Kuukausi: kesäkuu 2021
-
Ihan kelpo henkilökohtainen vaalitulos ilman kampanjaa
Juuri käydyissä kuntavaaleissa itseltäni jäi henkilökohtainen kampanja käymättä. Yksinkertaisesti muuta mielestäni tärkeämpää tekemistä oli niin paljon, etten ehtinyt kampanjaa juuri ajatellakaan. Yhtään kampanjamateriaalia en tehnyt. Paperia siis ainakin säästyi. Jaettavaa krääsää minulla ei ole yleensä ollut muutoinkaan. Myöskään yhtään henkilökohtaista lehtimainosta, tienvarsimainosta, valotaulumainosta, somemainosta, televisio- tai radiomainosta tai muutakaan sellaista ei laittanut. Vaalitilaisuudet ja muu…
-
Kestävää liikkumista on edistettävä myös haja-asutusalueilla
Kestävän kaupunkiliikkumisen suunnitelma oli 8.6.21 hyväksyttävänä yhdyskuntalautakunnassa. Mielestäni suunnitelma oli hyvin ja perusteellisesti laadittu ja olisi ollut hyväksyttävissä sellaisenaan. Suunnitelma on laadittu EU:n SUMP-konseptia soveltaen ja siihen on saatu Traficomin liikkumisenohjauksen valtionavustusta vuoden 2020 hankehaussa. Yllättäen suunnitelmassa seuraava lause ei kelvannutkaan kaikille ja sitä esitettiin poistettavaksi: ”Maaseutumaisten alueiden uusi asutus keskitetään pääosin kyläkeskusten yhteyteen. Uusi…