Hukassa on hyvä paikka. Teksti Kari Hotakainen, musiikki Iiro Rantala, musiikin sovitus Ilkka Kahri ja laulujen harjoitus Päivi Pulkkinen, koreografia Irja Ahtovirta ja työryhmä. Ohjaus Päivi Hyle. Esitys Anjalankosken teatterissa la 6.11.2010. Kesto 2 tuntia 20 min.

Anjalankosken teatteri on löytänyt Kari Hotakaisen erinomaisen tekstin. Erityisesti teksti sopii näin isänpäivän tienoille. Yksinhuoltajaisä on kateissa ja poika mellastaa tästä suivaantuneena kaupungilla. Pojan ainoana toiveena on päästä vankilaan.

Vaikka esityksen aiheet ovat tavallaan ankeita, teksti ja myös esitys ovat yhtä ilotulitusta. Tilanteet vaihtuvat koko ajan, lapset ja aikuiset puhuvat yhdessä ja toistensa ohi, yli ja ympäri. Puhutaan. lauletaan ja tanssitaan.

Teksti on niin räiskyvää, että koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tulee. Lapset puhuvat aikuisilta kuulemiaan asioita, naimisiinmenoja ja eroamisia. Esimerkiksi monen lapsen toiveena on päästä aikuisena työttömäksi, mutta lapset järkeilevät, että siihen päämäärään päästäkseen pitäisi opiskella paljon.

Esitys tuntuu sanovan kuten loppulaulukin: hukassa on hyvä olla, siellä pönttö olla saa. Jokaisella on perustarpeet, tulla nähdyksi, kuulluksi, olla tärkeä jollekin. Muuten saa olla niin kuin on. Tästä hyvänä esimerkkinä toimikoon esityksen henkilöiden suhtautuminen Timo Kuritun esittämään puliukkoon Aatos Niemikorpeen.

Ollaan Helsingin Jakomäessä.  Siellä talonmies, talonmiehen vaimo, kioskin myyjä, puliukko ja pari lapsikaksikkoa täyttävät näyttämön jo mainitun isän ja pojan lisäksi. Mukana ovat myös bändiläiset Arto Karnaattu, piano, Tommi Nikki, basso ja Kimmo Heikkilä, rummut.

Näyttelijät Jaana ja Timo Kurittu, Minna Sipinen, Antero Raanoja, Irja Kettunen ja Jukka Tiitola, Erkka Muhonen, Otto Pilli, Elli Hasu ja Niina Hänninen puhuivat, lauloivat ja tanssivat. Kaikki sujui hienosti, kepeästi, huvittavasti ja samalla myös liikuttavasti. Kiitos erityisesti ohjaajalle ja koreografille esittäjäjoukon tällaiseen menoon lietsomisesta!

Ritva Sorvali

Hukassa on hyvä paikka

Ensi-ilta: 29.10.2010

Kari Hotakaisen musiikkinäytelmä Hukassa on hyvä paikka on täyttä tavaraa – ihanaa hulluttelua. Sen teksti on terävää toitotusta ja verbaalista ilotulitusta. YLISTYS MIELIKUVITUKSELLE! Näytelmän aiheet käsittelevät nykypäivän ihmisen kipeitäkin ongelmia herkullisen veikeästi: avioerot, työttömyys, elämän ilon/laulun/läheisen ihmisen puute jne. Näytelmän päähenkilö – Juntti-Mutteri – on avioerolapsi. Isä on jättänyt äidin kuin nallin kalliolle ja lähtee itse raveihin saman tien – hän haluaa lomalle kaikesta – tuulettumaan. Juntille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin temmata irti Helenan H-kioski , josta ravivetokupongit on ostettu. Juntti lähtee kantamaan kioskia kohti Tattarisuon romuttamoa. Taaksensa hän toivoo ujellusta – piristämään matkavauhtia. Huomatessaan homman rankemmaksi kuin oli kuvitellut, eikä ujellustakaan tunnu kuuluvan, anelee hän apua Humppa-Veikolta, Viluttitanssijalta, Ritvalta… Humppa ei jouda, kun se pakoilee ja ällöää Viluttia, kun se tahtoo naimisiin ja tanssimaan. Vilutin vartalolle taas tommoset hommat eivät sovi ollenkaan. Ritvakin sanoo heti kättelyssä ettei rupea kioskeja kantelemaan. Ei auttanut vaikka oli aikuinen! Aikuisillakin saa muka olla murheita. Murheita Jakomäessä riittää: kaikilla tuntuu olevan jotakin hukassa: Ritvalla laulu, Helenalla mies,talonmiehellä vasara, Malmin kaksosilla Pohjois-Haaga… ja Juntti-Mutterilla isä. Ei siinä auta Juntin muuta kun äheltää. Eteenpäin on elämässä päästävä. Juntin päämääränä onkin opiskella paljon ja päästä työttömäksi. Sitten saisi olla jossain niin pitkään kuin huvittaa. Jos lapsi on jossain, niin se on aina hätä.

Naiset hautaavat yhdessä Kalervon

Arto Seppälä, Viisi naista kappelissa. Esitys Mikä? teatterissa Kouvolan kasarmialueella 23.11.2010. Ohjaus Eero Hasu.

Mikä? teatteri sopii erinomaisesti esimerkiksi Arto Seppälän näytelmän Viisi naista kappelissa esityspaikaksi.  Näytelmässä viisi naista kokoontuu yhden miehen Kalervon siunaustilaisuuteen ja tilaisuuden jälkeen lesken kotiin kahville.

Kappelissa vainajan naiset, entinen ja nykyinen vaimo, äiti, rakastajatar ja hoitajaterapeutti puhuvat kukin aluksi omaa monologiaan.  Naiset ihmettelevät toisten naisten paikallaoloa, muistelevat missä tapasivat Kalervon viimeksi ja muistelevat muutenkin suhdettaan tähän. Välillä naiset saattavat sanoa toisilleenkin jotakin. Eräänlainen vihamielisyys toinen toisiaan kohtaan värittää monologeja.

Musiikki täydentää hyvin esitystä. Kappelissa veisataan virttä, lesken kotona tanssitaan jo tangoa. Kun muistotilaisuudessa kahviin sekoitetaan tarpeeksi väkevämpää, alkavat kielenkannat avautua ja vähitellen alun yksinpuheluista päästään kärkeväänkin keskusteluun.  Viisi naista kappelissa on eräänlainen sipulinkuorimisnäytelmä. Kukin paljastaa vähitellen itseään.

Puna-asuinen rakastajatar Lahja Siren (Zelda Friz) melkein varastaa shown sekä asullaan että reteällä käytöksellään. Ensimmäinen vaimo Sirkka Räsänen (Irma Jäppinen) puolestaan tuntee suorastaan myötätuntoa pitempään Kalervo Räsäsen rinnalla jaksanutta Maijaa kohtaan. Annika Korpelan esittämä sairaanhoitaja yrittää pysyttäytyä virkanaisroolin takana.

Voimakastahtoinen ja määrätietoinen äiti katsoo edelleenkin olevansa Kalervon ykkösnainen. Pirkko Virén esittää hyvin paneutuneesti tätä mielestään aina oikeassa olevaa naista. Eeva Vauhkosen toinen vaimo vaikutti ainoalta oikeasti surevalta naiselta. Muut olivat tulleet lähinnä peijaisiin.

Mutta miksi Kalervo oli kutsunut nämä kaikki hautajaisiinsa? Ja miksi Kalervo ylipäätään oli kuollut, sitä en oikein tajunnut. Mutta esitys oli napakka ja myös ajatuksia herättävä.

Ritva Sorvali

Kuusaan naiset kovina Lundanin näytelmässä

Reko Lundan, Tarpeettomia ihmisiä. Ohjaus Kimmo Rämä. Ensi-ilta la  13.3. Kuusankosken teatterin Luolanäyttämöllä. Rooleissa: Satu Irtola, Ulla Jussila, Mari Lamminpää, Satu Rautiainen.

Tarpeettomia ihmisiä kertoo työttömyydestä ja perheväkivallasta. Kuvatun perheen isä jää työttömäksi eikä kestä sitä tilannetta, että joutuu tavallaan elämään vaimonsa varjossa. Vaimon työura vain nousee, kun mies pötköttelee kotona. Tilanne kehittyy vähitellen väkivaltaiseksi. Sekä työttömyys että perheväkivalta ovat ajankohtaisia aiheita, joten Kuusankosken teatteri on valinnassaan ajan hermolla.

Kuusaalla näytelmä oli toteutettu niin, että naiset esittivät kaikkia rooleja. Näytelmässä on oikeastaan vain keskusperhe ja muutamia heidän tuttujaan. Naiset esittivät sekä miehiä että naisia. Esityksen naiset esittivät oikeastaan vuorotellen näytelmän kaikkia rooleja, he hyppivät koko ajan roolista toiseen.

Mitä tällä ratkaisulla halutaan sanoa? Sitäkö, että paha eikä hyvä ei ole oikeastaan kukaan vaan tilanteen mukaan milloin kukakin. Vai sitä että väkivaltainen voi olla yhtä hyvin nainenkin? Vai haluttiinko tällä ratkaisulla korostaa tilanteen sekavuutta, sekasortoisuutta, toivottomuutta? Ja mahdollisesti vielä jotain muuta.

Joka tapauksessa esitys oli ahdistava. Naiset huusivat toisilleen kovalla äänellä, tulivat ja menivät eri suunnista, vaihtoivat hattua ja huivia. Keneenkään näytelmän henkilöön ei voinut kiintyä, kenenkään asiaan ei voinut paneutua, koska näytelmässä ei ollut ketään henkilöä, oli vain liuta repliikkejä. Kun mietin mikä esityksen tyylilaji olisi, en keksinyt. Hyökkäävä se kuitenkin oli.

Tämä jos mikä on kokeilevaa teatteria. Vain kokeilemalla esittäjät näkevät, pysyykö yleisö perässä. Harmi kuitenkin, jos kokeilu estää yleisöä löytämästä tätä ajankohtaista tekstiä.

Ritva Sorvali

Kyll Kuusaa o ain Kuusaa

Juha Salminen/työryhmä , Miä oon Kuusaalt – moniääninen monologi. Kuusankosken Teatterin Vilttiketju-ryhmä. Ohjaus Jyrki Kleimola. Esitys Kuusankosken Teatterissa 14.5.2010.

