungot risteilevät näyttämöllä ja koivun halkoja tehdään tämän tästä. Halot toimivat esityksessä muun muassa puhelimina. Tietenkin halonhakkuukirves on hieman pelottava työkalu äkkipikaisten henkilöiden käsissä, joten sen jatkuva heiluttelu tuo esitykseen oman jännitteensä.

Saukonkallion Rikos ja rakkaus on kunnianhimoinen ja onnistunut esitys. Videotaustat täydentävät elävien roolihenkilöiden työtä. Videokuva on kuitenkin melko pieni, joten varmaan sen takia muutaman kerran videopätkä olisi voinut olla hieman lyhyempikin. Roolia vaihdetaan sekä taustaverhon takana että yleisön edessä. Muutama romanttinen kotimainen laulu laventaa aiheen tunneskaalaa.

Vahvempi käyttää heikompaansa hyväkseen. Joku käyttää asemaansa hyväkseen. Kenen rikos on suurempi kuin toisen, sitä voi kukin miettiä mielessään? Esitys ei anna suoria vastauksia, mutta pakottaa murtamaan sovinnaisia käsityksiä. Rikos ja rakkaus on vaikuttava kesäteatteriesitys.

Ritva Sorvali

Jäniksen vuosi kesän parhaita esityksiä

Arto Paasilinna-Kristian Smeds, Jäniksen vuosi. Ohjaus Kimmo Rämä. Lavastus Anssi Uusnäkki ja Karita Raikamo. Puvustus Riitta Liski, Musiikki ja äänitehosteet Simo Helkala. Videotaustat Marko Kivioja. Rooleissa Olli Laitinen, Minna Nätkinniemi, Maija Raikumo, Maiju Peltola ja Jukka Antila. Teatteriryhmä M. Hämärä ry:n esitys Saukonkallion tanssilavalla to 26.7.2007.

Taas uusi teatteriryhmä on syntynyt Pohjois-Kymenlaaksoon, teatteriryhmä M. Hämärä. Ryhmän tuottamaa Jäniksen vuotta esitetään 4.8. asti Saukonkallion lavalla. Kannattaa mennä katsomaan, sillä esitys on kunnianhimoisesti ja kekseliäästi toteutettu ja sisältää runsaasti hyviä rooleja. Lisäksi aihe paitsi huvittaa myös herättää ajatuksia.

Arto Paasilinnan tarina Vatasen ja jäniksen ystävyydestä on myös filmattu, ja Antti Litja esittää filmillä Vatasta. Mies ja jänis seikkailevat eri puolilla Suomea ja tarinassa on myös myyttisiä vivahteita. Kyseessä on eräänlainen suomalaisen nykymiehen pako työelämän ja perhe-elämän paineista takaisin Impivaaraan. Aihe on siis mitä ajankohtaisin.

Saukonkallion esityksessä on paljon kohtauksia, joissa toinen henkilö puhuu näyttämöllä esiintyvän henkilön ajatuksia. Muutenkin kerrontaa on tavanomaista enemmän. Lisäksi esityksessä näytetään videokuvia, jotka tuovat tarinaan uusia ulottuvuuksia. Kun esimerkiksi jänis kertoo Vataselle vangitsemisestaan, näytetään videolla kuvaa naisesta kädet sidottuina.

Olli Laitinen ja Minna Nätkinniemi näyttelevät pääroolit ammattimaisin ottein. Mutta heistä eivät jää ollenkaan jälkeen sivuroolien esittäjät. Maija Raikumo esittää hauskasti, vaikuttavasti ja erittäin muuntautumiskykyisesti suorastaan seitsemää eri roolia. Erityisesti vaimon, Kärkkäisen ja nimismiehen roolit jäivät mieleen.

Lähes yhtä monta roolia on Maiju Peltolalla. Peltolan assistentti ja purkkaa jauhava kioskityttö olivat huvittavia, samoin poliisi ja Kaartinen. Jukka Antila hääräsi lavalla valokuvaajana, pääskysenä, bussikuskina, poliisina ja seniori Savolaisena. Lisäksi esityksessä kuullaan ääniä nauhalta ja videorooleja esittävät Heini Nikander ja Kimmo Rämä.

