Mies neljän naisen loukussa Valkealassa
Matti Wanne, Peräkylän Elvis, alkuperäinen nimi Poikamiehen pesäpuu. Ohjaus Eeva Vauhkonen (Eeva mukana myös puvustuksessa ja lavastuksessa). Tekniikka Erkka Muhonen. Ensi-ilta Valkealan kesäteatterissa pe 16.7.2010.
Peräkylän Elvis on erittäin hyvin kirjoitettu näytelmä. Näytelmän päähenkilön eli Immun pään menoksi kasataan pitkin matkaa yhä enemmän ongelmia, jotka sitten lopussa selvitetään. Tunnelma tiivistyy koko ajan ja Immun kotiolot kiristyvät.
Ari Teräväinen Immuna kipristelee oivallisesti neljän naisen loukussa. Ajoitukset pitää hoitaa sekunnin tarkkuudella, ettei tule yhteentörmäyksiä. Tässä Immua auttaa melkoisesti hänen alivuokralaisensa, taiteilija Ruubens, jota Jyri Turunen erinomaisen ilmeikkäästi näyttelee.
Erityinen valopilkku esityksessä on myös Leena Huuhilon tumma Veera. Veerakin rupeaa mieluusti hoitelemaan muiden asioita ja tarjoilee neuvojaan ja povauksiaan. Sekä muhkea asu että Huuhilon venyttelevä ja matala puheääni täydentävät vaikutelmaa.
Näytelmässä on kaksi juoksuroolia. Sekä Vesa Lipsasen bisnesmies Albe että Timo Lehmusmetsän haastemies puikahtelevat näyttämöllä tämän tästä, mutta niin nopeasti että hitaampi ei huomaakaan. Nopeasti käväisee näyttämöllä myös Jukka Junnola pankinjohtajan roolissa. Kaikilla miehillä on vauhtiin omat syynsä.
Immun naiset (rooleissa Päivi Teräväinen, Irmeli Karhu, Mirva Pelkonen ja Anna-Liisa Jauhiainen)käyvät vuorollaan peräämässä oikeuksiaan, ja Immu yrittää pitää kaikkia yhtä lämpimänä. Kyseessä ei siis ole ainakaan feministinen näytelmä vaan naiset esitetään kaikki tasapuolisesti samalla tavalla miehenkipeinä. Mutta kesäteatterissa tämä on hauskaa, naiset osaavat nauraa itselleen.
Erityisesti jäi mieleeni Anna-Liisa Jauhiaisen esittämä ikätyttö Adalmiina, joka koko ajan tuikeana mittailee tiluksia ja pelkää yhden illan juhlinnan seurauksia. Ikänsä oli kuitenkin odottanut rajua rakastajaa.
Esityksessä on myös muutama laulu, joissa on musiikin kanssa varmaan vielä miksaamista. Hyvä ratkaisu oli se, että lauluista esitettiin vain säkeistö tai pari.
Valkealan kesäteatterin esityspaikka paranee vuosi vuodelta. Sekä näyttämön puut että auringon iltaloimotusta estämään istutetut puut ovat kasvaneet siihen pituuteen, että niistä on jo hyötyä. Sopivan lämmin kesäilta täydensi teatterinautinnon. Valkealan kesäteatterista jäi hyvä mieli.
Ritva Sorvali
Korvenkylän Robin Hood hurmaa lauluillaan ja tansseillaan
Robin Hood. laulunäytelmä. Käsikirjoitus ja ohjaus Mari Kahri. Musiikki Ilkka Kahri. Esitys Korvenkylän kesäteatterissa ti 6.7.2010.
Korvenkylän kesäteatterin esitystä katsoessaan ei tahdo uskoa, että kyseessä on harrastajateatterin esitys, jossa kyläläiset innoissaan jatkavat aloittamaansa perinnettä järjestää joka kesä teatteriesitys koulutalonsa pihalla. Esitys tuntuu niin ammattimaiselta, kunnianhimoiselta, viihdyttävältä ja ajatuksia herättävältä.
Erityisesti laulut ja tanssit suorastaan sykähdyttivät. Esityksessä on sekä soololauluja että reippaita ja rytmillisesti vaihtelevia kuoro-osuuksia. Soololauluista jäivät mieleen erityisesti neito Marian esittäjän Veera Lehtisen rakkauslaulu ja Kyösti Vuorelan omakehulaulu Nottinghamin sheriffinä.