Kuusankosken Teatterin monologisikermä kertoi kolmisenkymmentä vaikuttavaa kuusaalaista tarinaa. Äänessä oli pääasiassa eri-ikäisiä miehiä, mutta olipa muutama nainenkin. Mutta tämän perusteella ikään kuin Kuusaa olisi enemmän miesten juttu.

Kuusaalla näyttää korostuvan eräänlainen menemisen ja tekemisen meininki. Mihin sitten mennään? Tehtaaseen tietysti. Tehdas värittää kuusaalaista elämää. Toinen Kuusaan tunnus on joki. Tietenkin näillä kahdella on yhteys keskenään, ilman jokea ei olisi tehdasta, olisiko koko Kuusaatakaan?

Kuusaalaiseen elämään kuuluvat myös mäet. Mäelle mennään maisemia katsomaan. Kuusaalla on Kettumäki, Sairaalanmäki, Melkunmäki, Mäyrämäki, Kolarinmäki. Ja mäeltä katsottuna Kuusaa näyttää hienolta. Esityksen perusteella kuusaalaiset ovat ylpeitä kotiseudustaan.

Tosin nuoret haluavat lähteä pois, heidän mielestään Kuusaalla ei ole mitään, muualla on kaikki. Mutta muualla on ikävä Kuusaata ja jotkut palaavat, ennemmin tai myöhemmin.

Esitys kertoi nykypäivästä ja ajasta jolloin esittäjät olivat lapsia tai nuoria. Elämä oli aikaisemmin verkkaisempaa, rauhallisempaa. Töihinkin saattoi lähteä kaikessa rauhassa, radiota kuunnellen ja lehteä käännellen.

On todella hienoa, että kuusaalaiset ovat tehneet kotikaupungistaan tällaisen kotiseutueepoksen. Suorastaan liikuttavaa oli monta kertaa kuunnella perheiden elämästä. Ja huvittavaa oli seurata kuusaalaismiehen hoippuroivaa kotimatkaa, kun vapaat oli tullut vietettyä kavereiden kanssa kaljotellen.

Kuusaalaiset eivät suinkaan ole pelkkiä pyhäkoulupoikia, mutta jotain heissä on. Heissä on tuhtia mustaa verta, kuten joku taisi sanoa. Joskus heillä on myös kuusaalainen paha mieli, ja he joutuvat polkemaan takki auki ylämäkeen ja vastatuuleen, kun pitää päästä Voikkaalle.

Ja ovat he ylpeitä siitä, että heillä golfkenttä eikä kouvolalaisilla ole. Vaikka se tavallaan herrojen harrastus onkin.

Ritva Sorvali

Mitä Marjukalle oikein tapahtui?

Timo Lehmusmetsä, 4+1 Lottovoitto syntyä Suomeen. Ohjaus Heidi Lindström. Kantaesitys Mikä Teatterissa la 24.4.2010. Rooleissa Tina Koski, Simo-Pekka Patrikainen, Minna Orava, Annika Korpela, Eero Hasu ja Pirkko Virén.

Mikä Teatteri yllätti taas, uusi näytelmä näki päivänvalon lauantaina 24.4. Kyseessä on monologinäytelmä, jossa kuusi eri henkilöä kertoo yhteydestään nuoreen Marjukkaan ja tämän perheeseen. Ääneen pääsevät Marjukan itsensä lisäksi tämän äiti, ukki ja mummi sekä koulun rehtori ja perheen naapuri.

Timo Lehmusmetsä ei kerro koko tarinaa vaan jättää katsojalle oivaltamisen varaa. Mitä Marjukalle oikein tapahtui? Oikeastaan katsoja saa itse kertoa osan tarinasta. Kyseessä on moniongelmainen perhe ja Marjukalle tapahtuu enemmän kuin mitä hänen ikäisensä pystyy kestämään. Niinkö?

Kaikki esityksen näyttelijät kertoivat tilanteesta yleisölle suoraan ja läheltä. Tarina tulee niin lähelle, että sitä on pakko ruveta pohtimaan. Voi pohtia esimerkiksi sitä, mikä on sattuman osuus tapahtuneeseen ja mikä on ihmisten omaa valintaa. Esitys nimenomaan pakottaa pohtimaan.

Esimerkiksi rehtorin roolista jäi mieleen, että tämä oli vain mennyt joukon mukana, tehnyt samoin kuin oli nähnyt muidenkin tekevän. Naapuri kuunteli seinän takana, vaikka yritti esittää jotain muuta. Mummi oli vain ihaillut poikaansa, Ukki poti syyllisyyttä Marjukan onnettomuudesta ja äiti tavallaan antoi maailmalle samalla mitalla takaisin kuin oli itsekin saanut.

Marjukka totutteli uuteen tilanteeseensa, raskauteensa, ja yritti ymmärtää mitä oikein oli tapahtunut. Mikä Teatterin näytelmä kertoo ainakin pedofiliasta, jota sen kohde ei ehkä oikein ymmärrä, kokee vain vastenmielisenä. Lapsen hyväksikäyttäjä yrittää puolustella tilannettaan ja syyttää muita.

Miten Marjukan tapausta loppujen lopuksi virallisesti käsiteltiin, siitä näytelmä ei kerro. Sen katsoja saa itse mielessään kuvitella. Tämä oli varmaan hyvä ratkaisu. Timo Lehmusmetsän tarinankerronnassa minua viehättikin juuri se, että hän jätti katsojalle oivaltamisen ilon, hän haastoi katsojan mukaan miettimään tapahtumia.

Ritva Sorvali

Napakat ruotii pääasiassa asumisen asioita

Napakat – Kymenlaaksolainen valitusnäytelmä. Käsikirjoitus Kouvolan Sanomien Napakoiden pohjalta: Irja Ahtovirta, Karolina Eklund, Timo Lehmusmetsä ja Juha Vesala. Ohjaus: Irja Ahtovirta, Karolina Eklund ja Piia Kleimola. Esitys Kuusankosken teatterissa 15.11.2010.

Kuusankosken teatterin Napakat-näytelmä alkaa todella kiinnostavasti kaupungin tilaaja-tuottaja –mallin irvailulla. Siinä kolme tilaajaa höykyyttää yhtä tutisevaa tuottajaa yhä rajumpiin tuotoksiin. Kaikesta käy ilmi, että tilaajat ovat jotain parempaa ja tuottajat ovat vain surkeaa rupusakkia.

Seuraavaksi siirrytäänkin seminaarimatkoihin ja muuhun kansaa kiihdyttävään tuhlailuun. Kaikki tämä alku on suorastaan tyrmäävän terävää ja samalla huvittavaa. Harmi että yhteiskuntakritiikki esityksen loppupuolella hieman hyytyy, esitys muuttuu yhden taloyhtiön asioiden puimiseksi.

Asuminen on tosin kiinnostavaa sekin, toisten asioita on tietenkin seurattava ja kaikkeen ärsyttävään on puututtava. Niinpä roskaaminen, saunavuorot, parveketupakoiminen, yleinen tervehtimättä jättäminen ja tuntemattoman koiran pihalla juoksentelu saavat mielet kiihdyksiin. Lisäksi kaikki haluaisivat palveluja, mutta kukaan ei haluaisi vapaaehtoisesti tehdä mitään.

Musiikki ja tanssit siivittävät esitystä. Alussa nähdään pantomiimiesitys Kouvolan Sanomien rytmikkäästä lukemisesta. Siinä napakat tulevat lukijoilleen tutuksi. Muutaman kerran koko ryhmä laulaa ja loppupuolella esitystä Jari Lukkari esittää hurmaavan unelmamiehen tangon.

Lavastus koostuu napakat-sivujen suurennoksista, joita on sekä seinissä että istuinlaatikoissa, ja joita näytetään myös takaseinälle heijastettuina. Napakat-sivustoista on koottu muutamia teemoja, joiden ympärille työryhmä on punonut käsikirjoituksen. Esityksen henkilöt ovat pääosin saman taloyhtiön asukkaita.

Parhaiten esityksen henkilöistä jäi mieleeni Maire-mummo, jota Anja Tiainen esitti. Maire oli mukana lähes jokaisessa kohtauksessa ja piti tiukasti roolinsa koko ajan. Kaikki muutkin näyttelijät olivat hyvin mukana kulloisessakin tilanteessa.

Napakat on huvittava ja paikallisesti kiinnostava esitys.

Ritva Sorvali

Nyt siltä Viidalta taas tulee

Putoavia enkeleitä. Käsikirjoitus Heikki Kujanpää, Sami Parkkinen ja Heikki Huttu-Hiltunen. Ohjaus Tarja Saikkonen. Esitys Anjalankosken teatterissa pe 13.11.2009. Lavastus Timo Kurittu.

Putoavia enkeleitä on näytelmä Aila Meriluodon ja Lauri Viidan rakkaudesta ja avioliitosta. Kun kirjailijat kohtasivat, oli Viita vielä naimisissa. Niinpä kohu oli valmis ja etenkin Meriluodon perhe vastahankaan. Aila Meriluoto kuitenkin tiesi mitä tahtoi ja varoituksista huolimatta aloitti suhteen Viidan kanssa.

Aluksi nuoripari asui Pieksämäellä Meriluodon vanhempien yläkerrassa. Sotahan siitä syntyi ennen pitkää. Niinpä muutettiin saareen, jossa molempien hermot olivat koetuksella alkeellisissa oloissa. Avioliiton loppuajan perhe asui Helsingissä kustantajan asunnossa. Viidan vainoharhaisuus ja erilaiset näyt lisääntyivät koko ajan, niinpä hänet lopulta vietiin hoitoon.

Viita kirjoitti koko avioliiton ajan. Tai luki tekstiä ääneen ja Meriluoto kirjoitti. Meriluodon pitikin olla lähes jatkuvassa valmiustilassa, kun ei koskaan tiennyt milloin siltä taas tulee.  Kustantaja ja muutkin Helsingin herrat pitivät Aila Meriluotoa turhan lahjakkaana sihteerikkönä.

