Kuntapoliittinen urani alkoi kaudella 2009 – 2012, kun minut valittiin silloisen tarkastuslautakunnan varajäseneksi. Pääsin jonkin verran tuuraamaan varsinaista jäsentä Maija Örnmarkia, sattuvasti esimerkiksi jouluaterialla. Kuluvalla kaudella 2017 – 2021 toimin varsinaisena jäsenenä. Kun aloitimme reilut kolme vuotta sitten, kerralla vaihtuivat niin kaupunginreviisori, lautakunnan puheenjohtaja kuin koko lautakunta muutenkin yhtä jäsentä lukuun ottamatta. Aloitimme siten jokseenkin puhtaalta pöydältä lautakuntatyöskentelyn ja loimme yhdessä toimintatapamme.

Olen ollut harvinaisen vaitonainen tästä luottamustehtävästä, sillä toiminta on luonteeltaan erilaista kuin muissa lautakunnissa. Puoluepolitiikka ei näy tässä lautakunnassa mitenkään, tai no ehkä se välillä vilahtaa esiin muutamana kuluneena vitsinä esimerkiksi keskustan vetovoimasta. Me emme äänestä linjauksista emmekä hae eturyhmien suosiota. Tarkastuslautakunta on hallinnollisesti itsenäinen toimielin, joka hoitaa tilintarkastajien kanssa kunnan ulkoista valvontaa. Keskeneräisiä prosesseja ei uutisoida eikä niistä lörpötellä epävirallisestikaan.

Muut lautakunnat, samoin kuin valtuustokin, suuntaavat tavoitteensa lähitulevaisuuteen ja joissakin asioissa myös valtuustokautta pidemmälle ajanjaksolle. Luonnollisestikin niiden käsittelemät aiheet ovat – ja niiden kuuluukin olla – median ja kuntalaisten mielenkiinnon ja värikkään keskustelun kohteena. Milloin tapetilla ovat kyläkoulujen lakkauttamiset, milloin oikeus päivähoitoon, milloin taas urheilijan muistomerkki tai kaavoitusnimbyily.

Tarkastuslautakunnan työskentely puolestaan on perinteisesti ollut retrospektiivistä: käymme kalenterivuoden aikana läpi tietyt arviointikohteet, ja seuraavana keväänä annamme valtuustolle arviointikertomuksen havainnoistamme. Tämän ”väärin sammutettu” -viisastelun lisäksi olemme kehittäneet nopeampaa reagointia: esimerkiksi viime vuoden vanhuspalveluskandaalien aikaan meilläkin tehostettiin hoitokotien tarkastuksia, ja keskustelimme useaan otteeseen alan viranhaltijoiden kanssa. Todistimme reaaliajassa toimialan ripeää tarttumista valvonnan puutteisiin ja tarvittaessa myös interventioita ongelmien ilmetessä.

Nykyisessä sanastossa tarkastuslautakunta ei enää tee pelottavia ”tarkastuksia” vaan arviointikäyntejä kunnan eri toimialoille. Käytännössä ne ovat (tai olivat ennen pöpökauhua) parin tunnin rennohkoja vierailuja esimerkiksi liikelaitokseen, terveyskeskukseen tai vastaavaan toimipisteeseen. Saamme johtoportaalta vastauksia ennalta lähettämiimme kysymyksiimme, mutta voimme esittää myös spontaaneja lisäkysymyksiä. Inkvisition tunnelma on kaukana näistä tapaamisista. Nykyinen lautakunta on lisännyt myös henkilöstön kuulemista saadaksemme laajemman kuvan työyhteisön toiminnasta. Samalla olemme saaneet tutustua esimerkiksi Ristonmaan paloaseman ja kaupunginteatterin tiloihin.

Mutta nyt  tuo jännittävä kenttätyö on katkolla. Kuten monet muutkin tahot, myös lautakuntamme on keväästä saakka kokoontunut etänä Teams-järjestelyin. Kokoukset ovat sisällöltään aika lailla samanlaisia kuin ennenkin, mutta emme tietenkään saa niistä matkakorvauksia ja mikä harmillisinta, kokouskahvit on kunkin hankittava omalla kustannuksellaan. Ikävöin kaupungintalon meheviä voileipiä appelsiinimehun kanssa, vaikkakin aikaa säästyy kokouspaikalle matkaamiselta.

Tämän syksyn kovin juttu on kuitenkin lisätyöntekijän rekrytointi reviisori Tarja Saarelaisen alaiseksi: vuosien väännön jälkeen saimme avuksemme kaupunkitarkastaja Anne Kettusen! Tarkastuslautakunta on ollut monen valtuustokauden ajan aivan lapsipuolen asemassa, kun virkojen perustamisesta on väännetty kättä. Tämä Jyväskylän miljardibudjettiin nähden pieni investointi tehostaa nyt ulkoista valvontaa ja parhaimmillaan tuottaa myös säästöjä, jos kaupungin toiminnasta löytyy tyhjäkäyntiä ja tehostamisen varaa tai esimerkiksi hyödyntämättömiä valtionosuuksia. Edessä oleviin haastaviin aikoihin tämä osaltaan tuo luottamusta. Raportoin myöhemmin aiheesta lisää.