Kuorolaulut hurmasivat sekä sanoillaan että vaihtelevilla rytmeillään. Laulu byrokratiaa vastaan, toimintaan yllytyslalu ja verotuslaulu tulivat hyvin lähelle nykykatsojaa. Vaikka tarina on vanha, olivat sekä käsikirjoittaja että laulujen tekijä hyvin perillä esimerkiksi kymenlaaksolaisesta kunnallispolitiikasta ja taidettiin esityksessä tölväistä EU:takin. Asioiden perille menoa auttoi myös hyvin harjoiteltu artikulaatio, kaikki kuului selvästi.
Laulujen lisäksi esityksessä oli myös tanssiryhmä. Tai oikeastaan koko näyttelijäjoukko toimii tanssillisesti. Tarinaa kerrotaan liikkeen ja pantomiimin keinoin. Kun Robin Hood kertoo kyläläisille seikkailuistaan, hän näyttää ne. Esityksessä nähdään myös keppitanssi ja vallankumoustanssi ja useampaan kertaan ratsastusta ilman hevosta. Ja erinomaisesti koko ryhmä eli mukana myös jousiammuntakilpailussa.
Kyseessä on siis tarina Robin Hoodista, joka rupesi jakamaan omaisuutta uudelleen. Hän varasti rikkailta ja jakoi köyhille. Alussa esityksen sadunkertoja Elina Virtanen johdattelee yleisön sadun maailmaan ja lopussa näyttelijät jähmettyvät ikään kuin Ruususen uneen. Heittämällä kultahiekkaa kertoja loihtii tunnelmia myös kesken esityksen.
Korvenkylän näyttämö sopi erinomaisesti tähänkin esitykseen. Sherwoodin metsä levittäytyi katsojien silmien eteen. Keskelle näyttämöä oli rakennettu linnamainen silta, jolta hallitseva luokka saattoi julistaa lakejaan. Etunäyttämö toimi milloin minäkin paikkana. Sotilaat marssivat rytmikkäästi suuntaan jos toiseen ja tömäyttelivät rautakeppejään maahan saadakseen pontta sanoilleen.
Käsikirjoittaja ja ohjaaja Mari Kahra ansaitsee suurkiitoksen urakastaan. Samoin Iikka Kahra lauluista ja musiikista muutenkin. Ja itse korvenkyläläisissä on virtaa edelleen. Huumori kukkii etenkin vanhempien pariskuntien takkuavissa suhteissa, varsiluuta ja paistinpannu toimivat noissa ympyröissä oivallisina vallankäytön välineinä.
Joten vaikka Robin Hood lienee suunnattu ensisijaisesti lapsille, katsomossa viihtyy mainiosti myös aikuinen.
Ritva Sorvali
Miehet Kaarinan lumoissa Saukonkalliolla
Pasi Lampela, Kuolemaani saakka. Ohjaus Jyrki Kleimola, apulaisohjaaja Susanna Hyttinen. Rooleissa Lauri Metsola ja Kimmo Rämä. Esitys Saukonkallion lavalla 19.6.2010. Teatteri M Hämärä.
Saukonkallion tämän kesän näytelmä kertoo kahden miehen tapaamisesta. Aluksi miehillä ei näytä olevan mitään yhteistä, mutta vähitellen yhteyksiä löytyy yhä enemmän. Oikeastaan koko näytelmä on eräänlaista sipulin kuorimista.
Pasi Lampelan näytelmä onkin eräänlainen dekkari. Näytelmän henkilöt kuulostelevat toisiaan, antavat vähitellen lisää tietoa itsestään sekä toisilleen että yleisölle. Kaiken takana on nainen, niin tässäkin kuviossa.
Lauri Metsolan roolihenkilö puhuu enemmän, oikeastaan hänellä on suorastaan pitkiä monologeja. Etenkin alussa tuntui, että hän vain puhuu tekstiä, mutta mitä pitemmälle näytelmä eteni, sitä paremmin hänkin tuntui pääsevän tekstiin sisään.
Kimmo Rämän henkilö oli etenkin esityksen alkupuolella eräänlainen altavastaaja, joka yritti väistellä kontaktia. Hän oli enemmän kuulolla. Kimmo Rämä pystyi hyvin kertomaan myös siitä, mitä henkilö milloin ajatteli ja suunnitteli tekevänsä.
Alun perin toisilleen vieraat miehet ovat esityksen lopussa tiukoilla siteillä kiinni toisissaan. Ovelasti sekä teksti että esitys punoo langat yhteen ja katsojalle jää kaikesta mieleen suhteellisen selkeä tapahtumakuvio.