Jaana ja Timo Kurittu esittivät kirjailijoita aidon ja uskottavan tuntuisesti. Uskoin  Meriluodon ihastumiseen ja väsymiseen uskoi, samoin Viidan poukahtelevuuteen. Päärooleja täydensi erinomaisesti Petra Lehmusmetsän Helena-tytär. Helenan nuoruuden ilo ja toiveikkuus oli hyvä lisä päähenkilöiden ristiriitaiselle ja yhä synkkenevälle elämälle. Välillä Lehmusmetsä hypähti myös nuoren Meriluodon rooliin.

Raijaliisa Laukkanen nyrpeili Viidan anoppina, sillä mikään joka äidin unelmavävy tämä ei suinkaan ollut. Ari Kelin esitti huomattavasti lupsakkaampaa appiukkoa. Monilla muilla näyttelijöillä oli monta roolia, mutta Antero Raanoja seuraili nuorenparin elämää kilpakosijan näkökulmasta koko ajan kirjailija Juha Mannerkorpena.

Putoavia enkeleitä on kohtuullisen vaativa katsottava. Ajassa mennään siksakkia 1940-luvun 1970-luvun välillä ja tietysti ollaan muillakin vuosikymmenillä. Takkia tai hattua lennossa vaihtamalla ollaankin aina uudessa ajassa ja paikassa. Timo Kuritun pelkistetty lavastus, veranta parvekkeineen, toimi monena paikkana.

Kun näytelmä kuvaa runoilijoiden elämää, siinä luetaan tietenkin heidän runojaan. Jos katsoja tunsi molempien runoutta, hän koki tietenkin oivaltamisen iloa, kun tuttua runoa luettiin. Toivottavasti runot kuulostivat hyviltä myös ensi kertaan kuultuina ja toivottavasti esitys yllytti tarttumaan runokirjoihin.

Anjalankosken teatteri onnistui erinomaisesti vaikeassa tehtävässään.

Ritva Sorvali

Ajatuksia sateisena yönä Timpan korjaamolla

Eräänä yönä. Edu Kettusen sävellyksiin ja sanoituksiin perustuva musiikkinäytelmä. Käsikirjoitus Juha Salminen, ohjaus Piia Kleimola. Muusikot: Ossi Perälä, Simo Helkala ja Nessu Marttila. Esitys Kuusankosken teatterissa 16.3.2008.

”Eräänä yönä” on todellakin musiikkinäytelmä, musiikki säestää monia repliikkejä ja lauluilla kerrotaan roolihenkilöiden tunnetiloista. Ossi Perälän esittämät selkeät laulut olivatkin tärkeä osa myös itse tarinaa. Muut muusikot rytmittivät sekä lauluja että muuta esitystä.

Näytelmässä eletään yksi sateinen ilta Timpan korjaamolla. Sinne änkeytyy yksi ja toinen rikki menneen kulkuvälineensä kanssa. Odotellaan sateen taukoamista ja puhutaan elämästä. Kukin kuudesta roolihenkilöstä kertoo vuorotellen jotain taustastaan.

Korjaamolla korjataan autoja, mutta siellä kuunnellaan myös ajajan murheita. Niinpä pääosa replikoinnista kertookin henkilöiden yksinäisyydestä, etsimisestä, levottomuudesta. Timppa kuuntelee ja sanoo jotakin. Usein riittää jo se että joku kuuntelee.

Monta kertaa päästään melko syvälle tietyn henkilön johonkin kokemukseen. Esimerkiksi siinä, kun Tommi Vääräsen esittämä Timppa lopetti opettajan hommat ja siirtyi korjaamoalalle. Hän ei kestänyt sitä, että innostuneet ekaluokkalaiset ovat muutaman vuoden päästä apaattisia nuoria. Mitä koulu heille oikein tekee?

Vaikuttava oli myös Ossi Ruuskasen esittämän Taunon kuvaus siitä, kun kaveri kuoli kesken repliikin. Muutkin roolihenkilöt tulivat hyvin lähelle yleisöä juuri kertoessaan jotain elämänsä arkitapahtumia. Sen sijaan pohdiskelut ihmisen osasta ja maailman menosta tulivat paremmin esille jo laulujen sanoissa. Replikoinnin yksi vaara oli juuri se, että se toistaa sitä mitä laulut jo kertoivat.

Näyttämölle oli lavastettu Timpan korjaamo, jossa kaikki tapahtui. Mahtavat sadeseinät näyttämön takaosassa kertoivat siitä, että ollaan myrskyä paossa. Naisille oli varattu pääosin enkelin roolit, eli he esittelivät alussa muut henkilöt. Välillä enkelit kulkivat ylätasanteella ikään kuin omassa elementissään. Enkelit osallistuivat myös laulukuoroihin.

Sillä kaiken alku ja juuri oli musiikki. Kiitos etenkin kolmihenkiselle muusikkoryhmälle. Eräänä yönä yllyttää pysähtymään ja miettimään elämäänsä. Joskus sade voi pysäyttää ihmisen, joskus jokin muu. Tuolloin voi kelata mitä on tullut tehtyä ja mitä mahdollisesti aikoo vielä tehdä.

Ritva Sorvali

Anjalankoskella Reko Lundánin puhutteleva perhenäytelmä

Reko Lundán, Teillä ei ollut nimiä. Ohjaus Jari Mäntyvaara. Esitys Anjalankosken teatterissa 4.11.2007.

Reko Lundán käsittelee näytelmässään perheen sisäisiä ongelmia. Vanhemmat ovat eronneet, lapset ovat isän huostassa. Alkoholisoitunut äiti pitää kuitenkin lapsiin yhteyttä ja on näille tärkeä henkilö. Isä menee uusiin naimisiin ja uusi perheenjäsen tuo perheeseen omat ongelmansa.

Näytelmää katsoessaan huomaa kysyvänsä, miten paljon lapsille voi sälyttää vastuuta vanhempien asioista? Miten paljon lasten täytyy esimerkiksi sietää ja tietää vanhempien mielenterveyden järkkymisestä? Milloin naapureiden tai muiden sukulaisten pitää puuttua asioihin?

Minna Mikkola ja Olli-Pekka Lattu esittvät hyvin oivaltavasti perheen kaksosia, jotka käyvät koulua, pääsevät ripille ja aloittavat nuoren elämäänsä erilaisine kokeiluineen. Jorma Liukkosen isä kulkee kodin ja työn väliä, kotona isä käy vain saunassa ja muuten kääntymässä. Isä olettaa että asiat luontuvat, kun niihin ei liiaksi takerru. Isän eräänlainen perusnormaalius onkin tavallaan näytelmän lasten pelastus.

Jaana Kurittu palaa Anjalankosken näyttämölle tekemällä tässä näytelmässä suorastaan kolme roolia. Kurittu esittää kaksosten alkoholisoitunutta äitiä, Liisan murrosikäistä reteää tyttökaveria ja upseerikerhon iloluonteista tarjoilijaa. Pienillä eleillä, äänenpainoilla ja kävelytyylillä hän siirrähtää kevyesti roolista toiseen. Timo Kuritulla ja Antero Raanojalla on kummallakin pienehkö naapurin miehen rooli.

Vaikein rooli on perheen äitipuolella, jota Raijaliisa Laukkanen hyvin vaikuttavasti esittaa. Näytelmä ei syyttele vaan toteaa. Meillä kaikilla on omat lähtökohtamme, taustamme ja elämänkokemuksemme, niiden kanssa on tultava jotenkin toimeen. Katsojana ryhtyy tietenkin tulkitsemaan näytelmän antamaa tietoa ja etsimään syitä esimerkiksi äitipuolen ongelmiin.

Pirjo Saarenkunnas esittää perheen äitipuolen äitiä, katkeroitunutta, kaikin puolin negatiivista ja muita syyttelevää äitihirviötä. Ohjaaja olisi ehkä voinut yrittää kaivaa tästä roolista esiin jotain muutakin tai kokeilla jonkin tason tyylittelyä. Oikeastaan ohjaus olisi voinut kautta linjan aika ajoin irrota realismista.

Näytelmä alkaa perheen pojan unella ja uneen päädytään myös lopussa. Unen kautta aikuiset kaksoset muistelevat lapsuuttaan. Elämä on asettunut uomiinsa, kenellä helpommin kenellä vaikeammin. Monet asiat ovat sellaisia, että niille ei voi mitään. Niiden kanssa on vain opittava elämään.

Anjalankosken teatteri on valinnut vakavan ja puhuttelevan aiheen. Tämän näytelmän nähtyään on pakko taas terästäytyä katselemaan ympärilleen sillä silmällä, miten elämä lähipiirissä oikein sujuu? Voisiko ehkä helpottaa jonkun arkea, voisiko olla hetken isänä tai äitinä jollekulle?

Ritva Sorvali

Anjalankosken Myrskyluoto on koskettava ja liikuttava

Myrskyluodon Maija. Anni Blomqvistin romaanien pohjalta dramatisoinut Jussi Helminen, sävellykset Matti Puurtinen. Ohjaus Päivi Hyle, Laulujen sovitus ja ohjaus Anu Lehtinen. Musiikki Duo Vokki, Leena ja Jouni Sjöblom. Lavastus Timo Kuvittu ja työryhmä. Ensi-ilta Anjalankosken teatterissa 10.10.2008.

Anjalankosken teatterin Myrskyluotoa katsellessa suorastaan pakahtuu liikutuksesta. Juuri kun alkaa toipua yhdestä koskettavasta kohtauksesta, näyttämöllä tarjoillaan jo toista. Erityisesti alkupuolella väliaikaan asti saa tämän tästä pyyhkiä silmiään. Väliajan jälkeen nenäliina saa olla ainakin osan aikaa jo taskussa.

Liikuttavaa on varmaan se, että tarina kerrotaan niin yksinkertaisesti ja luonnollisesti. Maija joutuu Jannen vaimoksi vastoin tahtoaan, mutta sopeutuu tilanteeseen ja niin elämä alkaa sujua. Karut olot Myrskyluodolla hitsaavat pariskunnan yhteen. Liikuttavia kohtauksia ovat esimerkiksi hääjuhla, lähtö Myrskyluodolle, lapsen syntymä ja tietenkin lapsen kuolema.

Minna Sipinen esittää Myrskyluodon Maijaa ilmeikkäästi koko olemuksellaan. Hänestä säteilee huoli lapsista, Jannesta, pärjäämisestä. Koskettavaa on se nöyryys, jolla hän suhtautuu kirkkoherraan ja kirkon kohtuuttomiin vaatimuksiin. Nöyryys suorastaan riipaisee esimerkiksi laulun säkeessä ”Anteeksi että en riitä!” Tämä asenne kertoo paljon etenkin naisten alisteisesta asemasta suhteessa vallanpitäjiin.

