Kuvitelkaa mielessänne 45 litran tynnyri. Kuvitelkaa se täyteen verta. Niin paljon olen luovuttanut verta SPR:n Veripalvelun Jyväskylän toimipisteessä. Tänään nimittäin saavutin sadannen veripussin merkkipaalun! Kuulemma saan myöhemmin siitä hyvästä kutsun verenluovuttajien vuosijuhlaan sekä SPR:n hopeisen kunnialaatan. Ajankohta riippuu pandemiasta, kuten kaikki muukin nykyään.

Aloitin tuon ”hyväntekeväisyyden” jo 18-vuotiaana, silloinkin joulun alla. Siihen aikaan Veripalvelu vielä toimi Sädesairaalan viereisessä pikku rakennuksessa. Luovutuksia kirjattiin paperikorttiin, joka täytyi muistaa pitää mukana käynnillä. Vähän aikaa veritoimisto oli Väinönkadullakin, sitten Ilmarisenkadun ja Kalevankadun nurkassa pitkään. Tänä syksynä Veripalvelu sai upouudet tilat Kolmikulman länsireunalta. Nykyaikaa ovat sähköinen ajanvaraus ja terveyskyselyn täyttäminen etukäteen. Mukavat kiitoskahvit bostonkakkuineen ovat säilyneet kaiken aikaa kuvassa.

Opiskeluvuosina tuli vähän pidempiä taukoja käyntien välillä, mutta enimmäkseen olen antanut pussillisen niin usein kuin saa. Tällä hetkellä naisten luovutusväli on vähintään 90 vrk, 1990-luvulla vain 60 vrk. Hemoglobiinini painuisi lähelle luovutuksen minimirajaa 125 g/l, ellen söisi Veripalvelun tarjoamaa rautakuuria luovutuskäynnin jälkeen. Vasemman kyynärtaipeen laskimo on vuosien varrella jo aika arpeutunut, mutta aina sinne on neula saatu tuikattua.

Ihmeempiä kommelluksia ei luovutusreissuilla ole sattunut. Kerran tosin lähdettiin kaverin kanssa veritoimistosta reippaasti pyöräilemään ylös Yliopistonkatua. Seuralaista alkoi kuitenkin heikottaa, ja mentiin istumaan suihkulähteen viereen. Kaveri pyörtyikin siihen penkille dramaattisesti ja meni ihan värittömäksi. Sain hänet virkoamaan nostamalla jalkoja koholle, ja jatkossa otettiin kotimatkat rauhallisemmin. Verenluovutuspäivänä ei muutenkaan pidä urheilla, saunoa eikä naukkailla alkoholijuomia. Verimäärän tilapäinen aleneminen pitää toki korvata juomalla vähän tavallista enemmän.

Toivottavasti kroppa kestää mahdollisimman pitkään ja saan jatkaa harrastukseni parissa kohti seuraavia tavoitteita. Ehkä tavataan joku päivä veritoimistolla?

 

Rauhallista joulua ja parempaa uutta vuotta 2021!

Tonttu