Moikka,

Minä olen Minna Roukkio-Taipale. Olen syntyjään Vampulasta, kasvanut Porissa ja tullut Tampereen kautta Kokkolaan muutama vuosi ennen vuosituhannen vaihtumista. Tällä hetkellä meillä asuu mieheni ja pienin kolmesta lapsestani. 

Olen prosessi-insinööri, lempipainotusalueeni oli ympäristötekniikka. Olen ennen ja jälkeen koulujen toiminut useassa eri tehtävässä. Tällä hetkellä toimin LVI-suunnittelijana. 

Politiikkaan lähdin mukaan, kun tunsin että halusin enemmän tasa-arvoa poliittiseen päättöksentekoon. Vihreä liike oli minulle ainoa oikea puolue, koska arvoista ympäristönsuojelu, tasa-arvo ja lapsiperheet ovat minulle lähimpänä sydäntä.   Tärkeysjärjestykseen en halua näitä laittaa, minulle ne ovat samanarvoisia. 

Vapaa-aikani käytän mielelläni käsitöihin. Ompelen vaatteita myös Nuppuspakkauksiin, eli keskosille, ja olen mukana Onnea ry:n toiminnassa mm. hallituksen jäsenenä. Onnea ry järjestää vähävaraisille Kokkolalaisille lapsille syntymäpäiväjuhlia. Lisäksi olen mukana taloyhtiön hallituksessa puheenjohtajana, lasteni koulun vanhempainraadin puheenjohtajana sekä toimin Keski-Pohjanmaan Vihreiden puheenjohtaja. Löydät kaikki luottamustoimet alta.

LUOTTAMUSTOIMET

As Oy Tervanarun hallitus 2016 – 2021, 2021-2023, puheenjohtaja 2022-

Koivuhaan koulun vanhempienraati   puheenjohtaja syksy 2021-kevät 2024

Koivuhaan koulun huvitoimikunta, entinen vanhempienyhdistys 2008-2014, 2018-2024

Keski-Pohjanmaan vihreät   hallitus 2022- puheenjohtaja 2023-

Onnea ry hallitus 2022-

Pohjanmaan jätelautakunta, jäsen 2021-

Kokkolan kaupungin tarkastuslautakunta, 
varajäsen 2021-2022, jäsen 2022-