Petteri Tykän Janne on karumpi kalastajahahmo, jonka rooliinkin kuului olla mies ja hoitaa asiansa kodin ulkopuolella. Vanha Maijaa eli samalla esityksen kertojaa esittää muistoihinsa eläytyvään tyyliin Raijaliisa Laukkanen. Esityksessähän Maijat jopa keskustelevat keskenään ja vanha Maija neuvoo nuorempaansa.

Huumoria esitykseen tuo kirkkoherrapariskunta. Antero Raanoja on luonut kirkkoherran, joka ei tahdo saada sanaa suustaan vaan ynisee ja änkyttää ja tarvitsee tulkikseen sujuvasanaisen ja ylhäisentuntuisen ruustinnan. Jaana Kurittu marssii näyttämölle topakasti määrätietoisena ruustinnana, joka on ikään kuin liian hieno rouva näiden kalastajien pariin.

Onko mitään yhtä ihanaa…

Anu Lehtinen oli sovittanut ja ohjannut esityksen laulut. Lauluille annetaan hyvin aikaa ja ne varmistavat sen, että nenäliinat pitää pitää koko ajan esillä. Lauluissa kiteytyy näytelmän henkilöiden kulloinenkin tunnetila, rakkaus, suru, ilo, ikävä, epätoivo. Laulut ovat yhtä liikuttavia, oli kyseessä ilo taikka suru.

Lauluissa on päähenkilöiden soolo-osuuksia ja hyvin kaikki niistä suoriutuvat. Jossain vaiheessa muu porukka yhtyy lauluun, jolloin siihen tietenkin tulee lisää vahvuutta. Orkesteri on vain kaksihenkinen, joten laulujen sanat eivät missään vaiheessa huku musiikin alle vaan kuuluvat kaikkien osalta hyvin.

Anjalankosken teatteri 30 vuotta

Myrskyluodon Maija on suuri voitto 30-vuotista taivaltaan juhlivalle Anjalankosken teatterille. Esityksen alussa sanottiin, että Myrskyluoto on teatterin 109. ensi-ilta eli kuluneiden vuosien aikana teatteri on tuottanut keskimäärin 3-4 esitystä vuodessa. Se on paljon teatterilta, joka toimii pääasiassa talkootyön varassa.

Parhaat onnittelut juhlivalle teatterille ja hyvää jatkoa! Myös uudessa Kouvolassa tarvitaan tämän tyyppistä paikkakuntalaisten omasta innostuksesta ja voimiaan säästämättömästä uurastuksesta kumpuavaa kulttuurityötä. Ilman tämän tapaisia kulttuurihankkeita seutumme olisi huomattavasti tylsempi paikka asua.

Ritva Sorvali

Huumorilla päin työttömyyttä Kuusaalla

Housut pois (The Full Monty). Teksti Terrence McNally, ohjaus Markku Arokanto. Rooleissa Mika Niinimäki, Joni Tuisku, Mari Lamminpää, Eero Qvick, Sami Lahtinen, Jatta Salo, Jari Lukkari, Nina Puntti, Jukka Antila, Linda Salmi, Olli Laitinen, Matti Kalevi Pasi, Minna Ollikainen, Aarni Ruuhimäki ja Saara Juntunen. Orkesteri: Jusa Olkinuora, Kimmo Koskipuro ja Jori/Tomi Hellsten. Esitys Kuusankosken teatterissa 18.10.2007

Housut pois –esitys on valloittanut maailmaa elokuvana, nyt se valloittaa Pohjois-Kymenlaaksoa näytelmänä. Aihe sopii hyvin Kuusankoskelle, onhan takana Voikkaan irtisanomiset. Näytelmä nimittäin kuvaa tehdaspaikkakuntaa, jossa miehiä on vastikään irtisanottu, ja nämä etsivät yhdessä ja erikseen uutta leipäpuuta.

Vaikka miehet ovatkin tämän esityksen päärooleissa, myös naiset hurmaavat. Esitys alkaa naisten joukkouhoamisella. Naiset ovat kuulleet, että kaupunkiin on tullut miesstrippari ja ovat aivan hulluina. Tämän uhon osoittamiseksi naiset tanssivat ja laulavat aivan huikeasti esityksen alussa.

Vierailevan stripparitähden suosion innoittamina paikalliset miehet keksivät, että miksei mekin pistetä rahoiksi. Jos kerran naiset maksavat vierailevalle tähdelle, vielä suuremmalla syyllä ne maksavat, jos paikalliset juntit strippaavat. Työttömät miehet keksivät näin ikään kuin sattumalta mielestään oivallisen rahanhankintakeinon. Housut vain pois ja rahan tulo on taattu.

Kaikki ei tietenkään suju ongelmitta, milloin pettää pokka yhdeltä milloin toiselta. Niinpä kaverukset joutuvat rohkaisemaan toisiaan, valamaan yhteishenkeä, piilottelemaan hanketta kotijoukoilta ja poliisilta, harjoittelemaan salaa ja kaiken tämän ohella markkinoimaan suurta ensi-iltaa.

Harjoitusten tiimellyksessä miehet joutuvat todistamaan, kuinka heidän yhden jäsenensä kotiin marssii ulosottomiehiä. Mainio kohtaus syntyy, kun miehet tekevät seksihousuistaan kypärän ja uljaalla sotilaallisella esiintymisellään karkottavat ulosottoporukan.

Kuusaan näyttämö sopii hyvin tämäntyyppiseen esitykseen, jossa kohtauksia on eri puolilla kaupunkia. Pyörillä kulkevat sermit antoivat mahdollisuuden muunnella paikkaa nopeasti tarpeen mukaan. Niinpä tämän tästä oltiin milloin kenenkin kotona, kadulla, harjoittelukämpässä tai ravintolassa.

Kun elatusmaksut lankeavat ja pojan tapaamisoikeudet ovat toisessa vaakakupissa, tekee mieli yrittää. Kun vaimon on totuttanut tiettyyn elintasoon, tuosta tasosta haluaisi pitää kiinni. Joten tekee mieli yrittää. Makoilu uunin pakolla ei pitemmän päälle innosta, joten tekee mieli yrittää.

Kuusankosken Housut pois on koominen ja puhutteleva esitys. Hieman lyhentämällä siitä olisi ehkä saanut vielä räväkämmän. Nyt esitys kestää kolmisen tuntia, mikä etenkin arki-iltoina saattaa koetella katsojaa.

Viehätyin kuitenkin erityisesti esityksen naisten suorituksista. Kuusaan naiset olivat tässä esityksessä yllättävän valovoimaisia, monitaitoisia ja hauskoja.

—

Hän lupasi sun viedä pois maahan lumottuun

Ämpärit nurin. Monologiesitys lauluin Anjalankosken teatterissa 5.4.2009. Esitys Antero Raanoja. Dramatisointi ja ohjaus Tarja Saikkonen. Säestys Arto Karnaattu.

Tekstejä mm. Petri Tammiselta, Kari Hotakaiselta, Juha Seppälältä ja Riku Korhoselta.

Anjalankosken esitys Ämpärit nurin kertoo miehen elämästä, työstä ja avioliitosta. Tai oikeastaan tilanteesta, jolloin nuo molemmat ovat päättyneet. Mies ikään kuin kartoittaa tilannettaan ja muistelee mitä on tapahtunut: Tehdas suljettiin eilen, vaimo lähti tänään. Molemmat asiat ovat tuoreessa muistissa.

Mies on hieman ulalla. Miten tässä nyt näin kävi ja miten jatkaisi eteenpäin. Menisikö piiloon, rupeaisiko riehumaan, huutaisiko äitiä, menisikö metsään? Miten asiat tällaisessa tilanteessa oikein järjestyvät? Voiko pettymystä edes mitenkään mitata, jotta saisi sen joillakin käyrillä toteennäytettyä?

Kaikkea tällaista esityksessä pohdittiin. Antero Raanoja esitti erilaisiin ongelmiin joutunutta miestä vähäeleisesti, toteavasti, humoristisesti ja lopuksi raivostuenkin, sekä puhuen että laulaen. Hyvää mielestäni oli juuri tunnelmien vaihtelu, kepeästä surulliseen, periksi antajasta taistelijaan ja päinvastoin. Elämä on moni-ilmeistä ja siihen on monta näkökulmaa.

Taas kerran Anjalankosken teatterin esityksessä tuntui siltä, että tämä on myös anjalankoskelaisten juttu. Kun puhutaan tehtaasta ja joesta, puhutaan omista tehtaista ja Kymijoesta. Tämä ei ollut mitä tahansa tarinaa, vaan nimenomaan paikallista tarinaa ja tätä päivää. Tämän päivän miehen tarinaa.

Ritva Sorvali

Hän pukusuojasta arkana katsoi

La-Lai-La. Musiikkinäytelmä iskelmälaulaja Laila Kinnusen elämästä ja urasta. Käsikirjoitus Anneli Kanto. Ohjaus Mari Kahri. Esitys Nadja ja Henry Holopainen Kuusankosken teatterissa 4.4.2009.

Iskelmälaulaja Laila Kinnunen hallitsi alaa erityisesti 1960-luvulla. Hän voitti lukuisia kilpailuja ja suosikkiäänestyksiä, hän esiintyi iskelmäelokuvissa ja teatterimusikaaleissa. Hän oli aikansa tähti. Hänen elämäänsä seurattiin lehtien palstoilla hyvinkin skandaalinhakuisesti.

Kuusankoskella nähty musiikkinäytelmä kertoo sekä Lailan henkilökohtaisesta elämästä että hänen urastaan. Nadja Holopainen laulaa ja näyttelee Lailana ja Henri Holopainen esittää kaikkea mahdollista, roudaria, orkesterinjohtajia, aviomiehiä, ystävättäriä, sukulaisia.

La-Lai-La –esitys kertoo Laila Kinnusesta, joka innostui sekä lauluista että ihmisistä. Vaikutti siltä, että hän luotti ihmisiin, kun hän teki parhaansa, hän oletti että muutkin tekivät. Kun hän sanoi rakastavansa jotakuta, hän oli tosissaan ja oletti että toinenkin on.

