by esa.aalto | 29.5.2020 | Blogi
Valkoposkihanhista on viime aikoina käyty vilkasta keskustelua, mutta harva on ottanut esille ilmastonmuutoksen mahdollista vaikutusta hanhikantaan. Arktiset alueethan lämpenevät nopeammin kuin mikään muu alue Maapallolla. Jäätiköt sulavat ja vesistöjen jääpeitteinen...
by esa.aalto | 29.5.2020 | Blogi
Kolumni Rantapohjassa 28.5.2000 Kaupunki on käynnistänyt asemakaavan laajennushankkeen Haukiputaan Keiskan koulun pohjoispuolella Muurakorvessa. Vastaava asemakaavahanke on piakkoin käynnistymässä myös Haukiputaan Asemakylällä koulun pohjoispuolisella metsäalueella....
by esa.aalto | 9.3.2020 | Blogi
Kolumni Rantapohja-lehdessä 5.3.2020. Oulusta merikaupunki Oulu on syntynyt Oulujoen suistoon ja Merikosken rannoille suistokaupungiksi. Suistoalueen edelleen kehittämiseksi hyväksyttiin viime vuonna Suistokaupunkivisio, jossa sovitellaan yhteen erilaisia intressejä...
by esa.aalto | 9.3.2020 | Blogi
Joulua edeltänyt kolumnikirjoitukseni Rantapohja-lehdessä 5.12.2019. Vähennetään pakkausjätettä! Joulu lähestyy ja useimmat meistä viimeistään suunnittelevat joululahjojen hankkimista. Samalla olisi kuitenkin hyvä muistaa myös ympäristövaikutukset. Ympäristön...
by esa.aalto | 13.9.2019 | Blogi
23.05.2019 00:01 RANTAPOHJAMIELIPITEET Metsä Groupin Kemiin kaavailema jättimäinen biotuotetehdas eli nykyaikainen sellutehdas on herättänyt vilkasta keskustelua puolesta ja vastaan. Tehtaan sanotaan tuovan työpaikkoja, mutta toisaalta sen raaka-aineen hankinnan...
by esa.aalto | 13.9.2019 | Blogi
12.09.2019 00:01 RANTAPOHJAMIELIPITEET Taas on se aika vuodesta, kun valmistellaan kaupungille seuraavan vuoden talousarviota. Tilanne on tälle valtuustokaudelle tuttu: talousarviota ei saada tasapainoon. Nykyisellä veroprosentilla tulot riittävät kattamaan juoksevat...
Viimeisimmät kommentit