Näyttelijät ovat hyvin sisällä rooleissaan, joten katsomossa tuntui kuin olisi kokenut jotain yhdessä heidän kanssaan. Esimerkiksi pariskunnan riidat tuntuivat hyvin uskottavilta, tosilta, suorastaan järkyttäviltä.

Jäniksen vuosi esitetään sisätilassa Saukonkallion lavalla. Lavastus on tehty kekseliäästi ja esityksessä pärjätään ilman suurempia siirtoja, esimerkiksi sama sohva palvelee eri huushollien sohvana.

Erityisen huvittava ja puhutteleva on jo esityksen ensimmäinen kohtaus. Siinä kolme miestä ajaa yrmeänä ja riidellen pitkin kauneinta öistä Suomea. Kun he törmäävät jänikseen, alkaa varsinainen tarina.

Onneksi olkoon teatteriryhmä M. Hämärä ry. Toivottavasti tuotantoputki jatkuu.

Ritva Sorvali

Paksu perhonen haluaa tehdä asioille jotain

Sisko Istanmäki, Liian paksu perhoseksi. Ohjaus Katri ja Jan Nyquist. Kaisuna eli perhosena Maiju Peltola. Ensi-ilta Kouvolan nuorisoseuran kesäteatterissa 11.7.2008.

Kouvolan kesäteatteri on tehnyt onnistuneen näytelmävalinnan. Sisko Istanmäen Liian paksu perhoseksi on ikuisesti ajankohtainen, vakava ja samalla humoristinen teksti.

Se kertoo toisen ihmisen hyväksikäyttämisestä, perheen sisäisestä vallankäytöstä. Valtaa voi käyttää mitätöimällä muita, korostamalla omaa erinomaisuuttaan. Vetoamalla sairauksiinsa tai yksinäisyyteensä saa toiset tuntemaan syyllisyyttä ja samalla tahtonsa läpi.

Kun Maiju Peltola Kaisuna joutuu tällaisen vallankäytön kohteeksi, tuntuu todella hyvältä, kun hän kirota täräyttää oikein sydämensä kyllyydestä. Kaisun mielestä asioille voi tehdä jotain, mihin tahansa ei tarvitse alistua. Kaisulle tämä on itsestään selvää, mutta miten hän saisi tämän opin iskettyä kiltin kauppiasmiehensä päähän.

Selkeä ohjaus

Kouvolan kesäteatterissa Liian paksu perhoseksi on ohjattu selkeästi. Isoille asioille kuten esimerkiksi Kaisun äidin kuolemalle on annettu tarpeeksi aikaa. Muutenkin teksti on hyvin ajateltu ja siitä on nostettu esiin selkeitä yksityiskohtia.

Puvut ja kampaukset vievät ajatukset jonnekin 1960-luvulle. Samaan suuntaan ohjaa myös esityksen miljöönä toimivan kaupan lavastus epävireisine kassakoneineen. Muutama kaupan asiakas tuo tarinaan ympäröivän kyläyhteisön tunnelmia.

Karrikoidut roolit

Roolit oli taitavasti karrikoitu, mikä auttoi tarinan teeman esille tuloa. Maiju Peltola Kaisuna on topakka, mutta samalla herkkä nainen. Kimmo Puhakan kiltti Erni taiteilee onnistuneen epätoivoisesti äidin ja siskon sekä toisaalta Kaisu-vaimon vaatimusten ristitulessa.

Pirkko Virén Ernin äitinä ja Antoniina Filppu siskona sipsuttelivat molemmat näyttämällä korostetun muotitietoisesti ja antoivat Kaisun ymmärtää, ettei tämä ollut heidän rinnallaan mitään. Samalla naiset sieppailivat edelleen kaupan kassasta rahaa ja hyllyltä tavaroita kuten aina ennenkin olivat tehneet.

Irma Jäppinen Kaisun äitinä on tyypillinen huolehtiva 1960-luvun äiti, ja Kerttu Filppu naapurin Annana alistettu synnintuntoinen vaimoihminen. Kaiken kaikkiaan roolit oli hyvin mietitty ja ne kaikki kertoivat samalla tarinaa näytelmän miljööstä.

Loppupuolen dramaturgiaa olisi voinut tiivistää. Miksi mukana on esimerkiksi täysin vieraille ihmisille tapahtuva kolari? Mutta kokonaisuutena Paksun perhosen esitys on yksi Kouvolan kesäteatterin parhaista.