Laila oli myös avomielinen, hän kertoi lehdistölle asioistaan ja joutui silmätikuksi. Kun henkilökohtainen elämä meni miten meni ja julkisuuden paineet vaativat yhä enemmän, hän luhistui. Vaikutti siltä, että hänet myös suorastaan ajettiin loppuun jatkuvilla kiertueilla ja muilla esiintymisillä.

Nadja Holopaisea matala ääni muistuttaa Lailan ääntä. Myös ulkoisesti hänestä on saatu Lailan oloinen. Henry Holopainen puolestaan menee vaikka solmuun, jos ohjaaja niin vaatii. Eli Holopainen pystyy hetkessä muuntautumaan naisesta mieheksi, aviomiehestä roudariksi ja milloin miksikin. La-Lai-La onkin Holopaisen perheen urotyö.

Muusikot Ilkka Kahri, Sami Laakso ja Jonas Mäki sekä rytmittävät esitystä että säestävät Lailan lauluja. Niinpä esimerkiksi Lazzarella, Pikku pikku bikineissä, BB, Kun sua katselen ja monet muut laulut toivat mieleen erityisesti 1960-luvun. Jospa käsiohjelmaan olisi mahtunut vielä laululuettelo?

Laila lauloi rakkaudesta, mutta pettyi itse sen suhteen. Kuusaalla nähdyn esityksen perusteella vaikuttikin siltä, että katkera pettymys etenkin ensimmäiseen aviomieheen oli niin kova kolaus, niin suuri järkytys, että Laila ei päässyt koskaan sen yli. ”Toiset meistä” eivät kestä sellaista.

Ritva Sorvali

Häräntappoase Kuusaalla joukkovoimalla

Anna-Leena Härkösen romaanin Häräntappoase mukaan dramatisoitu rokahtava teatterileikki. Ohjaus Piia Kleimola ja Irja Ahtovirta. Ensi-ilta Kuusankosken teatterisalissa pe 13.4.2007. Musiikki Jusa Olkinuora, Allun ja Kertun laulu Jenny Mielonen.

Kuusankosken nuoret teatterilaiset esittivät Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen 58 hengen voimalla. Niinpä kaikki roolit jaettiin monen näyttelijän kesken, hattu tai esiliina vain vaihtoi näyttelijää, ja niin oli uusi esittäjä valmis rooliinsa.

Ilmeisesti ohjaajat olivat tehneet dramaturgian eli valinneet tietyt kohtaukset Härkösen romaanista. Romaanissa äiti lähettää kaupunkilaispoika Allun maalle Torvenkylään sukulaisten taloon heinätöihin. Allu vastustaa aluksi maalle menoa, mutta kotiutuu nopeasti sukulaisperheeseen.

Roolihahmojen lisäksi nuoret esittivät joukkona tanssin keinoin työntekoa, metsää ja nuorten välisiä kärhämöitä. Huvittava oli erityisesti poikien esittämä kavalkadi siitä, miten eri nimillä kondomeja on ostettu ja ehkä vieläkin ostetaan. Lähes kaikki k-kirjaimella alkavat sanat taisi tuli käytettyä.

Kuusaan versio Häräntappoaseesta oli energinen runsaudensarvi. Suuri näyttämö oli täynnä nuoria, jotka hypähtivät milloin mihinkin rooliin. Nopeat kohtausten vaihdot pitivät huolen siitä, että tarina ei junnannut paikallaan. Samoin pienen ryhmän intiimit kohtaukset ja koko joukon tanssikohtaukset vaihtelivat sopivasti.

Äiti, älä tee tätä mulle! Näin Allu pyytää äidiltään, joka kesken kesän yllättäen tarvitseekin Allua kaupunkiin kukkia kastelemaan. Äiti on lähdössä etelään lomalle. Allu on kuitenkin jo kotiutunut maalaisihmisten pariin eikä haluaisi lähteä kesken kaiken kaupunkiin.

Mielestäni tämä repliikki, äiti, älä tee tätä mulle, pysäyttää aikuisen. Se pysäyttää miettimään, ovatko lapset meidän lisäkkeitämme, joita voimme pompotella miten haluamme? Vai pitäisikö heidänkin mielipiteensä ottaa huomioon? Häräntappoase sanoo selkeästi, että nuorten mielipiteet pitää ottaa huomioon.

Ritva Sorvali

Inarinjärven erakon elämää Kasarminmäellä

Tor-Björn Hägglundin novellista käsikirjoittanut Marko Kivioja. Ohjaus Heidi Lindström, videoiden ohjaus Marko Kivioja. Rooleissa Eero Hasu, Pirkko Virén, Jaakko Pasi, Janne Järvisalo ja Tommi Vääränen. Esitys Mikä? Teatterissa 11.10.2008.

Mikä? Teatterin Erakko kertoo jylhissä maisemissa asuvasta yksinäisestä miehestä Sammelista, joka on tyytyväinen elämäänsä. Hän kalastelee ja metsästelee ja käy välillä kyläkaupassa vaihtamassa saaliinsa taloustavaroihin. Hänen elämänsä on järjestyksessä.

Elämä on järjestyksessä, kunnes Sammeli rakastuu. Kyläkuppilaan tulee uusi hehkeä emäntä, jota Sammeli alkaa suunnitella omaksi emännäkseen. Erittäin hyvin Eero Hasu näytteli yksinäisen miehen iloa ja onnea, kun tämä suunnitteli emäntäkokelaan tulevaa vierailua.

Kaiken kaikkiaan näyttelijät oli ohjattu selkeään ja napakkaan ilmaisuun. Mitään turhaa ei sanottu eikä tehty. Tarina eteni pienillä vihjeillä ja kuvaavilla otoksilla kohti päämääräänsä. Esimerkiksi kahvilaemäntää esittänyt Pirkko Virén komensi juuri sopivan napakasti kaljaukkoja ja tarjoili ystävällisesti kahvia Sammelille.

Tarina kerrotaan Mikässä sekä livenä näytellen että videokuvan avulla. Kun takaseinälle heijastuu tunturimaisema, kaupan sisätilat, kahvila tai koti, näytelmän henkilöt siirtyvät hetkessä uuteen ympäristöön. Taustakuvien avulla lavastus hoituu kepeästi.

Taustakuvien ja –äänien avulla hoidetaan myös takaumat ja muistelukset. Taustakuvissa äiti kutsuu poikaansa, poika on kuvissa myös pienenä ja isäkin on vielä elossa. Taustakuvat ja –äänet kertovat myös henkilön tunnetilasta. Teatterin ja videokuvan yhdistelmä toimii hyvin.

Hienoa että meillä on Mikä?Teatteri,  kouvolalainen huoneteatteri. Se tuottaa vuosittain lukuisia pienimuotoisia esityksiä täkäläisten teatterinystävien iloksi. Yleisö onkin jo löytänyt Mikä? Teatteriin Kasarminmäelle, sillä varmistaakseen paikkansa liput pitää nykyään varata etukäteen.

Ritva Sorvali

Kuusaan esitys haluaa kertoa Piafista kaiken

Musiikkinäytelmä Edith Piafin elämästä. Simone Berteautin romaanin pohjalta dramatisoinut ja ohjannut Tuomo Salmela. Rooleissa Heli Nikula, Minna Nätkinniemi, Matti Kalevi Pasi ja Mika Niinimäki. Ensi-ilta Kuusankosken teatterin luolanäyttämöllä 2.9.2006.

Ranskalainen laulaja Edith Piaf on kiinnostava ja ehdottomasti musiikkinäytelmän ansaitseva henkilö. Hänen elämästään löytyy draamaan tarpeellista nousua ja laskua, joten Kuusankosken teatteri on tarttunut hyvään aiheeseen.

Miksi kuitenkin koin esityksen jotenkin laimeana? Kaikki sujui tavallaan hyvin, tarinaa kerrottiin, lauluja laulettiin, mutta juuri mikään ei erityisemmin sykähdyttänyt. Mies seurasi toistaan, samoin sairaudet, autokolarit,

Amerikan-matkat, katkaisuhoidot ja esitysten valmistelut.

Johtuiko tietynlainen tasapaksuus juuri siitä, että esitys yritti kertoa kaiken? Ilmeisesti dramatugi-ohjaaja Tuomo Salmela oli poiminut romaanista kaikki laulajan elämän käännekohdat, ja ne kaikki myös uskollisesti esitettiin.  Piafin elämänvaiheita olisi kuitenkin voinut niputtaa yhteen, jotta samantapaisia kohtauksia ei olisi ollut niin paljon.

Matti Kalevi Pasi esitti melkoisen miessarjan, pitkälti toistakymmentä miestä. Lisäksi hänen henkilöihinsä kuuluivat Edithin isä, Marlene Dietrich ja lääkäri. Pasi puikahti näyttämölle milloin mistäkin taustaverhojen rakosesta ja askelsi hetken tiettynä henkilönä. Erinomaisesti hän hoiti nämä roolit.

Minna Nätkinniemi tuki Piafia uskollisena sisarena ja toimi samalla esityksen kertojana. Kertoja vei tarinaa mukavasti eteenpäin, joten aivan kaikkea ei sentään tarvinnut esittää. Hieman ihmettelin siskon yletöntä lojaalisuutta Edithiä kohtaan. Voiko sisko olla niin epäitsekäs, että luopuu jopa miesystävästään sisarensa hyväksi ilman minkäänlaista suukopua?

Äänisuunnittelusta ja tekniikasta vastasi esityksessä Mika Niinimäki. Hänellä oli myös neljä roolia, jotka hän hyvin luontevasti hoiti äänipöytänsä takaa.

Sairaalloinen Edith

Edith Piafia esitti Heli Nikula. Heli Nikula on aiemmin kunnostautunut Kuusaalla monissa esityksissä, kuten esimerkiksi näytelmässä Saatana saapuu Moskovaan.  Joten hänestä löytyy menoa ja meininkiä myös Edithin ristiriitaisen elämän esittämiseen.

Esityksessä kuultiin 10 Piafin laulua, kuten esimerkiksi Pariisin taivaan alla, Hymni rakkaudelle, En kadu mitään ja Milord. Laulut kuulostivat hyviltä, mutta lannistivatko roolihenkilön jatkuvat sairaudet, katkaisuhoidot ja onnettomuudet  laulujen lumon? Oliko tarkoituskin, että Edith ikään kuin vain juuri ja juuri pysyy tolpillaan laulaessaan?

