Tervetuloa katsomaan kuka olen, ja mistä suunnasta katson maailmaa.

Olen 50 vuotta täyttänyt LVI-suunnittelija Keski-Pohjanmaalta. Olen asunut noin puolet elämästäni Kokkolassa. Olen mukana Keski-Pohjanmaan Vihreissä puheenjohtajana sekä  lasten hyvinvointia tukevassa paikallistoiminnassa. 

Historiani esittelen tarkemmin kohdassa ”Minna” – sieltä löydät myös linkin elämäni äänitarinaan Spotifyssa.

Nykypäivän menoa löydät Facebookista ja Instagramista.

”Jonkin on muututtava, jotta elämässä arvokas säilyy ennallaan.”

 

Maria Ohisalo; PJ-päivät 2023

 

Kirjoitukset

Hyvinvointiyhteiskunta elää

Hyvinvointiyhteiskunta perustuu Suomessa sosiaaliseen hyvinvointiin. Suomessa pidetään huoli että kaikki pysyvät mukana, ja kaikilla on mahdollisuus esimerkiksi koulutukseen. Hallituksen toimilla (2024) on kuitenkin murennettu tätä merkittävästi. Teksti on kirjoitettu Talousakatemian kurssille, ja julkaistu myös Vaasan vaalipiirin blogissa 27.3.2024.

Kaavamuutoksen vastustusta

Vastustimme Bolidenin pyytämää kaavamuutosta. Kaavamuutosta tarvittiin meren rannassa olleen jätekasan laajentamiseen, ja korottamiseen. Teksti on julkaistu Keskipohjanmaa -lehdessä 2.3.2024

Pohdintaa äänestämisen vaikeudesta

Hyvän ehdokkaan merkki on myös perinteisten arvojen kunnioitus. Perinteisiä arvoja ovat mm. luonnon ja eläinten arvostaminen, tasa-arvo, muiden ihmisten kunnioitus ja kohtelias puhetapa. Nämä ovat sivistyneen ihmisen merkkejä. Tämä sivistys ei tule yliopistosta, se opitaan (toivottavasti) kotoa. Se on sydämen sivistystä. 

Kotihoidosta asiaa

Miksi hoitajien määrä on niin pieni että he eivät ehdi, tai ennemmin miksei hoitajille anneta aikaa hoitaa.

Vanhempienraadin puolesta kaupungille tehtyjä vetoomuksia

Koivuhaan koulun vanhempienraadin puheenjohtajana olen ollut tekemässä useampia vetoomuksia.Yksi vetoomus oli Koivuhaan koululle haluttu kääntöpaikka. Koulu oli sisäilmaremontin vuoksi evakossa, oppilaan kulkivat busseilla aamuin, päivin. Koulun kyydit lähtivät...