Ritva Sorvali

Laulunäytelmä Kuivalan nuorisotalolla

Nyt nimittäin näyttämö oli rakennettu pitkänmuotoisen salin toiseen päähän. Näin ollen osa katsojista jää melko kaukana esiintyjistä. Tämä saattaa aiheuttaa kuuluvuusongelmia.

—–

Mies joka ei osannut sanoa Ei. Jussi Kylätaskun elokuvakäsikirjoituksen pohjalta näytelmäksi kirjoittanut Matti Kuikkaniemi. Sovitus ja ohjaus Arimo Haltsonen.

Lauluopastus Päivi Federley, soittajat Hannu Taskinen ja Jyri Miettinen. Esitys Kuivalan nuorisotalolla su 21.1. klo 15.00. Uusi Teatteri Utti.

Kyminlinnan kesäteatteri juhlii Pohjantähdellä

Väinö Linna, Täällä Pohjantähden alla I-II. Sovitus ja ohjaus Eija-Irmeli Lahti. Musiikin sovitus ja harjoitus Seppo Grönvall. Mukana nelisenkymmentä näyttelijää ja viisihenkinen orkesteri. Esitys Kyminlinnan kesäteatterissa 10.7.2005.

Kyminlinnan kesäteatteri juhlii tänä kesänä kymmenvuotista taivaltaan. Vaikka kotkalaisella kesäteatterilla on perinteitä aina 1950-luvulta alkaen, Kyminlinnan kesätteateri nykyisessä muodossaan aloitti toimintansa kesällä 1995. Nyt on siis kymmenen vuotta kulunut ja juhlavuoden näytelmäksi valittiin Linnan Pohjantähti.

Väinö Linnan romaanitrilogian yhdenkin osan sovittaminen yhden illan näytelmäksi on iso urakka. Kyminlinnassa yhden illan esitykseen oli sovitettu suorastaan kaksi osaa. Yllättävän hyvin tarina näinkin kuitenkin kulkee ja keskeiset asiat tulevat kerrottua.

Kun Linnan paksuista kirjoista ei mitenkään saa kaikkea näyttämölle, on pitänyt keskittyä olennaiseen. Olennaisena sovittaja on nähnyt juuri uokkien välisen taistelun, torppareiden asian. Tämä taistelu innoittaakin pentinkulmalaisia paljon enemmän kuin ruustinnan nimien keruu keisarin adressiin.

Näytelmä alussa Akseli menee Pappilaan kysymään suota perattavakseen. Taistelu maasta ja sen omistamisesta onkin yksi koko esityksen tärkeä teema. Tämä teema huipentuu siihen, että torpparit saavat lunastaa torppansa omikseen. Esitys loppuu Akselin vankileiriltä paluuseen.

Koko kylän väki lavalla

Kyminlinnassa näyttämön täyttää tämän tästä koko esitysjoukko. Joukko laulaa työväenlauluja, heiluttaa punaisia huiveja ja liikkuu reippaissa kuvioissa. Esitys on hyvin paljon juuri taistelua työoloista, työehdoista ja kontrahreista.

Liikuttavaa on katsella kansalaissodan loppunäytöksiä sekä vankileireillä että kotona Pentinkulmalla. Ja erityisen liikuttava on Akselin kotiinpaluukohtaus. Jäykkänä siinä katsellaan toinen toisiaan eikä puhe tahdo kulkea. Ja kun Akseli lopulta uskaltaa ottaa pojat penkille viereensä, katsojakin tajuaa, miltä hänestä mahtaa tuntua.

Kyminlinnan esitys tekee kunniaa aiheelleen ja samalla suomalaiselle kesäteatterille. Esitys todistaa elävästi, että kesäteatterin ei tarvitse olla hömppää, se ei edes saa olla pelkkää hömppää. Kesäteatterinkin pitää koskettaa, liikuttaa, naurattaa ja itkettää.

Katsojathan maksavat esityksestä ja uhraavat siihen kesäiltansa. Tämä velvoittaa esittäjiä. Se velvoittaa ensinnäkin valitsemaan kunnon aiheen ja sitten vielä esittämään sen parhaalla mahdollisella tavalla. Näissä molemmissa velvoitteissa Kyminlinnan kesäteatteri on onnistunut mainiosti.

—-