Edith Piafin elämän rajuus ja rosoisuus kääntyi siis Kuusaalla sairaalloisuudeksi. Tämä on tietoinen valinta ja tietysti aivan totta, mutta tämän puolen korostaminen vie terää teatteriesitykseltä. Edith ei kuitenkaan ollut maailmankuulu sairastelija vaan laulaja. Ja yleisö haluaa kuulla nimenomaan laulajaa.

Mahtava komedia Mikä?Teatterissa

Franca Rame- Dario Fo, Avoin liitto. Ohjaus Heidi Lindström. Rooleissa Heini Kallio ja Kimmo Rämä. Esitys Mikä?Teatterissa Kasarmialueella ke 3.5.2006.

Mikä Teatterissa menee todella railakas parisuhdekomedia,  Avoin liitto. Se on italialaisen teatterikaksikon Franca Ramen ja Dario Fon teksti ja edelleen ah niin nautittavaa.

Pariskunnan mies on harrastanut avosuhteita ja mainostanut avointa liittoa. Kaikki on miehen mielestä mennyt hyvin niin kauan, kun avioliitto on ollut avoin vain miehen puolelta. Vaimo on saanut valjastautua auttamaan miestä tämän naissuhteissa, käyttää tämän nuorempia naisystäviä gynekologilla ja keskustella miehen kanssa suhteiden ongelmista. Kun vaimokin rupeaa ”avautumaan”, auvoinen tilanne muuttuu.

Heini Kallio esitti todella railakkaasti ja vivahteikkaasti tarinan naista, Antoniaa. Antonia puhui väliin suoraan miehelle, välillä yleisölle, esitti milloin ketäkin, milloin aiempaa tai myöhempää itseään ja hyppäsi kevyesti roolista toiseen. Kimmo Rämän esittämä mies yritti taiteilla naisen syytösten edessä.

Heidi Lindström on ohjannut esityksen todella vauhdikkaaksi. Henkilöt replikoivat nopeasti ja selkeästi. Ilmeet ja eleet tukevat tekstiä. Yleisö ei meinaa penkeissään pysyä, kun se on niin innostunut ja elää mukana. Mikä? Teatteri on valinnut hyvän tekstin ja esittää sen todella taitavasti.

Ritva Sorvali

Tytöt häpeävät äidin juomista

Anjalankosken teatterin Ilonen talo kertoo, mitä on elää lapsuuttaan äidin alkoholismin varjossa. Häpeä äidin juomisesta seuraa näytelmän kuvaamia tyttöjä kaikkialla. Oikeastaan he pelkäävät koko ajan, mistä äiti könyää esiin täysi vauhti päällä.

Anjalankosken esitys koostui lyhyistä välähdyksistä. Koko näyttämö oli tyhjä kuin taistelutanner. Näyttämölle tultiin eri suunnista, ja näyttämön ulkopuolella oli yksi ovi ja ikkuna. Koti oli levällään siinä kaikkialla. Ehkä lähes olematon lavastus halusi kertoakin siitä, että koti oli vähän siellä ja täällä.

Toinen esitystä ryydittävä tekijä oli musiikki. Lähes kaikki kohtaukset alkavat jollain iskelmällä, joka repliikkien alkaessa vähitellen laimenee. Laulut oli hyvin valittu tukemaan kunkin kohtauksen ideaa.  Erityisesti esityksen lopulla kuultu laulu ”Teko pienikin, teko rakkauden, luo toivon tunteen…” oli suorastaan liikuttava.

Pääroolin Ruut Tomperin esittäjä Minna Mikkola toimi myös kertojana. Minna Mikkola oli jo kesällä Sörkässä osoittanut Juokse kuin hullu –näytelmässä, miten oivallinen lapsiroolien esittäjä hän on. Niin nytkin. Alle kouluikäinen Ruut luontuu Mikkolalle erinomaisesti.

Lapsi-Ruut havainnoi vanhempiensa juomista itsestäänselvyytenä. Kun on juonut, pitää nukkua. Niin yksinkertaista se on. Ruut myös tuntee huolta vanhemmistaan, haluaa varmistaa, että äidillä on hyvä olla. Ruut hoitaa äitiään.

Kiitos Sivi Nikunen – kaikesta!

Elli Hasun esittämä vanhempi sisar Birke elää enemmän omaa elämäänsä.  Assi Kovaljeffin Auri-äiti lepattaa milloin missäkin mielialassa. Kovaljeff onnistuu luomaan Aurista edesvastuuttoman naisen, jolle lapset ovat vain hänen oman erinomaisuutensa pönkittämistä. Lasten pitää menestyä, jotta äiti saa puhua siitä baarissa.

Rooliennätyksen ja samalla muuntautumisennätyksen tekee Olli-Pekka Lattu. Hänellä on yhdeksän roolia, muut sivuosien esittäjät saavat tyytyä neljään tai viiteen rooliin. Naiset esittävät erinomaisesti pukeutuneinakin juorueukkoja, jotka kovin mielellään kertovat eteenpäin, kuinka huonosti Aurilla milloinkin menee.

Tyttöjen tukipylväs on naapurin Sivi Nikunen. Tämä käy aika ajoin katsomassa, onko ruokaa ja miten menee. Sivi kutsuu kylään, syömään, pesemään pyykkiä ja nukkumaankin. Näytelmä loppuukin oivaltavasti Ruutin repliikkiin: Kiitos Sivi Nikunen –kaikesta!

—-

Pussikaljaromaanin juopottelijat hauskoja

Kuusankosken teatterin Pussikaljaromaanin juopotteleva mieskolmikko huvittaa yleisöä. Päämäärätön haahuilu Helsingin Kalliossa on täynnä koomisia yksityiskohtia.

Mielestäni dramaturgi Jerker Polso oli poiminut romaanista oivallisia tilanteita, ja Piia Kleimola oli ohjannut näyttelijät erittäin hyvin sisälle humalaisen mielentilaan. Henkilöiden eleistä ja ilmeistä voi etukäteen päätellä, kenen huulilta alkaa kohta suoltua jonkinlaista puheen tapaista.

Pussikaljaromaani on nimenomaan kuusankoskelaisen näyttelijätyön juhlaa. Jari Lukkarin Marsalkka on joukon selvin ja jämäkin, ikään kuin jonkinlainen johtaja. Sami Lehtisen Lihi on suurimman osan aikaa etukenossa ikään menossa jonnekin. Janne Prihan Henninen tunnustelee koko vartalollaan, mitä nyt oikein on meneillään.

Näyttelijäkolmikko on niin tasaisen vahva, että ei meinaa uskoa korviaan. Kun on aikansa juopoteltu yhdessä paikassa, joku saa päähänsä että pitäisi vaihtaa maisemaa. Niinpä aletaan kammertautua pystyyn ja suunnistaa sinne minne nenä milloinkin osoittaa.

Humalaisen silmät näkevät ympärillään huvittavia yksityiskohtia. Humalaisen aivot tuottavat milloin mitäkin pälkähdyksiä, jotka heti sanotaan ääneen. Kuka puhuu nopanpeluusta, kuka tyttöystävälle soittamisesta, kuka muuten vain rakkauden tarpeestaan. Omalle puheelle raivataan tilaa huitomalla toiset hiljaiseksi.

Esityksessä lauletaan myös muutama laulu. Linda Salmi ja Mari Lamminpää esittävät oivallisesti muutamaa sivuhenkilöä. Sen sijaan kertojan roolin tarpeellisuutta en oikein ymmärtänyt. Ehkä nähdyt asiat olisi hoksannut ilman sitäkin.

Raameihin:

Reetta Onkeli, Ilonen talo. Dramatisointi Mika Terävä. Ohjaus Tarja Saikkonen. Esitys Anjalankosken teatterissa 5.11.2006. Pääroolissa Minna Mikkola.

Ilonen talo esitettiin vastikään kolmiosaisena televisiodraamana ylen ykkösellä.

Mikko Rimminen, Pussikaljaromaani.  Dramatisointi Jerker Polso. Ohjaus Piia Kleimola. Päärooleissa Jari Lukkari, Sami Lahtinen ja Janne Priha. Ensi-ilta Kuusankosken teatterissa 3.11.2006.

• Mikko Rimminen

Naisten kanssa saunassa Kasarminmäellä

Ilkka Kylävaara, Naisten sauna. Ohjaus Eeva Vauhkonen. Esitys Kouvolan Kasarminmäellä Mikä? Teatterissa la 19.11.2005. Rooleissa: Minna Haapasalo, Nina Rokka, Anna Hasanen, Heidi Lindström, Pirkko Virén ja Seppo Pöntinen. Lavastus ja tarpeisto Anna-Kaisa Miinalainen.

Kun kuuntelin Naisten saunan repliikkejä, niin ensimmäiseksi tuli mieleen, että niiden kirjoittajan täytyy olla mies. Näinhän onkin. Tekstin on kirjoittanut Ilkka Kylävaara. Joten kyseessä on miehinen näkökulma naisiin ja naisten juttuihin.

Sillä mielestäni naisten kesken ei niinkään puhuta navan alapuolisten elinten pituuksista tai paksuuksista. Huomattavasti mielenkiintoisemmaksi koetaan päänsisäiset jutut, ja se mitä tulee suusta ulos. Tai se miksi miesten suusta ei tule juuri mitään ulos.

Mikä? Teatterin naiset olivat kuitenkin tarttuneet Kylävaaran tekstiin ja esittivät tämän miesten kuvan naisista. Saunaillassa puhutaan muun muassa firman johtajasta ja tämän haaremista sekä naisten mahdollisuudesta edetä urallaan reittä pitkin.

Naiset erottuivat toisistaan hyvin ikänsä, tyylinsä ja elämäntilanteensa perusteella

Illan ja koko esityksen kohokohta oli kuitenkin miesstripparin sisääntulo. Seppo Pöntisen riehakkaasti esittämä strippari huvitti yleisöä ja antoi koko taiteenlajiin uuden näkökulman. Strippauksen ei tarvitsekaan olla haudanvakavaa, vaan sehän on yksi komiikan laji.

Tosin väliajan jälkeinen sidontajakso olisi tarvinnut jotain lisäsävyä tai sitä olisi voinut lyhentää. Nyt Pöntinen joutui yksin tuoliin kahlittuna pitämään melkoisen tosin yleisöä näpeissään. Tämä ei ole helppo kohtaus minkään tason näyttelijälle.