Ritva Sorvali
Monisärmäinen Hella hallitsee sota-ajan Iitissä
Laila Seppä, Rouva Vuolijoki ja hänen vieraansa Brecht. Ohjaus Katri ja Jan Nyquist. Kantaesitys Iitin kesäteatterissa ti 29.6.2010.
Iittiläiset osaavat arvostaa omaa kulttuuriperintöään. Nyt nähty Laila Sepän Iitin Harrastajateatterille kirjoittama iittiläisaiheinen Vuolijoki-näytelmä on jo kolmas lajissaan. Aiemmin Iitissä on esitetty Laila Sepän kirjoittamat iittiläisnäytelmät Isohiiden veljeksistä ja Iitin Tiltusta.
Vuolijoki-näytelmä uppoaa hyvin iittiläiseen maisemaan. Nimiroolin eli kirjailija Hella Vuolijoen esittäjä Katri Nyquist kääntyy moneen kertaan näytelmän aikana yleisön puoleen ja puhuu yleisölle tyyliin te Iitin pojat ja tyttäret. Eli yleisö tavallaan on nivottu mukaan näytelmään.
Tarina etenee yllättävän mielenkiintoisesti. Hella Vuoiijoesta välittyy monisärmäinen kuva: saappaat jalassa kulkeva tilanhoitaja, kulttuurivieraittensa kanssa juhliva ja seurusteleva kirjailija, jatkuvasti kirjoittava taiteilija, talousongelmiensa kanssa painiskeleva liikenainen, äiti ja mummi ja ties mitä vielä.
Jo aloitusrepliikki vetää yleisön mukaansa. Kun Hella tulee näyttämälle, hän ojentaa käsivartensa ja sanoo: tässä ovat minun maani, metsäni, peltoni, järveni. Tällä repliikillään hän ikään kuin ottaa koko tienoon omakseen ja samalla kertoo jotain oleellista itsestään, luonteestaan. Hella ei suinkaan ole kiiltokuvahenkilö vaan hänestä välittyy raadollinen ihminen.
Näytelmän rakenne etenee vaihtelevasti. Aikuiset sanailevat sota-ajan asioista, Suomen kulttuurielämän kiistoista, kirjailijantyön ongelmista ja tilan pidon nihkeydestä. Ohjaaja Eino Salmelainen edustaa tavallaan Helsinkiä ja suomalaista kulttuuria ja kaukainen vieras Bertolt Brecht saksalaista kulttuuria. Oltiinhan sota-aikana kallellaan Saksaan päin.
Tämän tästä aikuisten keskustelu katkaistaan ja päästetään lapset irti. Samalla kuunnellaan leikkiin sopivaa kansanlaulua. Yleisö saa pohdiskella juuri kuulemaansa ja katsella samalla riehakkaiden lasten leikkejä. Tosin leikkityypit olisivat voineet vaihtua tiheämpään, piilosilla oloa oli turhan monta kertaa.
Katri Nyquist tekee topakan ja hyvin uskottavan Hellan. Timo Hopposen Salmelainen on samoin uskottava ja Leevi Lassila hurmaa naisia Bertolt Brechtinä. Sanna Vehviläisen äitiään arvosteleva Vappu-tytär täydensi hyvin perhekuviota. Sanna Mäkiseen oli saatu sopivasti saksalaista särmää rouva Brechtinä ja Anna Malisen esittämälle rakastajattarelle tärkeintä oli olla kaunis.
Kymenlaaksolainen kirjailija Laila Seppä ja Iitin näyttelijäjoukko taustahenkilöineen olivat taas saaneet näyttämölle sekä paikallisesti että Suomen ja miksei koko maailmankin mittakaavassa mielenkiintoisen tekstin. Iittiläiset voivat olla ylpeitä myös nykyisistä kulttuurihenkilöistään, jotka arvostavat paikkakunnan menneisyyttä ja tekevät työtä sen esillä pitämiseksi.
Ritva Sorvali
Utin upeat naiset hurmaavat
Lailan laulu, Koskettava musiikkinäytelmä Laila Kinnusen elämästä. Käsikirjoitus Arto Nieminen, ohjaus Eeva Vauhkonen, musiikkivastaava Päivi Federley, musiikin sovitus Hannu Taskinen, puvustus Kirsi Niemi, koreografia Irja Ahtovirta. Ensi-ilta Uusi Teatteri Utti, Kuivalan nuorisoseurantalossa 22.1.2010.
