Ohhoh, vaalipäivästä on kulunut jo… kuusi viikkoa? Se on mennyt todella äkkiä. Vaalitulosta ennakoimatta olin suunnitellut vaalien jälkeiselle viikolle pienen loman kaiken urakoinnin jälkeen. Kävin tapaamassa ystäviä ja sukulaisia eri puolilla Suomea, ja ihastelin kaikessa rauhassa Kansallismuseon esihistorianäyttelyä hienoine koruineen sekä Ateneumin taideklassikkoja. Myös pääsiäinen sujui rauhallisissa ja rauhoittavissa merkeissä.

Kalenteri onkin sen jälkeen päivä päivältä täyttynyt jo syksyyn asti. Paikallisilla vihreillä on ollut paljon kokouksia ja palavereja. Myös puolue koulutti koko maan uusia valtuutettuja ja varavaltuutettuja pari viikkoa sitten Pasilan Heliassa. Osallistuin toki siihenkin, vaikka se tiesi puolen päivän istumista junassa.

Jyväskylän kaupunki järjestää uusille luottamushenkilöille monenlaista koulutusta. Ensimmäisenä projektina on valtuustoryhmien koulutuspäivät naapurikunta Laukaan Peurungassa alkavalla viikolla. Ensimmäisenä varavaltuutettuna saan osallistua varsinaisten valtuutettujen joukossa siihenkin. Ja minulle on jo ilmoitettu, että pääsen oikeasti edustamaan uuden valtuuston ensimmäiseen kokoukseen 5.6.2017! Olenkin kiivaasti neulonut ohuesta Venla-villalangasta ”valtuustohuivia”, jonka ajattelen lämmittävän pitkinä kokousiltoina kaupungintalon juhlasalissa. Kun ei tästä kesän tulostakaan ole varmuutta…

Jyväskylän eri valtuustoryhmät ovat tähän saakka neuvotelleet tiiviisti paikkajaosta eli siitä, mikä luottamuspaikka menee millekin puolueelle ja onko tietty paikka miehen vai naisen. Tiukentunut kuntalaki on rajannut jonkin verran kriteerejä, ja esimerkiksi tietyssä lautakunnassa ei voi olla henkilö, joka on samalla toimialalla kaupungin työntekijä. Myös kaupungin uusi hallintosääntö määrää mm. sen, että lautakuntien varsinaisten jäsenten on oltava valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Aiemmin on voitu vapaammin sijoittaa ehdokkaita tehtäviin.

Oma neuvottelutiimimme on säännöllisesti tiedottanut meille neuvottelujen etenemisestä, ja juuri tänään meillä oli suuri kokous ehdokkaiden ja kunnallisjärjestömme Jyväskylän Vihreiden kesken. Käsittelimme neuvottelujen tulosta vihreiden osalta. Esitys oli niin hyvä, että hyväksyimme sen sellaisenaan. Näyttää lupaavasti siltä, että saan toivomani paikan.

Niin kovasti kuin haluaisinkin kertoa yksityiskohdista, minun on vaiettava vielä viikoksi! Maanantaina 29.5. julkistetaan sitten kerralla koko kuvio: lautakunnat, liikelaitokset, maakunnalliset luottamustehtävät ynnä muut.

PS Vihreälle liitolle valitaan uusi puheenjohtaja puoluekokouksessa Tampereella 17.6.2017. Kaikki jäsenemme saavat osallistua neuvoa-antavaan äänestykseen kesäkuun alussa. Ehdokkaat kiertävät ympäri maata esittäytymässä, ja Jyväskylän vuoro on perjantaina 26.5. Tervetuloa kaupunginkirjaston Minnansaliin klo 17!