No niin. Vaaleista onkin kulunut jo kaksi viikkoa. Olen askarrellut yhdistyksen vaaliraportin kimpussa niin kovasti, että oma nettisivu on ihan unhoittunut. Jyväskylässä vihreiden kannatus oli 11,1 %, ja kaupunginvaltuutettuja saimme seitsemän kappaletta. Kokoonnuimme vaalipäivän iltana Hemmariin seuraamaan tuloslaskentaa, joka piti jännityksessä viime hetkiin saakka. Ääntenlasku kun sujui isommilla äänestysalueilla aika hitaasti.

Henkilökohtaisesti sain 34 ääntä, joista suuri kiitos kannattajille! Erityisesti lämmitti se, että äänistä seitsemän oli kotikylältäni Kuohulta. (Yksi tietysti itseltäni 🙂 ) Edellisissä vaaleissa sain 27 ääntä. Olen ihan tyytyväinen tulokseeni, etenkin kun ottaa huomioon, etten vetänyt oikeastaan mitään omaa kampanjaa vaan ainoastaan listamme yhteistä. Lähiviikkoina neuvotellaan seuraavan nelivuotiskauden luottamustehtävistä. Saa nähdä, riittääkö äänimääräni johonkin paikkaan!

Kiitos kysymästä, myös halloween meni ihan hyvin. Vietimme sitä ensimmäistä kertaa Kuohun pimeydessä. Loppuillasta tarvittiin yksi hinausauto, mutta muuten logistiikka, kimppakyydit ja ravitsemus toimivat suunnitelmien mukaan. Vieraat olivat asianmukaisesti, osa pelottavastikin, pukeutuneita. Koirilla oli tonttupuvut ja kakun päällä kummituksia. Tihkusadekaan ei latistanut juhlamieltä.

Juhlia edeltävän viikon kulutin jälleen valmisteluihin. Askartelin naapurin kanssa pienen hautuumaan ynnä muuta ameriikan malliin. Anopin lahjoittamista kurpitsoista tuli komeat lyhdyt portaille. Meillä oli jopa pari kotitekoista jätkänkynttilää. Ensilumen sulamista jännitettiin viimeiseen saakka, mutta lopulta maiseman pikkujoulutunnelma lannistui synkän syksyiseksi. Tein Jyväskylän Vihreiden pinssikoneella jopa erityiset juhlapinssit vieraille. Ne olivatkin piristävää vaihtelua, kun olen jyskyttänyt muutamankin tuhat vaalipinssiä kuluvan vuoden kampanjoita varten.

Pyhäinpäivän puolella kiipesin Kuohun Kaupan kohdalla seurakunnan tarjoamaan tilausajoon, jolla huristeltiin Keltinmäen kirkkoon pyhäinpäivän messuun. Kirkko oli melkein täynnä seurakuntaa. Iltateen jälkeen köröteltiin takaisin maalle. Mukavaa, että alueseurakunta muistaa myös syrjäkyläläisiä tällaisen palvelun merkeissä.

Ja siitä Kaupasta puheen ollen: käytiin toki avajaisissa tungeksimassa. Parin vuoden tauon jälkeen on mahtavaa saada taas Tarmo-kauppiaat kylälle! Tarjolla on mm. paikallista luomuleipää ja kaikenlaista söpöä härpäkettä, halloweenin alla nähtiin jopa suklaahaamuja.