Onneksi esitys ei turhan paljon alleviivaa tekstin mahdollistamaa ronskiutta. Makkaranpötköä tosin tämän tästä heilutellaan, mutta koko aiheeseen suhtaudutaan enimmäkseen huvittuneesti. Miehille ja näiden elintärkeydelle kun voi ihan vapautuneesti jopa nauraa.

Naisten sauna on varmaan hyvä lähtölaukaus esimerkiksi pikkujoulun viettoon. Jos navan alapuolisia puheita ei kestä ollenkaan, niin tuolloin Naisten sauna ei ole hyvä valinta. Esitystä ei suositella myöskään lapsille.

Saako ihmisen pakottaa tottelemaan?

Kerstin Johansson i Backe, Näkymätön Elina. Dramatisointi ja ohjaus Inkeri Rosilo.

Visuaalinen suunnittelu Tua Hautamäki. Nimiroolissa Mea Surakka. Esitys Kuusankosken teatterissa 16.10.2005.

Kuusankosken teatterin suomalainen kantaesitys näytelmästä ”Näkymätön Elina” on hyvä valinta. Aihe on tärkeä ja esittäjien ote siihen vakava. Hyvä valinta on myös pääosan esittäjä Mea Surakka. Hän näyttää suorastaan elävän yksinäisen Elinan osan.

Elinalla on herkkä oikeudentaju. Kun opettaja vaatii häneltä tottelevaisuutta ja anteeksipyyntöjä, vaikka hän ei mielestään ole tehnyt mitään väärää, Elina ei pyydä anteeksi. Alkaa tahtojen taisto.

Näytelmä kuvaa tätä tahtojen taistelua. Näytelmän 10-vuotias Elina ei alistu opettajan pompoteltavaksi vaan ryhtyy kapinaan. Kyse on voimakastahtoisen lapsen oikeudesta saada pitää kiinni itsekunnioituksestaan ja kysymys on myös siitä, onko opettajalla oikeus murtaa tämä lapsi?

Jääkö opettajan silmätikku yksin?

Lapsi on melko avuton, jos opettaja ottaa hänet silmätikukseen. Muut lapset katselevat pulpettiinsa tai naureskelevat opettajan heitoille. Näin ilmeisesti käy aina, ainakin aluksi. Mutta tuleeko yhteisö milloinkaan eristetyn avuksi?

Näytelmä on sijoitettu ruotsinsuomalaiseen ympäristöön ja aikaan noin 100 vuotta sitten. Tuskin nykyisin kuvatunlainen opettaja voisi kauan jatkaa toimintaansa?  Tosin opettajan keinot, kuten kenen tahansa kiusaajan keinot, voivat olla niin hienovaraisia, että niihin ei edes nykylainsäädännöllä pääse käsiksi.

Näytelmän opettaja on tietenkin esimerkkitapaus, jota voi soveltaa mihin hyvänsä yhteisöön. Joku koulukiusaaja voi käyttää samoja menetelmiä, työpaikoilla käytetään samanlaisia aseita. Jos jollakulla on valta toisten yli, hänen on muita helpompi käyttää väärinkin tuota asemaansa.

Milloin yhteisön on tultava avuksi?

Näkymätön Elina on erinomainen näytelmä kaikenlaisia yhteisöjä varten. Koska se on kuitenkin sijoitettu kouluun, niin toivottavasti mahdollisimman moni luokka käy sen katsomassa. Sillä todennäköisesti tämän näytelmän jälkeen luokassa keskustellaan.

Kun nykyisin puhutaan koulukiusaamisesta ja siitä, että muut lapset antavat sen tapahtua, niin Näkymätön Elina on erinomainen puheenvuoro myös tähän asiaan.

Koululaisetkin voivat pohtia sitä, mikä on ihmisen vastuu, jos hän näkee tällaista tapahtuvan? Voiko sitä katsoa läpi sormiensa, voiko sille kääntää selkänsä?

Kiusaaja voi olla opettaja, oppilas, työkaveri, esimies, naapuri, milloin kukakin. Myös kiusatuksi voi joutua opettaja, oppilas, työkaveri, esimies, naapuri. Näkymätön Elina pakottaa ottamaan vastuuta. Näytelmä sanoo, jos näet jotakuta kiusattavan, älä katso läpi sormiesi vaan puutu asiaan.

Verkkainen esitys

Kuusankosken esityksen alkupuoli oli paikoin turhankin verkkainen. Samantapaiset tilanteet toistuivat, vuoroin oltiin Elinan kotona, koulussa tai mielikuvitusta kiehtovalla suolla.  Selkeä ja toimiva lavastus olisi mahdollistanut nopeammatkin paikkojen vaihdot.

Kaikki näyttelijät toimivat hyvin yhteen, vaikka suurin osa oli lapsinäyttelijöitä. Auli Kallio loi hyvin uskottavan kalsean opettajatyypin. Suon henget olisivat voineet liikkua enemmänkin, kun kerran henkiä olivat.

Väliajan jälkeen tempo tuntui vaihtuneen, sillä tuolloin esitystä alkoi seurata suorastaan mykistyneenä. Ja loppujen lopuksi Näkymätön Elina palkitsi katsojansa vahvalla tunne-elämyksellä. Tuntui liikuttavalta, että edes näytelmässä jokin asia päättyy hyvinkin.

Saara Markkanen monessa roolissa Kuusaalla

Mark Twain, Prinssi ja kerjäläispoika. dram. Sirkku Peltola, ohj. Mari Kahri, musiikki Iikka Kahri. Esitys Kuusankosken teatterissa 19.6.05

Kuusankosken teatterin kesänäytelmä esitettiin pääsosin lasten voimin. Sekä Hylkylän köyhälistö että kuninkaanlinnan väki koostui lähinnä toisella kymmenellä olevista tytöistä.

Niinpä aikuisnäyttelijät Matti Kalevi Pasi ja etenkin moniroolinen Saara Markkanen nousivat helposti esiin. Pasi esitti kerjäläispojan ankaraa juoppoisää ja Saara Markkanen kuningasta, airutta, jälkeenjäänyttä köyhimystä, ritaria ja tämän veljeä, Sokko-Raakkua, erakkoa ja mahdollisesti vielä jotain muuta.

Markkasen työskentelyä olikin ilo katsella. Oikeastaan suorastaan odotin hänen esiintuloaan eri kohtauksiin. Markkanen oli niin joka solullaan mukana kulloisessakin kohtauksessa, että varmaan hän oli hyvä esimerkki näyttelijäntyöhön eläytymisestä myös nuorille näyttelijöille.

Toinen hyvä asia Kuusaan esityksessä olivat reippaat ja vaihtelevat joukkokohtaukset. Niissä kaikki näyttelijät pääsivät esiin ja niiden avulla luotiin miljöötä, milloin kuninkaan linnaa milloin Hylkylän tienoota.

Itse tarina, prinssin ja kerjäläispojan roolien vaihto, oli varmaan monelle tuttu ennestään, joten Markkasen eri roolien tapaiset piristysruiskeet olivat tähän melko pitkään esitykseen tuiki tarpeellisia.

—-

Tankki täynnä koko syksyksi

Neil Hardwick – Jussi Tuominen, Tankki täyteen. Dramatisointi Outi Keskevaari. Ohjaus Piia Kleimola. Musiikki Hugo Mullqvist ja tanssiorkesteri Rantojen miehet.

Esitys Kuusankosken teatterissa 8.11.2009.

Kuusankosken teatterin Tankki täyteen on netin mukaan loppuunmyyty lähes koko syksyksi. Menestyksen salaisuus on varmaan tarinan vuosikymmenten takainen menestys televisiosarjana.

Ilmeisesti esityskin pyrkii sarjanaikuisiin nostalgisiin tunnelmiin. Eletään kituvalla huoltamolla, jossa yhä harvempi asiakas poikkeaa tilaamassa tankkiaan täyteen. Asiakkaat ja seudun nuoriso suunnistavat läheiseen kaupunkiin.

Sekä aihe että esityksen rytmi veivät ajatukset menneeseen. Kiirettä ei ole kellään, ei myöskään kohtauksesta toiseen siirryttäessä. Musiikkinumerot sentään siivittivät verkkaisia siirtymiä. Musiikki tarjosikin esityksen parhaita paloja.

Tavallaan aihe on myös ajankohtainen, eletäänhän lama-Suomessa. Mutta kun asioista ei puhuta tosissaan vaan ikään kuin vitsiä vääntäen, ei perheen ahdinkoon oikein uskonut. Mietin sitäkin oliko kyseessä komedia, farssi, pakinoiva kuvaelmasarja vai mikä?

Näyttelijät jutustelevat ihan mukavasti ja suutahtavat toisilleen aina kun aihetta ilmaantuu. Mutta mikä oli esityksen viesti, sitä en valitettavasti oivaltanut.

Ritva

Tarinaa taivaissa ja maan päällä

Mielelläni. Taivaallinen komedia III. Teksti Sofia Wandermaa. Ohjaus Heidi Lindström. Esitys Mikä? Teatterissa 18.4.2009.

Kouvolan Kasarminmäellä sijaitseva Mikä? Teatteri saattaa nyt päätökseen Sofia Wandermaan kirjoittaman kolmiosaisen Taivaallinen komedia –sarjan. Kaikissa sarjan osissa on ihmisten lisäksi ollut henkilöinä ainakin Jumala ja enkeleitä. Lisäksi muistaakseni kaikissa esityksissä on käytetty elävien henkilöiden lisäksi videotekniikkaa.

Kolmas osa eli Mielelläni kertoo Mielin ja Sielun kamppailusta. Oikeastaan vain Annika Korpela Mielinä kamppailee eli rehkii melkoisesti saadakseen ihmiset innostumaan tarjouksistaan. Sielu eli ilmeisesti Jumalan edustaja tässä näytelmässä ei kamppaile mistään vaan markkinoi rauhallista, taivaallista oleilua. Janne Järvisalo esitti Sielua.

Näytelmä rakentui kahden kerroksen varaan. Taivaalliset puhuivat omaa tarinaansa ja maan asukkaat omaansa. Taivaallisten tarina oli enimmäkseen filosofointia siitä, mitä ihmisten pitäisi tehdä. Ihmiset puolestaan elivät elämäänsä, he esittivät näytelmän kohtauksia, heidän tarinansa oli kiinnostavampi.