Uusi Teatteri Utin Lailan laulu on Utin naisen upea juttu. Naistroikka Marja Langvikin Laila Kinnusen johdolla hurmasi ensi-iltayleisön sekä lauluillaan että tansseillaan ja tietenkin myös koko ajan vaihtuvilla puvuillaan. Nelikon muut naiset olivat Brita Koivusen esittäjä Päivi Teräväinen, Vieno Kekkosen esittäjä Katja Sihvola ja Lailan siskon Ritva Kinnusen esittäjä Sari Sinkkonen.
Irja Ahtovirta oli tehnyt koreografian naisten yhteistansseihin ja muutenkin yli kymmeneen lauluun. Niinpä Utin esityksessä oli aika ajoin suorastaan musikaalin meininkiä. Kellohameet hulmusivat, kun naiset painoivat menemään. Miehet olivat tässä esityksessä juontajia, järjestäjiä, tuottajia, aviomiehiä, taustahenkilöitä kaiken kaikkiaan. Niinpä kaikki huomio oli naisissa.
Laila Kinnusen esittäjiä oli kolme, Laila lapsena, Veera Toivonen, Laila vanhana, Leila Saarman-Palmu ja Laila iskelmätähtenä, Marja Långvik. Monta kertaa tuntui todella liikuttavalta ja vaikuttavalta kuunnella nimenomaan Lailan laulua. Laulut tuntuivat kertovan juuri hänestä itsestään, hänen elämänsä ristiriidoista. Ja lauluja oli tässä esityksessä paljon, suorastaan 23 kappaletta.
Kaiken menon mahdollisti tietenkin viisimiehinen orkesteri, jota Hannu Taskinen johti. Taskinen oli tehnyt myös musiikin sovitukset. Muut soittajat olivat Jyri Miettinen, Risto Vesterinen, Tuomo Vääränen ja Seppo Luiskari. Soittajat oli asetettu korokkeelle näyttämön taakse. He näkyivät ja näkivät mitä näyttämöllä tapahtui.
Suosittelen talven piristeeksi!
Ritva Sorvali
Utin teatteri kertoo Aino-mummon tarinan
Marjo Näremaa, Hyvät hyttyset…mikä mummo! Ohjaus Piia Kleimola. Musiikin sovitus Hannu Taskinen, koreografia Irja Ahtovirta. Soittajat Hannu Taskinen ja Jyri Miettinen. Esitys Kuivalan nuorisoseurantalolla su 23.1.2011.
Uttilaisten tarina kertoo Aino-mummosta, joka on elänyt kaikkien presidenttien aikana. Ainon lisäksi näyttämällä seikkailee hänen poikansa, pojan perhe, pojan tyttäret ja niin edelleen. Tarina esitetään osittain kertoen ja osittain lyhyillä kohtauksilla. Tarinan lomassa kuultiin toistakymmentä laulua. Sekä laulut että muu meininki osoittivat, että uttilaiset ovat jo kaikin puolin konkareita teatterin lavalla. Kohtausten vaihdot hoidettiin pääosin kolmen sermin avulla. Niitä siirrettiin eri asentoihin, jolloin tilanne muuttui.
Tellervo Priha on luonteva Aino. Hänellä on myös selkeä ääni, kaikki hänen esittämisensä kuului ja näkyi. Paras hänen repliikkinsä pääsi ilmoille, kun Aino mietiskeli miehensä haikailua pehmeän naisen perään: ” Kyllä Paavon pitäisi nyt olla tyytyväinen, kun minulla on 85 kiloa mittarissa. Jollei tämä sille riitä, se on jo suuruudenhullutta.”
En tiedä onko Ainon tarinalla paikallista esikuvaa. Oli miten oli, odotin tekstiltä paljon enemmän. Tarina kertoi kuinka henkilöt syntyivät, vanhenivat ja kuolivat, mutta näytelmätekstin pitäisi tarjota katsojille muutakin kuin elämänkaarijuonen seuraamista. Esityksen muu kiinnostavuus jäi paljolti näyttelijöiden ilmeikkyyden varaan. Onneksi Utin näyttelijät jaksoivat säteillä.
Toivonkin hartaasti, että uttilaiset uskaltavat jatkossa valita esitettäväkseen koeteltuja tekstejä, vaikeitakin tekstejä. Koska huumori on monissa Utin esityksissä ollut jo vuosikausia tärkeässä roolissa, voisin kuvitella näkeväni Kuivalan lavalla vaikkapa Gogolin Reviisorin, Molieren näytelmiä, Maria Jotunin näytelmiä tai Maiju Lassilan näytelmiä.
Ritva Sorvali