2017 Kunnallisvaaliehdokas

 

Sirkka Timonen

 

Oulun kaupungin valtuustoon!

Tue Sirkan kampanjaa täällä!

 

 

 

Olen tavattavissa Rotuaarilla

torstai 6.4. klo17-19
perjanta 7.4. klo17-19
lauantai 8.4. klo 14-17

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen toista kertaa kuntavaaliehdokas Oulussa.

Minulle tärkeitä asioita ovat lapsiperheiden hyvinvointi ja ennaltaehkäisevä työ. Puolustan subjektiivista päivähoitoa kaikille lapsille. Oulussa on laadukas päivähoito ja ammattitaitoiset työntekijät. Työskentelen päivittäin lasten kanssa.

Toinen tärkeä asia on vanhusten hoito ja erityisesti kotihoitoon on panostettava. Kodeissa käyvät työntekijät eivät ennätä muuta kuin hoitaa kiireellä välttämättömät tehtävät. Omaishoitajat kaipaavat tukea jaksamiseen.

Saattohoito kaipaa koulutettuja ammattilaisia vierellä kulkemaan elämän viimeisillä hetkillä.

Monikulttuurisuus on arkipäivää Oulussa. Suvaitsevaisuus ja toisen ihmisen arvostaminen ovat minulle sydämen asia. Me olemme kaikki erilaisia, mutta ihmisiä kaikki. Erityislapsille ja heidän perheelle annettava sekä taloudellinen että konkreettinen tuki ovat välttämättömiä vanhempien jaksamisen kannalta. Päiväkotien ja koulujen isot ryhmät eivät sovi kaikille lapsille. Toki mallioppimisen on todettu hyväksi, mutta monet lapset ja nuoret eivät pysty keskittymään suurissa ryhmissä. Yksilöllistä koulupolkua niitä tarvitseville ja pienempiä ryhmiä puolustan.

Sitten hieman itsestäni. Olen 57-vuotias Vihreä aktiivi. Olen syntynyt Kestilässä ja muuttanut Ouluun yli kolmekymmentä vuotta sitten.  Minulla  on kolme lasta ja kymmenen lastenlasta. Koulutukseltani olen lähihoitaja ja työskentelen lasten parissa Oulun kaupungin päiväkodissa. Erityislasten asema ja heidän tukeminen päivähoidossa on minulle tärkeää ja olen juuri käynyt Lasten ja nuorten erityisohjaajakoulutuksen, jotta sain lisää työkaluja työhöni päiväkodissa.

Toisten pyyteetön auttaminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Olen muun muassa ollut tukihenkilönä down-lapsen perheessä kaksikymmentä vuotta ja toiminut Mannerheimin Lastensuojeluliiton puhelimessa viisi vuotta. Politiikkaan lähdin mukaan, koska haluan vaikuttaa asioihin ja muuttaa maailmaa tasa-arvoisemmaksi ja empaattisemmaksi. Eriarvoisuuden poistaminen on minulle yksi tavoite, jonka eteen olen valmis tekemään töitä.

Pidän tärkeänä lasten, vanhusten ja vammaisten asioiden ajamista, sillä he eivät pysty aina itse puolustamaan omia oikeuksiaan.

Yleensä minun sympatiani ovat heikompien puolella. Vammaiset, lapset ja sairaat vanhukset tarvitsevat ihmistä, joka vie heidän asioitaan eteenpäin. Ihmistä, joka puolustaa heitä ja muistuttaa päättäjiä tasa-arvosta ja kaikkien ihmisten oikeudesta tulla kuulluksi ja nähdyksi.

Sirkka, aina lähellä ihmistä!

Sirkka, aina lähellä ihmistä!

 

 

 

Kuulun ev.lut seurakuntaan ja olin ehdolla edellisissä vaaleissa. Seurakuntavaalien ehdokaskuva.(Keräsen Kuvaamo)

Kuulun ev.lut seurakuntaan ja olin ehdolla edellisissä vaaleissa. Seurkuntavaalien ehdokaskuva.(Keräsen Kuvaamo)

 

 

 

 

Tapahtumia matkan varrelta

Tapahtumia matkan varrelta

 

 

Sirkka Timonen-1A

 

 

 

Tule juttelemaan kun tavataan!

 

1907582_956529014365715_1052966876195222148_n