Noora Seppälä ja Tina Koski esittivät nuoria niin luontevasti, että heitä olisi kuunnellut pitempäänkin. Myös Ari Kelinin ja Ritva Muhosen esittämä keski-ikäinen pariskunta oli kiinnostava. Samoin Kelinin ja Simo-Pekka Patrikaisen urheiluhullut miehet olivat hauskoja ja Patrikaisen esittämä tärkeilevä Tumppi mitä mainioin.

Mikä? Teatteriin oli lavastettu nurkkakarsina sekä Mielille että Sielulle. Sieltä he sanailivat toisilleen. Ihmiset elivät olohuone-elämäänsä näyttämön keskellä, valoilla ohjattiin katsojan huomio haluttuun paikkaan. Mikä? Teatterin pieni intiimi tila sopi hyvin tähän näytelmään.

Ritva Sorvali

Totisesti-näytelmän sanoma jäi tajuamatta

Totisesti, taivaallinen komedia II. Käsikirjoitus Sofia Wandermaa, ohjaus Eeva Vauhkonen. Esitys Mikä? teatterissa 10.11.2007.

Näytelmä Totisesti on toinen osa Mikä?Teatterin menestysnäytelmälle Lisää elämää, joka esitettiin noin vuosi sitten. Käsiohjelman mukaan kyseessä on kuitenkin itsenäinen osa. Tulossa on vielä kolmaskin taivaallinen komedia.

Pidin ykkösosasta eli Lisää elämää näytelmästä, mutta minun täytyy myöntää että en tavoittanut tämän kakkososan ideaa tai sanomaa. Näyttelijät panivat parastaan, he esittivät Totisesti-näytelmän ilmeikkäästi ja vaihtelevasti, mutta mistä ihmeestä oikein oli kysymys?

Vähitellen käy ilmi, että kyseessä on perhe, jossa on kaksi aikuista lasta ja lasten ystäviä. Näytelmässä on myös Jumala ja Batman. Näytelmän henkilöt tapailevat samaisen kahvipöydän ääressä useammankin kerran, milloin juodaan aamukahveja, milloin juhlitaan synttäreitä.

Näytelmässä puhutaan paljon. Puhutaan ihmisenä olemisesta ja oman tiensä löytämisestä, rakastamisesta. Ehkä yksi tekstin perusongelma onkin liika puhe, kun näytelmässä kuitenkin pitäisi luoda toimintaa.

Erityisesti perheen tytär Milse toimii puhemoottorina ja yrittää saada muitakin pohtimaan elämäänsä. Janika Niemi esittää Milseä todella eloisasti. Miehet, Jaakko Pasin esittämä Johan ja Petteri Tykän Markus, suhtautuvat tytön paasaukseen hieman vältellen.

Jonkinlainen piristysruiske singahtaa lavalle, kun Milsen entinen koulukaveri Roope Ohlsbon ilmaantuu kehumaan hyvin sujuvia bisneksiään. Seppo Pöntinen ja Ritva Muhonen esittävät perheen vanhempia ja Pirkko Virén Milsen kummitätiä.

Alkupuolella onnistuin vielä jotenkin pysymään kärryillä, mutta loppupuolella kerta kaikkiaan tipahdin kyydistä. Sääli, sillä kaikki sujui lavalla tavallaan luontevasti, ainoastaan esityksen punainen lanka pysytteli piilossa.

Ritva Sorvali

Vuoriston kaunotar sopii Mikä? Teatteriin

Martin McDonagh, Vuoriston kaunotar. Käännös Sami Parkkinen. Ohjaus Aliisa Laine ja Eero Hasu. Ensi-ilta Mikä?Teatterissa 7.11.2009.

Näytelmä Vuoriston kaunottaren kuvaamasta köyhästä irlantilaisesta maaseudusta sopii mitä mainioimmin Mikä?Teatterin askeettisiin tiloihin. Lavastusta ei ole paljon tarvittu, ei etenkään kun koko ajan ollaan näytelmän naisten keittiössä. Valitut musiikkiosuudet täydentävät tunnelmia ja tilanteita.

Ritva Muhonen loistaa ilkeänä ja katkeroituneena äitinä, Heidi Lindström äitiinsä sidottuna olemiseen kyllästyneenä ja tuskastuneena tyttärenä sekä naapurin pojat Jyri Turunen ja Jaakko Pasi kylästä pois pyrkivinä normaalin oloisina nuorina miehinä. Kaikki näyttelijät ovat vakuuttavia ja samalla luontevia rooleissaan.

Teen juomisella ja keksien syömisellä henkilöt nokittelevat toisiaan. Äiti esittää huonompikuntoista kuin onkaan ja kerjää palveluja. Tytär näkee tämän pelin läpi. Äiti yrittää estellä tyttären irtiottoyrityksiä muun muassa hävittämällä tälle tulleita viestejä. Äiti punoo aitaa tyttärensä ja muun maailman välille.

Vuoriston kaunotar kertoo kuinka nuoren ihmisen mielenterveys ja elämänusko voidaan tuhota jo ennen kuin tämä on päässyt irti lapsuudenkodistaan. Teksti kertoo myös siitä, kuinka ihminen voidaan leimata tietyllä sairaudella ja kuinka kodin roolimallit tavallaan siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Vanhemmat ovat paljon vartijoina saattaessaan nuoriaan maailmalle.

Irlantilaisten nuorten on lähdettävä töihin Englantiin tai Amerikkaan. Tämä koetaan tavallaan mahdollisuutena mutta myös nöyryyttävänä, sillä työt ovat ainakin aluksi raskaita ruumiillisia töitä. Irlantilainen maaseutu tuntuu hyvin suomalaiselta ja ihmisten asenne esimerkiksi Englantiin muistuttaa suomalaisten asennetta Ruotsiin.

Vuoriston kaunotar on hyvä valinta Mikälle. Etenkin näin laman tiimellyksessä se on suorastaan erinomainen valinta. Ja Mikä?Teatterin esitys tekee kunniaa tälle hyvälle näytelmälle.

Ritva Sorvali

Taivaasta löytyy vastaus kaikkiin kysymyksiin

Sofia Wandermaa, Lisää elämää. Taivaallinen komedia. Ohjaus Eeva Vauhkonen. Videoroolien ohjaus ja kuvaus Heidi Lindström. Lavastus Elina Mauno ja Eero Hasu. Valomaailma ja tekniikka Heimo Hiltunen. Kantaesitys Kouvolan Kasarminmäellä Mikä? teatterissa 11.11.2006.

Lisää elämää -näytelmän katsomossa istuu kuin taivaassa ainakin. Koko tila on verhottu valkoisella harsolla. Muutenkin kaikki näyttää olevan uutta ja puhdasta. Harson läpi tuikkii tähtiä.

Kotoisuutta tilaan tuovat riepumatot ja kiikkutuolit. Eli vaikka tavallaan ollaan taivaan virallisessa toimistossa, siellä on kotoisen viihtyisää. Viihtyisyyttä lisää sekin, että kaikki roolihenkilöt tassuttelevat villasukat jalassa.

Pomona tässä toimistossa on Ukko. Hän ohjailee leppoisasti sekä maan että taivaan asioita. Hänen agenttinsa lähtevät taivaan toimistosta suorittamaan kuka mitäkin elämäntehtävää maan päälle. Kiperissä tilanteissa he voivat kesken tehtävän pyytää taivaalta neuvoa.

Osa ajasta käytetäänkin maan päältä tulevien ongelmien ratkontaan. Tämän tästä taivaan televisio paukahtaa päälle, ja maan asukki kysyy television kautta neuvoa. Niinpä Ukko ja muut paikalla olevat työntekijät ohjastavat kyselijää.

Näkökulma mahdollistaa viisaat vastaukset

Käsikirjoittaja Sofia Wandermaa on keksinyt oivallisen näkökulman nykyihmisen kysymyksiin: miltä tämä kaikki näyttää taivaan näkökulmasta, ikään kuin vähän kauempaa katsottuna? Kummasti asioihin saakin tällä tavalla etäisyyttä.

Kun näkökulma on noinkin ajattomalla tasolla, ihmisille voi antaa sananlaskujen tapaisia kiteytettyjä neuvoja tyyliin: Ei haukku haavaa tee. Mihin alennukseen ylemmyydentunne voikaan ihmisen johtaa. Maassa maan tavalla.

Taivaan asukkien maan epätoivoisille kysyjille antamat vastaukset ovat kautta linjan mitä syvintä elämänviisautta. Jos ne antaisi jokin muu taho, kyselijä saattaisi närkästyä. Mutta taivaan kuuluukin antaa viisaita vastauksia.

Lisää elämää on monella tavalla ovela nimi näytelmälle. Taivaassa määrätään päiviemme määrä, mutta näytelmän mukaan päivilleen voi antaa enemmän tai vähemmän sisältöä, elämää. Yksinkertaiset kysymykset ovat samalla hyvin syviä kysymyksiä.

Reipas ja innostunut esitys

Näytelmän maallisissa ja taivaallisissa sfääreissä seikkailee puolen tusinaa näyttelijää. He ovat kaikki hyvin asiallisia ja innostuneita tehtävästään, tehtävästään taivaan agenttina ja neuvonantajana. Valkoisiin haalareihin puettuna he ovat ikään kuin jatkuvasti työasussa.

Pääparia Ukkoa ja tämän assistenttia esittävät Eero Hasu ja Ritva Muhonen. Pariskunnan yhteistyö näyttää sujuvan hyvin sekä töissä että kotona. Erityisesti Ritva Muhosen assistentti pysyi koko ajan roolilleen ominaisesti lempeän asiallisena.

Videorooleja on huomattavasti enemmän. Näiden roolien kautta maailman asiat tulevat taivaan tietoon ja samalla katsojat pääsevät tavallaan mukaan ratkomaan niitä.

Joten avoin lapsenmieli matkaseuraksi ja kipin kapin Mikä? teatteriin. Siellä voi yllättäen löytää uuden näkökulman myös aikuisen asioihin. Sillä vaikka lapsenmielisesti ollaan liikkeellä, pohjalla on huoli nimenomaan aikuisista.

——-

——–