I’m back! Kolmen vuoden hiljaisuuden jälkeen olen saanut hankittua uuden version nettisivustani, jolla on myös uusi osoite, ja vihdoin muistin myös tulla kirjoittamaan tänne jotakin!
Edellisten tekstien linjoilla kerron taas viimeisimmästä elokuvaelämyksestäni Finnikinon pehmeillä penkeillä. Kävin eilen serkkuni kanssa (terveisiä K:lle!) katsomassa uusimman Blair-vitsin, jonka ensi-ilta oli 16.9.2016. Trailerin katsottuani odotukset olivat kovat. Varustauduin iltaan tietysti noitapilleillä, viinikumimadoilla ja salmiakkikalloilla 🙂
Ensinhän tuli legendaarinen Blair Witch Project vuonna 1999. Se upposi vastaanottavaiseen mieleeni kuin kirves pohkeeseen. Elokuva avasi tarkoituksellisen amatöörimäisesti käsivaralta kuvattujen ”dokumenttielokuvien” (ja niiden parodioiden) ryöpyn, joka ei lainkaan himmennä edelläkävijän sädekehää. Filmi on edelleen suosikkieni TOP 5:ssa. (Kärjessä on myös mm. jähmettävä Descent vuodelta 2005, mutta vain ykkösosa. Kakkonen pilasi kaiken.)
Heti seuraavana vuonna julkaistiin Book of shadows: Blair Witch 2, josta en muista mitään – en edes sen verran, näinkö sitä vain en! – enkä kommentoikaan turhaa väliosaa sen enempää.
”Found footage” -idealla on toteutettu myös uusin Blair Witch. Erona edellisiin on teknologian huima kehitys: kuvamateriaalia kertyy nyt videonauhojen lisäksi kuulokekameroista sekä trendikkäästä nelikopterista eli dronesta. Työtapa ei edelleenkään tunnu kuluneelta, vaan valottaa tasapuolisesti kaikkien henkilöiden näkökulmia. Joitakin selän takana tapahtuvia asioita katsojan ei kuulukaan nähdä. Nelikopteria olisi kyllä voinut hyödyntää enemmänkin, vaikkapa näyttämällä laajemmin syksyisiä maisemia kuten Bodom-elokuvassa (jonka katsoin viikko sitten).
Joukko nuoria lähtee hyvin varustautuneina virkistävälle elämysmatkalle Black Hills -metsään. Yhtymäkohtana ykkösosaan on 20 vuotta sitten kadonneen siskon epätoivoinen etsintä. Paikallista maalaislegendaa valotetaan sopivassa määrin. Blair Witch on siis Blair-nimisessä kylässä noitana lynkattu nainen. Skeptiset kaupunkilaiset naureskevat paikallisten oppaiden vakavuudelle, mutta auringon laskettua alkaa todellakin tapahtua. Juoni on niin arvattava, että katsojaa hymyilyttää. Aidot säpsyt ovat tällaisella vanhemmalla, paatuneella katsojalla harvassa, mutta se ei ole genrelleen uskollisen käsikirjoituksen vika.
Metsässä kuuluvat yölliset äänet muistuttavat meteliä, jonka Jyväskylän suorittamat avohakkuut kaupungin eteläosassa saivat aikaan ikkunani alla aamukuudesta iltakymmeneen kolmisen vuotta sitten. Maasto näyttää todellakin siltä, että puuston ensiharvennus on jäänyt tekemättä jo sata vuotta sitten. Suomalaisittain miljöö on kuitenkin varsin kodikas ja kansallispuistomainen.
Lavastus on tehty aika pienellä budjetilla. Pusikosta löytyvä bilekämppä olisi nimittäin kiireesti kunnostuksen tarpeessa. Ehkä remonttiin saisi kotitalousvähennystä? Myöskään talon viemäröinti ei menisi läpi mistään jätevesilain pykälästä, mutta kiitettävästi elokuva syventää ensimmäisen osan antamaa kuvaa tapahtumapaikasta.
Kokonaisvaltaisen elokuvaelämyksen vain kruunasi lämmin syyssade pimeillä kaduilla. Maltoin kuitenkin olla ajamatta pyörällä metsään, tiedä mitä siellä olisi tullut vastaan…
Elokuva täytti odotukset, ja suosittelen sitä kaikille kauhun ystäville. Kiinnostuneille lisätietoa tarjoaa trailerin lisäksi elokuvan kotisivu. Tervemenoa katsomaan! (Ei herkkäluontoisille, sorry.)