Kun historiaa aikanaan kirjoitetaan, muistetaan Jyväskylän vihreä ihme. Kaupunginvaltuuston viidenneksi suurin, vain seitsenpaikkainen puolue nousi yhdessä yössä, ei neljänneksi tai kolmanneksi, vaan suoraan suurimmaksi! Uskomaton 85 ehdokkaan listamme keräsi 12 372 ääntä ja 19,9 prosentin kannatuksen. Valtuustopaikkoja tuli 14.

Myös maakunnan tasolla menestyksemme oli kaunista katsottavaa. Kannatus oli 12,7 % ja valtuutettuja Jyväskylän lisäksi muissa kunnissa 23! Valtakunnan tasollakin saimme historian parhaan kuntavaalituloksen: 12,5 % ja 320 235 ääntä. Olemme olleet päivän ykkösuutinen.

Tuosta ihmeestä riitti osansa minullekin. Sain 193 kallista, ainutlaatuista lahjaa äänestäjiltä. Oli kuin joulu, syntymäpäivät ja nimipäivät kerralla! Mistä näitä ääniä tulee, saatoin vain ihmetellä, kun tulokset tarkentuivat pitkin iltaa ja yötä. Välillä olin jo menossa valtuustoonkin suureksi yllätyksekseni, ja tällainen tieto ehti maanantain painettuun Keskisuomalaiseen.

Vasta aamukolmeen mennessä viimeisetkin vaalilautakunnat saivat tulokset pakettiin, ja minulle napsahti Vihreiden 1. varavaltuutetun paikka. Se on ehdottomasti enemmän kuin olin uskaltanut toivoakaan. Olen äärettömän kiitollinen jokaisesta kannattajastani. Paikkaneuvottelut puolueiden välillä ovat käynnistymässä, ja pian selviää, millaisen luottamustehtävän äänienne ansiosta saan.

Maailma katsoo nyt meihin. Me Vihreät niin Jyväskylässä kuin muissakin Suomen kunnissa osoitamme olevamme luottamuksenne arvoisia.

(Tulokset päivitetty tarkistuslaskennan jälkeen.)